Häme – Pirkanmaalla käynnisteltiin vaalityötä -Tavoitteena jäsenten äänen kuuluminen edustajakokouksessa 2012
Uudistava Vaihtoehto – sitoutumattomat ja elintarvikedemarit kokoontuivat 19.–20.11. Tampereen lähistölle kokoukseen ja suunnittelemaan alueellista vaalityötä ensi keväänä järjestettäviin edustajakokousvaaleihin.
— On tärkeää, että alueellisia vaalitapaamisia järjestetään, jotta kaikille ryhmän toiminnassa mukana oleville sekä siitä kiinnostuneille on mahdollisuus päästä tapaamaan toisiaan, kertoo Aulikki Ahola, Valio Tampereen pääluottamusmies ja SEL:n liittohallituksen jäsen.
— Tälläkin kertaa tapaaminen keräsi paljon väkeä yli kuntarajojen ja osallistujat olivat hyvin innoissaan tulevista tapahtumista ja ryhmämme tulevasta vaalikampanjasta, hän jatkaa.
Häme-Pirkanmaa kuuluu SEL:n tulevissa edustajakokousvaaleissa läntiseen vaalipiiriin, joka kerää ehdokkaat yhteen aina Turusta Saarijärvelle ulottuvalta alueelta. Läntisen vaalipiirin alueella SEL:n jäseniä on yhteensä noin 13 600 henkilöä.
— Valitettavasti Häme-Pirkanmaan alueella elintarvikealan yrityksiä ja sitä kautta alan työpaikkoja on hävinnyt keskittymiskehityksen myötä viime vuosina, toteaa Juhani Söderberg. Söderberg on toiminut itse aikoinaan SEL:n liittovaltuustossa ja on tällä hetkellä vaalien monitoimimies Tampereella.
— Alueellisessa vaalityössämme näemme tärkeänä, että liiton toiminta näkyy tulevaisuudessa paikallisella tasolla paremmin ja, että liiton pitäisi pystyä vaikuttamaan tulevaisuudessa entistä vahvemmin työpaikkojen säilymisen puolesta, hän jatkaa.
Ryhmän edustajakokousehdokkaita koko läntisen vaalipiirin alueelta tulee ensi kevään vaaleissa olemaan noin 70 henkilöä.
— Vielä tarkkoja ehdokasmääriä ei tiedetä, koska ehdokasasettelu päättyy vasta helmikuun lopulla. Tavoitteena on kuitenkin saada mahdollisimman laaja ja kattava määrä hyviä ehdokkaita koko vaalipiirin alueelta, kertoo Lauri Niskanen, SEL:n liittovaltuuston jäsen ja pääluottamusmies Valkeakosken Saarioisilta.
— Vain sitä kautta saamme alueen ihmisiä edustajiksi edustajakokoukseen saakka ja pääsemme ajamaan häme-pirkanmaalaisten jäsenten äänen kuulumista SEL:n tulevaan toimintaan ja linjauksiin seuraaville vuosille. Jäsenten osallisuuden edistäminen tulevaisuudessa esimerkiksi työehtosopimustoiminnassa nähdään koko vaalipiirin alueella tärkeänä asiana.
Alueelliseen ryhmätoimintaan voi tulla mukaan kuka selliläinen tahansa, joka haluaa liittoon muutosta.
— Toiminnassamme ei tarvita vuosien taustaa ay-toiminnasta tai aiempaa kokemusta SEL:n ryhmätoiminnasta, vaan toivotamme mukaan kaikki liiton toiminnasta kiinnostuneet ja meidän ajamiemme asioiden tärkeyden näkevät jäsenet, aluevetäjät innostavat yhteen ääneen.