Dialogi ja aito läsnäolo

Ihmiselle on tärkeä tulla kuulluksi varsinkin häntä itseään koskevassa asiassa. Kuulluksi tuleminen on voimaa antava kokemus, mikä vähentää epätietoisuutta, huolta, stressiä ja hätää kaikenikäisiltä. Aidossa dialogissa osallistujat ovat läsnä ja kuuntelevat toisiaan.  Vuoropuhelu on avointa ja suoraa keskustelua, ja sen tavoitteena on yhteisen ymmärryksen luominen. Dialogin päämääränä ei ole pyrkimys yhteen totuuteen tai ratkaisuun, vaan tilannetta tai toimintaa tutkitaan yhdessä. Aidossa dialogissa keskustelijat ovat tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden.Nina Palttala

Dialogia arjessa

Arkielämässä oli hyvin vaativaa keskustella teini-ikäisen tyttäreni kanssa rakentavaa dialogia siitä, että miksi nilkkasukkien käyttäminen ei ole hyvä asia talven -20 asteen pakkasissa. Tyttäreni harrastaa balettia, joten tämä seikka puhuu sen asian puolesta, että nilkat pitää suojata kylmyydeltä. Vaikka asiaan löytyy tieteellistä faktaa, niin nuorelle tämä ei välttämättä läheskään aina riitä. Tyttäreni esimerkiksi kokee voimakkaasti, että on muodikasta pitää nilkkasukkia, koska kaikki muutkin kaverit pitää niitä ja pitkävartiset sukat puristavat jne. Oikeastaan vasta kummitätinsä hänelle lähettämät some-kuvat paleltuneista nilkoista, jotenkin konkretisoi asiaa paremmin. Tämän osalta voin miettiä pitkään ja hartaasti omaa tapaani keskustella tyttäreni kanssa. En ole osannut tuoda asiaa esille niin, että olisin pyrkinyt tasavertaiseen vuorovaikutukseen hänen kanssaan, vaan pyrkinyt voimakkaasti tuomaan vain sitä omaa näkökulmaani esille. Olen myös käyttänyt huonoin tuloksin käskytysvaltaani aikuisena, ja saanut vastaukseksi vain fraasin ”mulla menee moti (vaatio) sinuun, äiti.”

Myös aito kuuntelutaito tyttären huolesta hänen kaveriryhmänsä tulevasta ryhmäpainotuksesta nilkkasukkien käyttöön on jäänyt minulta vähäiselle noteeraukselle. Keskustelussa emme todellakaan olleet päässeet yhteiseen ymmärrykseen keskenämme. Toisaalta tunteet vaikuttavat myös dialogiin ja oikeastaan se, että miten hyvin keskustelijat hallitsevat varsinkin niitä omia negatiivia tuntemuksia. Vanhemman tai valmentajan roolissa negatiivisen tai huonosti argumentoidun palautteen vastaanottaminen ei aina ole helppoa puolin ja toisin. Nuoren ohjaamisessa ja kasvatuksessa läheisten ja ammattihenkilöiden tuki onkin ensiarvoisen tärkeää.

Tällä hetkellä tyttäreni käyttää ohuita villasukkia. Villasukat ovat lämpimät, ne eivät purista mistään ja nähtävästi tarpeeksi ”coolit”, että kehtaa pitää niitä jalassa. Tapauksen osalta niin vanhempi ohjaajana kuin tytär ohjattavana kasvoivat ja oppivat jotakin toisiltaan.

Dialogia työyhteisössä

Yksilöön kohdistuva ryhmäpaine ja odotukset voivat välillä olla kovat niin nuorilla kaveripiireissä kuin jäsenillä työyhteisön tiimissä. Ryhmässä täytyy jokaiseen ryhmän jäsenen tuntea, että ryhmässä on juuri paikka hänelle, jotta ryhmä voi toimia yhdessä.  Jotta henkilö voi olla oma itsensä, hänen täytyy kokea olonsa turvalliseksi ryhmässä. Kaikki me olemme erilaisia oppijoita, työskentelijöitä ja persoonia. Ominaisuudet voivat kehittyä iän ja oppimisen myötä, mutta varmasti meillä kaikilla on omaan persoonaan liittyviä ainutlaatuisia juurtuneita piirteitä. Ryhmän ohjaajan tehtävä on jalostaa ja tukea kaikkien jäsenten toimintaa ryhmässä niin, että jokainen kokee olevansa osallisena ryhmässä. Hänellä on tärkeä rooli näyttää esimerkkiä toisten ihmisten huomioimisessa ja kuuntelemisessa. Ryhmän ohjaajan on hyvä tuntea jäsentensä heikkoudet sekä vahvuudet, ja osata jakaa tehtävät niin, että ryhmän sisäiset vahvuudet ja heikkoudet täydentävät toisiaan.

Hyvä ryhmähenki vaatii, että jokainen jäsen kunnioittaa ja arvostaa toisiaan. Huonosti toimivassa ryhmässä vuorovaikutus on pinnallista, ja siinä esiintyy argumentointiin liittyvää epäasiallisuutta. Ryhmän ohjaajalla tai esimiehellä on merkittävä vastuu ryhmän toimintakyvystä. Ryhmän ohjaajan tai esimiehen hyvinkin yksinkertaiset teot, kuten ryhmän jäsenien tervehtiminen ja kiittäminen ovat merkityksellisiä rakennuspalikoita ryhmän ja yksilöiden hyvinvointiin.

Aito läsnäolo vuorovaikutustilanteessa ja keskittyminen nimenomaan keskustelukumppaniin tai -kumppaneihin avaa mahdollisuuden hyvään dialogiin. Esimerkiksi puhelimen käyttäminen keskustelun aikana, katseen vaeltelu tai katsekontaktin välttely antaa välinpitämättömän kuvan aidosta kuuntelemisesta keskustelutilanteessa. Jokaisen meistä olisi hyvä välillä pysähtyä ja miettiä, että kuinka paljon ja millä tavalla olemme aidosti läsnä arjen vuoropuheluissa.

 

Äiti ja tyttäret etsimässä motivaatiota Pirunpesältä, Hollolasta.

 

Aatteenpuolustajat

Tuttuun tapaan ajelen Lahdesta kohti etelää, mutta tänään en käännykään Hämeenlinnan risteyksestä kohti Kiljavan opistoa, vaan jatkan matkaani kohti Kauniaisissa olevaa Työväen Akatemiaa.
Työväen Akatemian kartanomainen miljöö kätkee varmasti sisälleen monta uskomatonta tarinaa ja tapahtumaa vuosien varrelta
.

Vakuuttava rosteri

Aatteenpuolustuskurssi, no joo, ei ehkä paras kurssin nimi, näin siis ajattelin astuessani luokkahuoneeseen ensimmäistä kertaa. Teollisuusliitto, AKT, JHL ja SEL: vakuuttava rosteri ammattiliittojen aktiiveja, pääluottoja, työsuojeluihmisiä, osastojen puheenjohtajia ja liittohallituksen jäseniä. Ammattiyhdistystoiminnan osaamisen puutteesta tämä kurssi ei tulisi jäämään kiinni.

Neljän viikon aikana opiskelemme arvojen ja ideologioiden merkitystä, erilaisia aatesuuntia, vaikuttamista, yhteiskunnan toimintaa, taloutta sekä valtaa ja johtamista. Ensimmäinen viikko opiskelua meneekin todella nopeasti. Tutustuminen uusiin ihmisiin ja uusiin asioihin saa ajan suorastaan lentämään.

Normaalisti neljästä viikon lähiopetusviikosta ja etätehtävistä koostuva opintokokonaisuus ei jää ilman koronapandemian vaikutuksia. Huhtikuussa piti olla kurssimme toinen jakso, mutta niin kuin moni muukin asia, muuttui myös kurssimme aikataulut.

Akatemia on kaunis syksyllä

Syksy saapuu, pitkän korona kevään ja kesän jälkeen pääsimme tapaamaan ja jatkamaan kurssiamme. Työväen Akatemia on syksyllä erityisen kaunis. Syksyn opiskelujaksot pitävät sisällään myös vaikuttavan kattauksen vieraita ja asiantuntijoita.

