Keväällä käytyjä ja nyt syksyllä alkavia työehtosopimusneuvotteluja väritti ja värittää edelleen Elinkeinoelämän Keskusliitto EK: n pyrkimys vaikuttaa liittokohtaisiin neuvotteluihin eri tavoin.

Pyrkimyksissään EK on onnistunutkin jossain määrin. Sen asettama palkka-ankkurimalli ei kuitenkaan vielä ole toiminut ilmeisestikään heidän haluamallaan tavalla. Onnistumiseksi voisi katsoa sopimusneuvottelujen hajauttaminen liittotasolle. Lopullisena haaveena on tietysti palkanmuodostuksen sopiminen henkilötasolla.

Kun katsomme asiaa koko yhteiskunnan kannalta, voimme kai sanoa, että yhteiskuntarauhaa tällä toiminnalla ei EK jäsenliitoineen saavuttanut. Syyllinen tilanteeseen oli yhtä paljon työnantaja kuin työntekijäpuolikin, puhuttaessa menetetyistä vientituloista tai markkinaosuuksista. Yhteiskuntarauha ei ole välttämättä EK:n ja sen jäsenliitojen tärkein intressi, katsoessamme kenen edunvalvoja kyseine järjestö on. Lukiessamme eri työantajien kommentteja syylliset löytyivät usein ainoastaan lakkoilevista työläisistä.

Kaikesta huolimatta olisi työntekijäjärjestöjen herättävä tilanteeseen. Olen SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn ja muutaman muun teollisuusliiton kanssa samaa mieltä joukkojen kasaamisesta yhteisten tavoitteiden taakse, jotta olisimme riittävä vastavoima EK:n harrastamalle työmarkkinapolitiikalle. Jos työntekijäjärjestöt jatkavat tällä tavalla painiaan liittotasolla omaa työantajajärjestöä vastaan, ei lopputuleva ole hyvä.
Meillä on hyviä esimerkkejä yhteistyöstä 90-luvun loppupuolelta. Tuo aika oli haastava, oli suurtyöttömyys ja oli päästävä ulos lamasta, uuteen kasvuun. Silloin oli ammattiyhdistyskenttä yhtenäistä, mutta kaiken touhun keskelläkin pääsi heikennyksiä läpi, jotka näkyvät edelleen työmarkkinoilla. Viitaan vuosina 1997-1999 väliaikaiseen tarkoitukseen ja käyttöön otettuun muutokseen määräaikaisten sopimusten solmimisedellytyksistä .

Alkuperäinen työsopimuslaki lähti määräyksestä, jossa määräaikainen työsopimus voitiin tehdä vain, jos työn luonne, sijaisuus tai muu näihin rinnastettava perusteltava syy työnantajalta sopimushetkellä löytyi.

Väliaikaisessa laissa vuosina 1997–1999 lakiin lisättiin määräaikaisuuden hyväksyttäväksi syyksi yrityksen palvelujen kysynnän vakiintumattomuus. Tämä antoi sysäyksen työmarkkinoilla nykypäivänä aktiivisesti toimiville vuokrayrityksille. Nämä yritykset tuottivat palveluita, välittämällä työvoimaa käyttäjäyritysten tarpeeseen, hyvin epämääräisin perustein. Vuokrayritykset pystyivät käyttämään juuri tätä palvelujen kysynnän vakiintumattomuus kirjausta lain tekstissä hyödykseen välittäessään työvoimaa käyttäjäyrityksiin.

Myöhemmin vuonna 2001 lain teksti vääntyi muotoon” perustellusta syystä”, joka on osoittanut tuomioistuimillekin jossain määrin ongelmalliseksi. Alun perin oli tarkoitus, että muutoksilla ei muutettaisi silloista soveltamiskäytäntöä, mutta käytännössä kävi toisin. Olkoot tämä esimerkkinä sille, miksi palkansaajien, liittojen ja keskusjärjestöjen olisi syytä tiivistää yhteistyötä. Uhkia leijuu ilmassa.

Kevään työtaistelujen aikana näimme tiedotusvälineissä erilaisia tilanteita rikkuritoiminnasta, oli niin sanottuja ”facebook ahtaajia ” ja monissa elintarvikeyrityksissäkin oli rikkuritoimintaa. Rakennusliiton puheenjohtajat Kyösti Suokasta siteeraten, ”rakennusala on pahimmassa laillisuuskriisissä sitten toisen maailmasodan”, ja samaan aikaan työministeriö pienentää määrärahoja ja hankaloittaa työsuojelupiirien toimintaa ja sitä kautta valvontaa.

Nämä ovat asioita joille yhteisen ammattiyhdistysliikkeen pitäisi löytää vastapainoa ja löytää uudelleen yhdessä tekemisen ilo, eikä niin kuin nyt,että jokainen liitto jäsentensä kanssa yrittää yksin ratkoa näitä pulmia.

Ari Huuki
Palkkasihteeri SEL

Kirjoitus julkaistu Uutispäivän Demarissa 13.9.2010