Opistolla vierailee muun muassa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, kansanedustaja Niina Malm ja ay-liikkeen ilmastomies Sami Nuutinen.
Helsingin vierailupäivänä tapasimme myös presidentti Tarja Halosen ja valtiotieteiden tohtori Pentti Arajärven, joiden kanssa keskustelimme palkkatasa-arvosta. Todella miellyttäviä ihmisiä.
Vierailupäivän kruunasi legendaarinen AKT:n sauna Hakaniemessä.

Tapaaminen ministeri Tytti Tuppuraisen kanssa valtioneuvoston linnassa oli myös vaikuttava kokemus, tapasinhan vihdoin yhden suosikkipolitikoistani. No täytyy myöntää, olihan se valtioneuvoston linnakin komea paikka.

Tapasimme syksyn aikana toimittajia, asiantuntijoita, tutkijoita, kansanedustajia, ministeriä, europarlamentaarikkoja, presidenttejä. Puhujavieraidemme yhteenlaskettu osaaminen ja kokemus yhteiskunnan eri vaikutusaloilta on laskettava sadoissa vuosissa. Minulle näistä tapaamisista muodostuikin kurssimme suola.

Kokoonnuimme koronakuplaan Himokselle

Koronaepidemia näytti pahenevan syksyn myötä uhkaavasti, ja epäilin jo kurssimme jatkomahdollisuutta. Lopulta joulukuun kurssiviikko saatiin kuin saatiinkin järjestetty, kiitos ammattitaitoisen ja kokeneen opettajamme Ari Näätsaaren. Kokoonnuimme Himokselle koronakuplaan, välttäen kaikkea turhaa kontaktia ulkopuoleiseen maailmaan. Tämä kokemus osaltaan hitsasi ryhmäämme tiiviimmäksi.

Valtaa ja johtamista. Joulukuun kurssiviikon teemaan sopivat myös sille sovitut etätapaamiset: Eduskunnan varapuhemies Antti Rinteen ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoman kanssa. Vallasta ja johtamisesta kokemusta on myös Tasavallan Presidentillä Sauli Niinistöllä, joka kunnioitti kurssiamme etätapaamisella.

Eipä tullut helmikuussa mieleen, kun avasin Työväen Akatemian oven ensi kertaa, että tällä kurssilla tulen tapaamaan kaksi presidenttiä. Uskon että kurssitoverini ajattelevat samoin.

Mieleeni nousee myös kurssimme nimi.

Kohta on joulu, ja kun istun kotisohvalla kirjoittamassa tästä matkasta, nousee kaiho puseroon, kun muistelen käymiämme keskusteluita puhujavieraita, tapaamisiamme ja saunailtojamme. Tämä upea kurssi on tullut päätökseen ja se saa mieleni haikeaksi.

Mieleeni nousee myös nimi ”Aatteenpuolustuskurssi”. Kaiken oppimani valossa totean itselleni, että olipa osuva nimi kurssille: Yli satavuotinen sosialidemokraattinen aate ja ideologia tarvitsee puolustajansa, ja nyt niitä on taas muutama lisää. Minua lohduttaa myös tieto siitä, että meillä kurssilaisilla on vielä yhteinen projektimme, jonka tiimoilta yhteydenpito kurssitovereihin jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Mutta se on sitten toisen kirjoituksen paikka.

Kiitos kurssitoverit ihanasta ja antoisasta matkasta.

Paluu juurille

Kuulimme eilen, että Metsäteollisuus ry irtisanoutui työehtosopimusneuvotteluista. Tämä tarkoittaa sitä, että Metsäteollisuus ry ei enää ole neuvotteluosapuoli työehtosopimuksia neuvoteltaessa tulevaisuudessa, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi Paperiliitto neuvottelee tulevaisuudessa työehtosopimukset suoraan alan yritysten kanssa.

Elinkeinoelämän keskusliitto aloitti sopimustoiminnasta irtisanoutumisen vuonna 2015, joten tämä onkin vain luonnollista jatkumoa pyrkimyksille heikentää työntekijän ansiota ja asemaa. Eittämättä muistakin työnantajajärjestöistä tulemme kuulemaan ja näkemään vastaavia irtiottoja.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa palkansaajan kannalta?

Palkansaajan näkökulmasta tämä tarkoittaa paluuta juurille. Ammattiyhdistysliike syntyi tarpeesta viedä työelämää tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen suuntaan; tarpeelle saada työstä oikeudenmukainen ansio, jolla elättää perhettä ja kasvattaa lapsia. Tämä tarve ei ole miksikään muuttunut vuosisadan aikana.

Nykyisen sopiminen ja neuvottelukulttuuri on syntynyt nimenomaan yksittäisillä työpaikoilla. Näissä työntekijöiden ymmärrys siitä, että yhdessä olemme vahvempia neuvotteluissa, synnytti nopeasti ensimmäiset ammattiosastot ja ammattiliitot.

Työnantajajärjestön irtisanoutuminen työehtosopimusneuvotteluista tarkoittaa sitä, että neuvottelut tulevat työpaikalle. Onko työnantajilla valmiutta ja osaamista tähän?

Viimein myös järjestäytymättömän työntekijän silmät aukeavat ja hän ottaa yhteyttä työpaikan luottamusmieheen tai oman alansa ammattiliittoon ja liittyy jäseneksi.

Paperitehtaissa työntekijöiden järjestäytymisaste on melkein sata prosenttia. Paperityöntekijät pärjäävät kyllä tulevissa neuvotteluissa, miten on sinun työpaikkasi laita?

Korona ja aluejärjestöjen rahat

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka on merkinnyt suurinta muutosta yhteiskunnassa ja työpaikoilla viime vuosina, olisi koronavirus eturivin ehdokas. Jokainen meistä on huomannut sen vaikutukset omassa elämässään. Matkustamista on rajoitettu, hetken aikaa myös maamme rajojen sisäpuolella. Urheilusta ja kulttuurista nauttivat ovat joutuneet siirtymään kenttien laidoilta, katsomoista ja teattereista kotisohvan puolelle. Lapset olivat varmaankin tyytyväisiä, kun kouluun ei tarvinnut mennä. Kansalaisia kehotetaan välttämään turhaa liikkumista, käsienpesua korostetaan ja käsidesit myytiin kaupoista loppuun.

Korona on tuonut omat vaatimuksensa ja hankaluutensa myös työpaikoille. Moni ala on ollut ennennäkemättömässä kriisissä. Yrityksiä on tuettu hallituksen toimesta miljardien tukipaketeilla, työttömien asemaa on myös pyritty parantamaan. Konkurssit, lomautukset ja uudet väliaikaiset muutokset työehtoja koskevassa lainsäädännössä ovat teettäneet töitä meidänkin liiton henkilökunnalle ja luottamushenkilöille.

Kesän alussa keskustelimme SEL:n Häme-Keski-Suomen aluejärjestön hallituksen kokouksessa koronan aiheuttamista muutoksista toiminnassamme. Olimme järjestäneet budjetin sallimissa rajoissa mahdollisimman paljon toimintaa alueemme jäsenille. Näytti kuitenkin pahasti siltä, ettei suunniteltuja tapahtumia voisi järjestää. Osa tapahtumista oli jo peruttu. Jokavuotinen suosittu perheretki, luottamushenkilöiden ja työsuojeluvaltuutettujen työpaikkatapaaminen, syksyn kurssit ja nuorten risteily tärkeimpinä. Paljon budjetoitua rahaa jäisi käyttämättä. Mitä käyttämättä jääneelle rahalle tapahtuisi?

Aluejärjestöt saavat liitolta tukirahoitusta jäsenmaksujen maksupalautuksena. Liiton käytännön mukaan käyttämättä jääneet rahat vähennetään seuraavan vuoden budjetista. Periaatteena on siis ollut se, että jos rahoja ei käytetä, ei sitä myöskään saa. Aluejärjestöjen hallitukset tekevät varmasti joka vuosi parhaansa suunnitellessaan budjetoitujen rahojen käyttöä jäseniensä hyväksi. Tarkoituksella ei euroja laariin jätetä. Koronavirus aiheutti kuitenkin ylipääsemättömän ongelman, johon ei lääkettä tai vaihtoehtoja taida keneltäkään löytyä. Tässä tilanteessa liiton toimintatapa tuntui epäreilulta ja kohtuuttomalta.

Keskusteluissa tuli esiin myös muita korjausta kaipaavia asioita. Niin luottamushenkilöillä kuin liiton henkilökunnallakin oli epätietoisuutta siitä, missä ja milloin ohjeistuksista oli päätetty. Liiton säännöt eivät tunne aluejärjestölle maksettavien rahojen takaisinperintää, tai käyttämättä jääneiden varojen negatiivista vaikutusta liiton aluejärjestöille maksamaan seuraavan vuoden tukeen. Henkilökunnan keskuudessa näytti myös olevan erilaista tietoa ja tulkintaa asiasta. Alueiden toimitsijat olivat käyneet keskustelua keskenään ja keskustoimiston väen kanssa, mutta ongelma ei jostain syystä näyttänyt saavan ratkaisua.

Vauhdittaaksemme asian käsittelyä päätti SEL:n Häme-Keski-Suomen aluejärjestön hallitus tehdä esityksen elokuun liittovaltuustolle. Puheenjohtajana sain kunnian olla asiassa äänitorvena. Esityksessä oli kaksi kohtaa. Ensimmäisessä kohdassa liittoa vaadittiin laatimaan aluejärjestöille selkeät ja yhteneväiset talousohjeet. Toiseksi esitimme, että tänä vuonna koronan vuoksi käyttämättä jääneitä tukirahoja ei perittäisi takaisin, tai että ensi vuoden tukirahaa ei vähennettäisi vastaavalla summalla. Ajatuksena oli, että aluejärjestö voisi ensi vuonna järjestää enemmän tai suurempia tapahtumia nyt peruuntuneiden tilalle. Esitys sai positiivisen vastaanoton. Koronan aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia aluejärjestöjen ensi vuoden budjetteihin ei tule. Liitossa ryhdytään myös sorvaamaan talousohjeistusta aluejärjestöille. Toivottavasti tulevina vuosina voidaan järjestää liiton jäsenille runsaasti monipuolista ohjelmaa hyvän, selkeän ja tasapuolisen ohjeistuksen tuella.

Terveisiä viinapannun takaa

Hei kaikille! Tässä ajatuksiani asioista ja asioiden vierestä.

SEL:n edustajakokouskausi on puolessa välissä ja suuressa kuvassa asiat eivät juuri ole muuttuneet. Muutamia edustajakokouksessa valittuja henkilöitä on vaihtunut matkan varrella, ja henkilökunnassakin on ollut jonkin verran vaihtuvuutta eri syistä. Liittohallituksen meidän ryhmästä ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, hyvä yhteys on ollut alusta saakka ja keskustelu on avointa ja suoraa. Tällä hallituskaudella liitto muutti Pasilaan, Raitaranta myytiin, sähköinen jäsenrekisteri on saatu käyttöön, muutamia asioita mainitakseni.

Kesäpäivät olivat Turussa tänä vuonna, omalta osalta ne menivät kisakalenterin kanssa päällekkäin ja oma osallistumiseni jäi väliin. Paikalla olleita haastateltuani osallistujamäärä ei ole ainakaan kasvanut. Onko tarpeen järjestää Kesä- ja Talvipäivät joka vuosi?

Lokakuussa meitä selliläisiä oli paljon Kiljavan opiston ”hautajaisissa”, silloin kolme kurssia samalla viikolla. Kiljavan henki, en tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta nyt kai sen siirto on tapahduttava Teiskoon, Murikkaan. Kiljavalta jäi vuosien saatossa kaikenlaisia muistoja, kivoja, vähemmän kivoja ja sellaisia mistä ei voi puhua nauramatta.

Joulu on tulossa (ahdistaa jo nyt). Suurelle osalle se tietää rauhoittumisen aikaa, yhteenvedon aikaa, siitä, mitä tänä vuonna on tullut tehtyä, ja miten ensi vuonna voisi tehdä vielä paremmin. Omallla työpaikallani joulu on vuoden tärkeimpiä aikoja bisneksen suhteen. Lunta tarvittais ja pakkasta, niin saataisiin mm. glögimyynti täyteen vauhtiin.

PAU on tällä hetkellä monen työntekijän huulilla, itse odotan kauhun sekaisin tuntein, mihin tämä päättyy. Lakko loppuu jossain kohtaa, töihin täytyy palata ja pyrkiä tekemään työt ns. kuten ennenkin. Arpia varmasti jää, ja kaikki tästä prosessista ei kuivin jaloin selviä. Toivon, että työntekijöiden rivit nyt pitää, muuten tällä on kauaskantoisia vaikutuksia. Unohtaa ei toki sovi muitakaan keskeneräisiä neuvotteluita – ne ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat vain uutisoinniltaan jääneet tässä taka-alalle.

Suru-uutinen kohtasi henkilökohtaisesti elokuussa, rakas Keijo-kissa tuhkattiin 18 vuoden ja yhdeksän päivän ikäisenä.

Rauhallista joulun odotusta toivottelee mies viinapannun takaa!

Kolmen jermun kohtaaminen

Toissa viikolla oli yksi alkavan syksyn parhaista hetkistä. Tapasin monien vuosien jälkeen SEL:n entisen sopimussihteerin Karl Eriksonin ja entisen Suomen sokerin Kotkan tehtaan entisen pitkäaikaisen pääluottamusmiehen ja pitkäaikaisen liittohallituksemme jäsenen Jukka Ratian Kymin Paviljongissa Kouvolassa. Kahvikupposten äärellä kävimme kukin kohdallamme läpi niitä asioita, joiden kanssa jouduimme ammattiliiton aktiiveina kukin tahoillamme kamppailemaan. Nämä seurassani olleet herrasmiehet ansiokkaasti valaisivat sitä tehtäväkenttää, joka heillä oli. Nostan hattua molemmille heistä, ja erityisesti Eriksonin Kallelle.

Hän kertoi niistä vaiheista liiton sopimusasioissa joista minulla ei aiemmin ollut minkäänlaista tietoa. Yksi näistä, eikä vähäisin, oli aikanaan käyty kova vääntö leipomoiden kolmivuorosopimuksista ja tuon silloisen vuorojärjestelmän alasajosta. Kalle kertoi, että hän oli sen ajatuksen arkkitehti: tavoitteena oli turvata samanarvoiset toimintaedellytykset kaikille valtakunnan leipomoille. Tämä ajatus ja malli ei koskaan päässyt maaliin. Työnantajapuoli, ketään nimeämättä, toimi uutterasti hankkeen torppaamiseksi, ja oli siinä myös liittomme tietyt tahot mukana. Minun työpaikallani silloinen pääluottamushenkilö ”uhrattiin” tälle hankkeelle. Perusteluja ja taustoja me työntekijöinä emme tienneet. Niinpä kolmivuorotyö jatkui, ja paikallisesti sopien se muuttui nelivuoroksi, valtakuntamme ainoana työpaikkana ja molempien osapuolten hyväksi.

Tästä on hyvä jatkaa tähän päivään, sen työelämän kasvaviin ongelmiin, jossa ihmiset sairastuvat henkisesti ja palavat loppuun ennen aikojaan. Tämä on hyvin murheellista. Tämä psyykkisten ongelmien lisääntyminen jo nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa kertoo yhteiskuntamme nykyisestä ja yhä pahenevasta ongelmasta. Itse toki en tuossa oravanpyörässä ole, mutta nykyisten luottamustoimieni kautta olen asiassa näköalapaikalla ja huoleni kasvaa koko ajan.

Mitä sitten tulee noihin työehtoihin ja niistä sopimisiin, niin näinkin kaukaa katsoen niitä heikennetään koko ajan yhä enemmän. Pääoma ja kapitalismi on kunniansa kukkuloilla. Tähän samaan kerhoon on vahvasti tulossa vahvasti myös Suomen Posti työntekijöidensä sopimusehtoja heikentäen. Kaiken lisäksi ilmoitusluontoisesti. Miten tämä on mahdollista nykyajan työmarkkinoilla? En jaksa ymmärtää enkä hyväksyä, samoin ihmetystä herättää lööppi pääministerin lausumana, että asia voitaisiin korvata kertakorvauksena? En tuota tarkemmin lukenut, mutta jos näin mennään, ollaan aika vaarallisilla vesillä. Näitä ” tarjouksia” sopimusten heikennyksiin tulee varmaan koko ajan yhä lisää, mutta kuka ja ketkä pystyvät ne torppaamaan? Siinä on meidänkin liitolle työsarkaa.

Yksi sopimus, joka pohjaa työaikalakiin ja hiertää varmaan ETL:n johtoa, on leipomon 100 % yölisä. Toki sen muuttaminen vaatisi lakimuutoksen, enkä usko nykyisen hallituksen siihen ensimmäisenä suostuvan. Lukekaa tarkoin leipomon työehtosopimusta myös suurten juhlapyhien osalta ja verratkaa sitä esimerkiksi kaupan sopimusalaan, jossa kassalla istutaan muutama tunti pikkurahalla.

Tässä tämä päivän epistola. Toivotan työssäjaksamista kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Samoin elämäniloa meille jo työuransa päättäneille uurastajille!

Mitä tapahtuu, jos…?

Liitto on yhtä kuin sen jäsenet, sanotaan usein, joten jäsenhankinta on liiton elinvoimaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeä asia.

SEL:n kokonaisjäsenmäärä on tällä hetkellä hieman alle 32 000, ja luvussa on mukana kaikki; niin työssäkäyvät, eläkeläiset kuin opiskelijajäsenet ynnä muut. Työikäisiä jäseniä meillä on noin 19 000. Taitaa joku olla laskenut, että kokopäiväisesti työssäkäyviä jäseniä olisi jopa tuon luvun alle.

Liitto on monet vuodet järjestänyt erilaisia jäsenhankintakampanjoita ja esimerkiksi ottanut jäsenilleen matkustajavakuutuksen, jotta sillä saataisiin lisää kiinnostusta jäsenyyteen, mutta näyttää, etteivät nämä aiemmat keinot ole selvästi auttaneet laskevaan jäsenmääräkehitykseen.

Erityisesti nuorille ammattiliitto on helposti vieras asia. Se, mitä liitot tekevät, jää monille vieraaksi. Saavutetut edut otetaan usein myös annettuna. Nuorisotyö on siten tärkeää kaikkien jäsenten kannalta.

Meijerin sopimusalalla jäsenhankintatyö ja jäsenistä kiinnipitäminen on tunnetusti vielä muitakin sopimusaloja haastavampaa.

Mitä tapahtuisi, jos työssäkäyvien jäsenmäärä tippuisi esimerkiksi alle 10 000 jäseneen? Olisimmeko silloin enää elinvoimainen, vahva ammattiliitto? Haluan tällä tekstillä ilmaista huoleni siitä, etteivät nykyiset jäsenhankintatoimet ole ehkä tarpeeksi tehokkaita.

Meidänkin ryhmän on hyvä visioida tulevaan edustajakokoukseen mennessä keinot, miten jäsenmäärää saadaan kasvuun.

Katso kauas, ja näe lähelle

Mediassa kuulee välillä vertauksia eri maiden työmarkkinoista ja niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Aiheina ovat milloin työehtosopimus, paikallinen sopiminen tai yleinen yrityskulttuurin ”henki”. Vertaukset mediassa ovat usein kuitenkin subjektiivisia näkemyksiä, joissa korostuu henkilön omat arvot ja asema työelämässä.

Tietoa eri maiden työmarkkinoista löytyy runsaasti eri lähteistä, mutta tieto on hajanaista, ja yleensä vertaukset tai yhdenmukaisuudet ovat maa-tasolla, esimerkiksi Suomen työmarkkinoita verrataan Ruotsin työmarkkinoihin jne. Tiedon määrä on rajaton, joten kyky lukea tilastoja ja erottaa huomionarvoinen tieto epäolennaisesta voi olla haastavaa. Työsuojeluun ja työturvallisuuteen liittyvät erilaiset määräykset ja työskentelyolosuhteet ovat varsin vähän esille tuotuja aiheita, vaikka työsuojelua edistetään kansainvälisesti. Kiinnostavia, Euroopan työmarkkinoihin ja myös meihin Suomessa vaikuttavia asioita ovat:

Kuinka paljon Euroopassa tehdään osa-aikatyötä? Mitä eri työaikamalleja Euroopassa on käytössä? Minkälainen ansiotaso on työntekijöillä suhteessa maan elintasoon ja hintoihin? Mitä hyvää ja huonoa on esim. Ruotsin tai Saksan työmarkkinoiden sopimuskulttuurissa? Miten työturvallisuutta valvotaan Euroopan eri maissa? Missä Euroopan maissa tapahtuu eniten kuolemaan johtavia tapaturmia, ja onko tilastot kuinka luotettavia? Entä miten työttömyyden kohdatessa maksetaan erilaisia korvauksia Euroopassa, ja onko niillä tilastojen valossa merkitystä varsinaiseen työttömien määrään?

Elintarvikealan kehittäminen vaatii laajempaa näkemystä siitä, miten asioita voidaan rakentaa johdonmukaisemmin ja alan kilpailuun liittyviin haasteisiin voidaan vastata paremmin. Mielestäni paremman kokonaiskuvan saaminen edellyttää perehtymistä elintarvikealan kansainvälisiin, eurooppalaisiin työmarkkinoihin sekä niiden yhdenmukaisuuteen ja erilaisuuteen toisiinsa nähden.

Varsinkin luottamustoimessa toimivan henkilön kokonaiskuvan laajentaminen ja asioiden suhteuttaminen omaan toimintaympäristöön on tärkeää. Myös markkinatalouden ja vallitsevan kilpailutilanteen ymmärtäminen realistisesti auttaa näkemään asioiden eri mittasuhteet varsinkin oman alan neuvottelutilanteissa. ”Nam et ipsa scientia potestas est” eli ”Tieto itsessään on myös valtaa” , on Sir Francis Bacon todennut aikanaan. Onko näin?

Ammattiliiton käytävä jatkuvaa vuoropuhelua

Moninaisia ovat työelämän probleemat.

Olen ollut työelämästä pois jo kahdeksan vuotta, enkä ole paras asiantuntija sen nykyisiä koukeroita arvioimaan. Kuitenkin monien luottamustoimieni kautta näen eri alojen ongelmia hyvinkin läheltä. Työssä uupumiset, mielenterveysongelmat ja monet muut seikat kuormittavat työntekijöitä sekä pahimmassa tapauksessa polttavat heidät loppuun. Tähänkö on tultu ja miksi? Oma arvioni on, että ihmisistä on tehty työpaikoille suorittajia, joista otetaan kaikki teho irti.
Se mikä ennen liittyi työn sosiaaliseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen, lienee nyt jo historian hämärässä. Erilaiset työt ja työsopimukset työaikoineen pitää tekijänsä vahvasti pihdeissään. Ongelmat tosin myönnetään, mutta asioiden korjaaminen jää puhetasolle. Tuottavuus, tuloksenteko ja tehokkuus ovat tämän ajan kirosanoja, joilla ihmisiä johdetaan. Oravanpyörä on valmis!

Entä kuinka nämä ongelmat näkyvät elintarvikealalla? Tätä pitää tarkastella koko ketjun osalta, perustuotannosta alkaen. Maatalousyrittäjät ovat EU-Suomessa todella ahtaalla. Maatilojen konkurssit ja jopa alan yrittäjien itsemurhat ovat arkipäivää. Epävarmuus vie uskon tulevaisuudelta, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Kansantalouden ja elintarvikeomavaraisuuden kannalta tämä on huolestuttavaa. Varautumista oman raaka-ainetuotannon turvaamiseen valtion tukitoimin jarruttaa EU:n lainsäädäntö kansallisen tuen rajoituksin.

Tämä alkutuotannon alasajo näkyy piankin teollisuudessa sen työpaikkojen vähenemisenä. Yrityksiä lopetetaan ja tuotantoa supistetaan kiristyvässä kilpailussa markkinoista, joille koko ajan tulee ulkomaisia tuotteita. Kauppa on ollut ja tulee aina olemaan osuuksineen suuri tekijä kakun jakamisessa.

Entä mikä on ammattiliiton rooli tänä päivänä näissä kuvioissa? Joutuuko liitto tinkimään aiemmin sovituista työehdoista ja sopeuttamaan työehtoja globaalin markkinatalouden vaatimuksiin? Varmaan vaikea kysymys, mutta kaikkeen pitää varautua. Minä näkisin tärkeänä tuottajien, teollisuuden, kaupan ja ammattiliiton keskinäisen, jatkuvan vuoropuhelun kaikista alaan liittyvistä vaikutteista: Katsoa läpi solmukohdat ja pyrkiä sopimaan asioista jatkuvalla vuorovaikutuksella. Sen luulisi olevan kaikkien osapuolten etu.

Mitä sitten tulee näihin työmarkkinakuvioihin ja sopimusneuvotteluihin, niin minä en hyvällä katso valtiovallan toimia yhtenä niihin osallistujana. Nyt on selkeästi nähtävillä se, kuinka ainakin edellinen hallitus oli Etelärannan ohjauksessa aktiivimalli- ym. heikennyksineen. Tämä suunta ei saa jatkua ja ammattiliittojen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, ettei maastamme tule halpatyövoiman mallivaltiota. Työtä pitää olla, mutta siitä saatavalla palkalla pitää pystyä elämään.

SEL on liittona pieni, mutta sen tehtävä on osaltaan ylläpitää ja edistää koko tuotantoketjun mahdollisuuksia selviytyä yhä kovemmista alan haasteista.

Paluu juurille, punamultaa pukkaa…

Neljän vuoden ajan puhuttiin, että meillä on nyt vihamielisin hallitus työntekijöitä kohtaan. Varmasti voidaan näin todetakin, kun asiaa katsoo taaksepäin. Ammattiyhdistysliike teki vahvasti töitä, että ihmiset äänestäisivät ”oikein”. Vapaiden valtakunta -kampanja oli vahvasti esillä tiedotusvälineissä. Äänestivätkö kansalaiset nyt oikein, vai menikö taas metsään? Sanonta ”ennen vanhaan” on kulunut fraasi, mutta jos mietitään aikaa vaikka 25 vuotta taaksepäin, olisi tuloksien pitänyt olla varmaan sen kaltaisia, että demarien ja vasurien kannatus yhteensä olisi ollut lähellä 35 %. Nyt oli lähellä, että samankaltainen hallituspohja olisi jatkanut edelleen vallassa.

Keskustelua on herättänyt myös se, miksi viime hallituksen pahin ”mörkö” Juha Sipilä on mukana Säätytalolla käytävissä hallitusneuvotteluissa puolueensa kanssa. Hallitusneuvottelut on tietysti
suhmurointia, kaikkien pitää saada jotain omaa lävitse ja tietysti myös jostain on annettava periksi. Suomessa kuitenkin on pyritty saamaan aikaan enemmistöhallituksia ja demareiden/kepun
yhteenliittymä on toiminut ainakin ”ennen vanhaan” työntekijöiden näkökulmasta varsin hyvin.

Aika näyttää, kuinka käy esim. vappusatasen, aktiivimallin, soten, maakuntamallin… Lista on pitkä, mutta uuden hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on kuitenkin työllisyysasteen nosto. Sillä turvaamme kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa hyvinvointiyhteiskunnan turvan ja palvelut. Toivottavasti oikeasti työllisyysaste nousisi kokoaikaisina työpaikkoina eikä pelkästään osa-aika- yms. töillä, jotka kaunistavat tilastoja.

Alkuvuoden aikana olemme liiton hallinnossa keskustelleet tasa-arvoon ja häirintään liittyvistä kysymyksistä. Olemme tehneet sääntöjä, kuinka tulee käyttäytyä liittoon järjestämissä tilaisuuksissa. On esitetty erillisen tasa-arvojaoston perustamista. Minun mielestäni erittäin tärkeä asia ja näitä asioita pitääkin pitää esillä. Tulee kuitenkin muistaa, mikä liiton perimmäinen tehtävä on? Eikös siihen liity vahvasti työehtojen neuvottelemisen osana tasa-arvosta huolehtiminen. On siis meidän jokaisen asia huolehtia siitä, että käyttäydytään asiallisesti ja huolehditaan tasaarvosta. Helppo kirjoittaa näin, mutta mikään erillinen jaosto tätä ongelmaa ratkaise, vaan yksilöt ratkaisevat.

Suvivirret on veisattu ja koululaiset ovat kirmanneet kesälaitumille. Monelle meistäkin vuoden kohokohta on edessä, vuosiloma. Nautitaan siitä ja täytetään akkuja kohti syksyä. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä uusi hallitus keksii meidän päänmenoksi. Aina on hyvä sää grillata, ja kun muistetaan kotimainen elintarvike, niin meillä riittää töitä nyt ja tulevaisuudessa.

Hyvää kesää!

Lihavero?

Tiedetään, että lihan ja maidon tuotanto kuormittavat ilmastoa. Tarkoittaako se, että ilmaston muutoksen torjumiseksi lihan ja maidon kulutusta tulisi verottaa?
Vastaus: Kyllä.

JOS en pystyisi tekemään mitään muuta ilmaston hyväksi eduskunnassa, ja minun pitäisi äänestää joko lihaveron puolesta tai sitä vastaan, äänestäisin sen puolesta.

MUTTA ennen sitä aion kuitenkin tehdä paljon työtä saavuttaaksemme parempia, ilmastolle suotuisampia ratkaisuja eduskunnassa. Lihavero yksittäisenä toimenpiteenä voi nimittäin koitua ympäristölle ja ilmaston suojelulle lopulta haitalliseksi toimenpiteeksi.

Perusteluni:
Niin Suomessa kuin muissa rikkaissa maissa on tarpeen siirtyä vähitellen ilmastoa kuormittavista elintarvikkeista vähemmän kuormittaviin. Lisäksi yhteiskunnan tulee panostaa kokonaisvaltaisiin ilmastonmuutosta torjuviin toimenpiteisiin.
Ranskassa Macron asetti ilmastonmuutoksen torjumiseksi polttoaineveron. Vero kosketti kuitenkin kohtuuttomassa määrin köyhiä maaseudulla asuvia. Siitä seurasi keltaliivien kapina kaikkea ilmastopolitiikkaa vastaan.

Lihavero todennäköisesti toimisi myös regressiivisesti. Se koskettaisi enemmän köyhiä kuin hyvin toimeentulevia. Lihavero ei tekisi eroa kestävästi tuotetun ja teollisesti tuotetun lihan välillä. Kuitenkin tiedämme, miten Amazonilla kasvatettu pihvi ja suomalaisella laitumella kasvatetun lampaan liha kuormittavat ruokaketjuamme aivan eri suhteessa! Sumatralta kuljetettu palmuöljy on vakavampi uhka ilmastolle kuin Tammisaaressa tuotettu luomumaito.

Tehokas ilmastopolitiikka perustuu tutkimukseen ja asiantuntemukseen. Helpot ratkaisut voivat johtaa haitallisiin seurauksiin niin ympäristössä kuin politiikassa. Lihavero saattaakin vahvistaa vastuullista ilmastopolitiikkaa vastustavien populistien asemaa. Jos emme ole tarkkoja, voivat huonosti perusteltu lihavero ja vastaavat yksittäiset toimenpiteet lopulta vahingoittaa ilmastoa.

Tarvitsemme energiaa säästävää tuotantoa ja kulutusta. Sen toteutumiseksi tarvitaan oikeansuuntaista lainsäädäntöä ja taloudellista ohjausta, kuten hiilidioksidipäästöjen progressiivista verotusta. Eli mieluummin lentovero kuin lihavero!

Edistän siis mieluummin kokonaisvaltaisia rakenteellisesti vaikuttavia toimenpiteitä pistemäisten toimien sijaan. Se onnistuu parhaiten yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa, ja samalla varmistamme muutoksen, joka on oikeudenmukainen kaikille.

Osaamisen vahvistaminen on yhteinen asia

Maailma muuttuu juuri nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin. Samalla kun meillä on entistä monimutkaisempia maailman laajuisia ongelmia ratkottavana, teknologia kehittyy ja muuttaa arjen toiminnan sekä työnteon tapoja. Muutos asettaa myös osaamiselle entistä suurempia vaatimuksia. Jopa miljoonan suomalaisen ennakoidaan tarvitsevan lisä- tai uudelleen koulutusta tekoälyn hyödyntämiseen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Oman osaamisen kehittäminen ei voi olla vain etuoikeutettujen mahdollisuus, vaan sen tulee olla jokaisen yhdenvertainen oikeus läpi työuran. Jokaisen nuoren mahdollisuus ammattiin tulee taata maksuttomalla toisen asteen koulutuksella ja oppivelvollisuusiän pidentämisellä. Tämän rinnalla työntekijöiden ja työttömien työnhakijoiden osaamisen kehittämiseen tulee panostaa kehittämällä aikuiskoulutusta.

Sipilän hallitus on tehnyt koulutusleikkauksia aikana, jolloin koulutukseen tulisi entistä enemmän panostaa. Osaamisen kehittäminen on niin yhteiskunnan, työnantajan kuin työntekijänkin etu ja sen tulisi myös olla yhteinen tahto. Koulutusleikkausten ja aktiivimallien sijaan tarvitsemme tasa-arvoista koulutuspolitiikkaa ja kannustavan jatkuvan oppimisen mallin.

SDP:n jatkuvan oppimisen mallissa jokaiselle työikäiselle perustettaisiin henkilökohtainen osaamistili, jonka turvin yksilöt voivat hankkia tarvitsemaansa koulutusta. Lisäksi perustettaisiin kansallinen osaamisrekisteri, jonka avulla eri tavoin hankittu osaamista voidaan tehdä näkyväksi. Osaamisrekisteri perustuisi kansallisiin osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteisiin.

Suomessa tulee jokaisella olla tasa-arvoiset mahdollisuudet niin ammattiin, osaamiseen kuin työhönkin. Sijoitus osaamiseen on sijoitus tulevaisuuteen. Osaaminen luo työtä ja työ luo hyvinvointia. Muutetaan Suomen kurssi yhdessä 14.4.2019.

Työelämän kehittäminen tarvitsee porkkanaa

Suomessa on aika kääntää työelämän kehittämisessä kokonaan uusi lehti. Viimeisten vuosien aikana hallitus on tehnyt tavallisen ihmisen kannalta monia ikäviä ratkaisuja. On pidennetty työaikaa, leikattu lomarahoja ja heikennetty työttömien asemaa. Irtisanomisen helpottamistakin ajettiin niin, että ihmisten piti lähteä kaduille osoittamaan mieltään. Hallitus käytti keppiä ahkerasti, vaikka oikeasti työelämää tulisi kehittää yhdessä ja kaikkia kuunnellen. Porkkanaakin tarvittaisiin.

Suomen tulevaisuuden kannalta työllisyysasteen nouseminen on ratkaisevaa. Siksi tarvitsemme uusia keinoja, jotta yhä useammalla suomalaisella on mahdollisuus päästä osalliseksi työstä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Näiden työllistymistä edistävien keinojen on oltava kannustavia, ei työntekijöitä rankaisevia kuten viime vuosina.
Meidän tulee huolehtia, että pidämme kiinni työmarkkinoista, joissa kunnioitetaan yhteisiä sääntöjä. Työehtosopimusten kehittäminen työntekijöiden ja työnantajien yhteistyössä on avainasemassa – toimivat ja ennustettavat työmarkkinat ovat niin työnantajien kuin työntekijöiden etu. Heikommassa asemassa olevia on suojeltava ja samalla taattava yrityksille reilu toimintaympäristö. Ei ole yhdenkään yrityksen etu, jos joukossa on työehtoja polkevia yrityksiä – siinä kilpailussa ei kukaan selviä.

Tarvitaan myös koulutuksen kunnianpalautus. Monien yritysten kehityksen tulppana on jo nyt osaavien ammattilaisten saatavuus. Meidän tulee olla maailman osaavin kansakunta. Se on pienen maan ainoa keino pärjätä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Tämä onnistuu, kun takaamme jokaiselle nuorelle vähintään 2-asteen koulutuksen ja mahdollistamme aikuisille läpi työuran kestävän kouluttautumisen esimerkiksi henkilökohtaisella osaamistilillä, jota voi tarpeen mukaan käyttää.

Lisäksi meidän tulee vihdoin huomioida paremmin ne sadattuhannet yksinyrittäjät ja pätkätyöläiset, jotka nykyisen ovat olleet työmarkkinoiden väliinputoajia. Parannetaan yksinyrittäjien sosiaaliturvaan, joka rohkaisee ja kannustaa yrittämään ja edistetään heidän mahdollisuuttaan palkata työntekijä. Esimerkiksi oppisopimuksella monen työuraansa etsivän ja yksinyrittäjän tiet voisivat kohdata molempia kannustavalla tavalla. Ja taataan myös pätkätyölaisille oikeus lomaan, kunnon eläkekertymään ja reiluihin työehtoihin, joilla voi elättää oman perheensä.

Työelämän muutosta voidaan ohjata siten, että muutos hyödyttää kaikkia. Avainasemassa on kaikkien osapuolien rakentava yhteistyö. Sen yhteistyön varassa suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu maailmalla kadehdituksi. Ei anneta sen murentua, vaan käännetään muutos Suomen ja suomalaisten kannalta mahdollisuudeksi. Kuunnellaan ja arvostetaan toinen toisiamme, nostetaan ihminen keskiöön – ja lisätään porkkanaa. Näillä eväillä onnistumme!

Palkalla on pärjättävä!

Yhä useammin köyhä voi olla ihan tavallinen palkkatyössä käyvä työntekijä. Matalat palkat eivät riitä elämisen kustannuksiin. Pidän järkyttävänä sitä, että koulutetut, ammattitaitoiset henkilöt tekevät työtä, josta saatavalla palkalla ei enää pärjää. Se ei riitä asumiseen, ruokaan, uusiin vaatteisiin saati harrastuksiin. Tämä niin kutsuttu palkkatyököyhyys kärjistyy varsinkin kasvavilla kaupunkialueilla, jossa työmatkat ja asuminen vievät suurimman osan tuloista.

Syyllisiä työntekijöiden palkkatyököyhyyteen ei tarvitse kaukaa etsiä. Ammattitaitoisten työntekijöiden ahdinkoon on syynä niin julkinen kuin yksityinenkin työnantaja hakiessaan nopeita pikavoittoja palkkakustannuksista säästämällä. Sen lisäksi, että työntekijöille maksetaan liian vähän palkkaa, myös työntekijämäärät ovat pienentyneet. Raskasta työtä tehdään pienellä palkalla ja vähäisillä resursseilla.

Kun palkka ei riitä elämiseen, on yhteiskunnan tukien kohdistuttava oikeudenmukaisesti ja erilaisten tukimuotojen on toimittava saumattomasti ja ennaltaehkäisevästi. Yhteiskunnan turvaverkon pitää pystyä kannattelemaan jokaista apua tarvitsevaa. Elämiseen riittävä palkka on osoitus ihmisten arvostuksesta. Minä haluan kansanedustajaksi, jotta voin olla varmistamassa, että palkalla pärjää.

Sipilän porvarihallituksen ajama kova oikeistolainen politiikka on murentanut ihmisten elämän turvaverkkoa ja suomalaisen hyvinvoinnin perustuksia. Me, työntekijät, olemme joutuneet maksunaisiksi ja -miehiksi, kohdanneet sanelua, pakottamista ja joutuneet nielemään heikennyksiä työntekijöiden asemaan niin kilpailukykysopimuksen, aktiivimallin kuin jo melkein irtisanomislainkin osalta.

Leikkaukset koulutukseen, hallituksen uskomaton SOTE-sähläily ja uudistamatta jääneet perhevapaat ovat syitä, miksi nyt tarvitaan muutosta. Mielestäni ei ole oikein, että maan hallitus on syyllistänyt työntekijät ja työttömät siitä, että Suomessa on työttömyyttä tai valtionvelkaa. Samaan aikaan se on määrännyt työantajamaksuja työntekijöiden maksettavaksi ja ohjannut suurituloisille verohelpotuksia. Tämä ei ole reilua. Nyt riittää, oletko samaa mieltä kanssani?

Duunari 2.37

Vanhat työväenlaulut ovat karua kuunneltavaa. Riistäjät soittavat ruoskaa selkään, nälkä on aina vieraana ja pikkumiehet tallustavat lumessa. Valitettavasti monessa kehittyvässä maassa työväenlaulujen kuvaukset ovat edelleen todellisuutta, lumihankia lukuun ottamatta.

Entäpä tämän päivän työntekijöiden olot Suomessa ja muissa teollisuusmaissa? Voimmeko jo huokaista helpotuksesta? Emme voi. Vaikka moni asia on parantunut 100 vuoden takaisesta, on meillä vielä paljon tehtävää. Ihmisiä kuolee työn takia tapaturmissa ja ammattitautien seurauksena. Ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja joskus jopa huijataan. Moni työntekijä pelkää työpaikallaan, eikä uskalla puhua työpaikan epäkohdista. Edelleen esiintyy vallan väärinkäyttöä ja oman aseman hyödyntämistä, myös seksuaalisessa tarkoituksessa. Työpaikkansa puolesta pelkää moni.

Nykyaika on tuonut uudelleen esiin ilmiöitä, joista kuvittelimme ajan jo jättäneen. Olemme vanhemman väen muisteluista esimerkiksi kuulleet, kuinka ahtaajat palkattiin töihin vain päiväksi kerrallaan. Nykypäivän kutsuttaessa työhön tulevat ovat hyvin samanlaisessa asemassa. Moni työnantaja testaa työntekijöiden nöyryyttä palkkaamalla suuren joukon ihmisiä ja kilpailuttamalla heitä keskenään. Myöskään vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa olevat eivät ole turvassa. Työsopimuslakia uudistettaessa kirjattiin siihen 90-luvun laman aikana syntynyt oikeuskäytäntö, joka sallii hyvin vapaan irtisanomisen. Myös voittoa tekevä yritys voi käytännössä järjestellä töitä, miten haluaa ja lopettaa niiden työt, joista haluaa eroon. Ainoana jarruna toimi velvollisuus tarjota samankaltaista työtä irtisanotulle 9 kuukauden ajan hänen työsuhteensa päättymisestä, jos firmaan palkattiin uutta väkeä. Sipilän hallitus lyhensi takaisinottoajan neljään kuukauteen, joten sekin irtisanottujen turva mureni.

Työväenlauluissa työtä tekevät olivat yleensä köyhälistöä ja kurjalistoa. Onko meillä työtä tekeviä köyhiä? Kyllä on ja uskon tulevaisuudessa olevan vielä enemmän. Täysiaikaisessa teollisuustyössä yleensä pärjätään kohtalaisen hyvin, mutta matalapalkka-aloja toki löytyy teollisuudestakin. Kurjalisto muodostuu nykyisin silpputyöntekijöistä, nollatuntisopimuslaisista, vuokratyöläisistä ja työttömistä. Heillä ei ole rakennuspuita turvallisen elämän rakentamiseen. Helsingissä oman erityisongelmansa muodostavat asumiskulut. Harvalla perheellisellä duunarilla on varaa muuttaa Kallion ”työläiskaupunginosaan”.

Jyräävätkö robotit duunarin? En usko. Teollisia vallankumouksia on ollut historiassa useita mm. kehruu-Jenny, liukuhihnat, ATK ja nyt viimeisimpänä tekoäly sekä robotit. Kaikki uudet innovaatiot ovat hävittäneet työpaikkoja, mutta samalla on syntynyt uusia. Tuottavuus on kasvanut ja se on mahdollistanut elintason kasvun. Uskon, että Suomi voi olla voittajien joukossa robottien määrän lisääntyessä. Robottien valmistaminen vaatii korkeaa teknologiaa ja osaamista. Sitä meiltä Suomesta löytyy. Robotiikkaa avaa uusia mahdollisuuksia talouselämällemme. Robotien tekemä työ on saman hintaista kaikkialla maailmassa, joten robottien sijoituspaikan määräävät muut tekijät. Suomi on turvallinen maa, työmarkkinat ovat rauhalliset, koulutustaso hyvä ja infra on melko hyvässä kunnossa. Maantieteellinen sijainti Euroopan laidalla, lähes saarella, on toki ongelma. Meiltä tavarat kuitenkin liikkuvat varmasti maailman markkinoille. Robotin kanssa pärjääminen edellyttää, että suomalaiset työntekijät ovat valmiita oppimaan uutta ja ennen kaikkea heille annetaan siihen mahdollisuus.

Uskon, että duunari pärjää tulevaisuudessakin. Työntekijöinä haluamme perusasioiden, kuten toimeentulon, terveyden ja turvallisuuden olevan kunnossa jatkossakin. Ongelmat eivät ole kadonneet, vaikka maailma ympärillä on muuttunut. Kiire, stressi, harmaat ylityöt, pelko työpaikan menetyksestä, työn silpoutuminen ja näköalattomuus ovat edelleen työntekijöiden riesana. Meidän tulee yhdessä ponnistella hyvän elämän puolesta. Minä duunari 2.37 olen siihen valmis.

Aktiivimalli aktivoi epätoivoa ja lamaannusta

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa jouduin kuluneella hallituskaudella seuraamaan esitys esitykseltä, kuinka Sipilän hallituksen toimesta palkansaajien työsuhdeturvaa on heikennetty ja työttömiltä on leikattu.

Työttömyysturvan kaventaminen, työttömien kyttääminen aktiivimallilla tai maakuntauudistuksessa kaavailtu työnvälityksen siirtäminen markkinoille ovat työllisyyden parantamiseksi varsin tehottomia keinoja.

Todellisuudessa yksipuolisten leikkausten vaikutukset työttömiin ovat olleet päinvastaiset: ne eivät ole kannustaneet työhön, vaan ovat päinvastoin lamaannuttaneet entisestään jo epätoivoiset ihmiset. Työttömyydestä on tehty yksilön ongelma.

Esimerkiksi hallituksen aktiivimalli tarkoittaa, että jos työtön ei löydä työtä tai harjoittelua aktiivisuutensa osoittamiseksi, hänen työttömyysturvaansa leikataan viidellä prosentilla. Leikkaus on kohdistunut varsinkin iäkkäisiin ja pienituloisiin pitkäaikaistyöttömiin, jotka eivät ponnisteluistaan huolimatta ole löytäneet työtä. Useat heistä ovat tippuneet toimeentulotuen varaan, eli pahimpaan tuloloukkuun.

Miettikää esimerkkiä käänteisesti: jos lailla säädettäisiin, että jokaisen kansalaisen tulisi uida 5 km viikossa. Mikäli ihminen ei uisi, hänen veroprosenttinsa nousisi viisi prosenttia. Mitä jos paikkakunnalla ei ole uimahallia tai oma terveys estäisi uimisen – eikö se olisi kohtuuton veronkorotus? Sitä kohtuuttomuutta myös aktiivimalli on useiden ihmisten kohdalla.

Siksi meidän on oikaistava lamaannuksen ja epätoivon tila. Jatkuvat leikkaukset ja yksipuoliset heikennykset on lopetettava. Meidän pitää tukea ja auttaa ihmisiä löytämään toivoa ja turvaa rakentaakseen hyvää elämää.

SDP on asettanut aktiivimallin perumisen yhdeksi kynnyskysymykseksi hallitukseen menolle. Jos nykyiset gallupit pitävät paikkaansa, tulee uusi pääministeri joko kokoomuksesta tai SDP:stä. Kaksi eri Suomen suuntaa. Sinä päätät.

Miljoonien osinkopotti sijoittajille

Keski-Pohjanmaassa oli 27.2.2019 juttu, jossa Keski-Pohjanmaan Osuuspankin varainhoitaja Eva-Marika Salo kertoi kuinka suomalaiset ovat innostuneet sijoittamisesta ja kuinka suomalaiset yritykset maksavat osinkoja. Sinänsä hyvä, että raha kiertää eikä jää makaamaan tileille, koska se tuo yleensä potkua myös elinkeinoelämään.

Osinkojen kokonaistuotto on nousemassa Helsingin pörssissä 14 miljardiin euroon tänä vuonna. Valtaosa summasta menee kotimaisille ja ulkomaisille yhteisöille. Samanaikaisesti puhutaan, kuinka kuntien ja kaupunkien maksuunpantavien verojen määrä laskee. Syitä tilanteeseen haetaan työtulovähennyksistä ja julkisen puolen lomarahaleikkauksista. Näillä asioilla on varmaan jonkinlainen merkitys verokertymään.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei kukaan ota esille osinkotuottojen merkitystä kuntatalouteen. Jos osingon saajana on yksityishenkilö, vuoden 2014 alusta alkaen pörssiyhtiön eli julkisesti noteeratun yhtiön jakamasta osingosta 85 prosenttia on pääsääntöisesti veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa. Pääomatulosta maksetaan pääomatuloveroa 30 prosenttia, ja siltä osin kun verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30 000 euroa, pääomatulosta menee veroa 34 prosenttia. Pääomaverot tuloutetaan valtiolle ja kunnat jäävät tältä osin nuolemaan näppejään. Valtio jakaa budjettiriihen yhteydessä eri ministeriöiden kautta hyvinvointia kuntiin ja kaupunkeihinkin. Tähän rahanjakoon eri tahot pyrkivät vaikuttamaan, että saisivat osansa.

Mikä merkitys olisi sillä, jos pääomaverot tuloutettaisiin kunnille ja tehtäisiin jonkinlainen tasausjärjestelmä, jotta kuntien väliset tuloerot eivät pääomatulojen myötä pääsiso repeytymään suhteellisen suuriksi? Tai jos vuonna 1993 tehty verouudistus olisi jäänyt tekemättä, olisi siis pysytty progressiivisessa eli asteittain kasvavassa pääomaverotuksessa? Palkansaajien marginaaliveroprosentti vuonna 2018 oli 47,2. Kuitenkin ennen kuin tehdään mitään suurta veroremonttia, suomalainen piensijoittaja maksaa noin 30-34 prosentin pääomaveron.

Karkean arvion mukaan osinkoja maksetaan noin 14 miljardia euroa tänä vuonna, josta suurin osa valuu kotimaisille sekä ulkomaisille yhteisöille, jotka eivät maksa veroa Suomeen. Vuonna 2016 Suomesta ulkomaille maksettiin osinkoja 10,9 miljardia euroa, josta lähdeveroa perittiin noin 250 miljoonaa, eli keskimäärin 2,3 %.

SDP:n puoluehallitus esittää verovapaille yhteisöille 5 prosentin lähdeveroa, joka kohdistettaisiin osinkoveroista vapautettuihin yhteisöihin. Tarkoituksena on tiivistää veropohjaa ja verottaa kattavasti eri tulolajeja ja yhtiömuotoja, hillitä verovälttelyä ja tasapuolistaa verokohtelua. Lähdevero tulisi koskemaan esimerkiksi eläkerahastoja, sijoitusrahastoja, asiakkaiden vakuutuskuoria hallinoivia yhtiöitä sekä yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja säätiöitä. Lähdeverolla saataisiin laajennettua veropohjaa ja kerättyä esimerkiksi eläkerahastoilta noin 40 miljoonan lähdeveron potti. Tinkisivätkö eläkerahastot omista voitoistaan vai siirtäisivätkö ne lähdeveron vaikutukset eläkemaksuihin, se jäisi nähtäväksi. Jos vaikutus siirrettäisiin eläkemaksuihin, olisi se noin 10 senttiä kuukaudessa palkansaajaa kohden.

Vapaus elää, kukoistaa ja sopia

Brittiekonomisti William Beveridge tunnisti viisi epäkohtaa, jotka estävät yksilön kukoistamisen. Ne ovat puute, sairaus, tietämättömyys, elinympäristön kurjuus ja toimettomuus. Ihmisen kukoistamisen ytimessä on vapaus näistä viidestä esteestä. Ja niitä esteitä purkaa tehokkaimmin hyvinvointiyhteiskunta, joka perustuu yhdenvertaisuuteen ja sopimiseen.

Tulevissa vaaleissa äänestäjän kannattaa tarkastella, miten eri puolueet vaaliohjelmassaan vastaavat Beveridgen viiteen kohtaan. Miten eriarvoisuutta vähennetään? Mikä on ennaltaehkäisevän terveydenhuollon rooli? Miten koulutukseen satsataan? Entä ympäristöasioihin? Millaista työllisyyspolitiikkaa halutaan tehdä?

Vapaudesta ei voida puhua ilman mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jotta mahdollisuudet ovat aitoja mahdollisuuksia, tulee myös lähtökohtia tasata. Siihen tähtää sosialidemokraattinen yhteiskuntapolitiikka, jossa jokaisella on mahdollisuus onnistua, mutta toisaalta myös epäonnistua. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan turvaverkot ottavat yksilön vastaan silloin, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä.

Samalla toinen vapauden tae on sopimusyhteiskunta, joka takaa rauhan. Vahva ay-liike ja sopimusyhteiskunta ovat myös työnantajan turva. Siksi yhdistymisvapauden ja työntekijöiden turvan puolesta on taisteltava kestävästi ja pitkäjänteisesti. Järjestelmämme perustuu sopimisen ja neuvotteluiden kulttuuriin, jossa etsitään pienin yhteinen tekijä ja tehdään päätökset kolmikantaisesti neuvottelemalla. Tätä on viime aikoina romutettu, jolloin on jouduttu käyttämään viimeistä ja epämieluisinta keinoa: lakkoa. Lakko ei kuitenkaan ole kenenkään päämäärä, vaan viimesijainen keino sanelupolitiikkaa vastaan.

Nyt on aika tuoda eri ryhmät takaisin saman pöydän ääreen ja palauttaa luottamus eri työmarkkinaosapuolten kesken. Luottamus on vapauden ytimessä: silloin ei tarvitse pelätä. Yhdessä me olemme vahvempia.

Mistä äänestämme huhtikuussa?

Sipilän hallitus on ollut leppymätön työntekijöiden ja työttömien aseman heikentäjä. Hallituksen kirkkaimpana linjana on ollut kolmikantaisen sopimisen alasajo ja tahto heikentää ay-liikettä.

Hallitus aloitti reilut kolme vuotta sitten taipaleensa uhkailemalla meitä kaikkia tavallisia palkansaajia pakkolaeilla, jos ay-liike ei taivu hallituksen tahtoon. Kovan painostuksen alla jouduttiin sopimaan kiky-ratkaisu. Esim. työajan lisääminen 24 tunnilla oli parempi kuin Sipilän alun perin tavoittelema työajan lisääminen 100 tunnilla. Hallitus niin ikään siirsi kikyn yhteydessä työnantajien sosiaaliturvamaksuja työntekijöille neljän miljardin edestä.

Kikyn jälkeen on täysin häikäilemättä leikattu työttömyysturvaa, pidennetty koeaikaa, helpotettu perusteettomia määräaikaisia, lievennetty irtisanotun takaisinottovelvoitetta, laillistettu nollasopimukset ja toteutettu aktiivimalli. Kikyn yhteydessä annettu lupaus, että heikennyksiä ei enää tehdä, petettiin surutta. Myös työlakeja luvattiin valmistella yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa, vaan toisin kävi. Tuotiin esitys irtisanomissuojan heikentämisestä.

Toinen tie on edelleen mahdollinen. Kyse on vain halusta. Työelämän ja sitä säätelevän lainsäädännön rakentaminen sekä sopimusten solmiminen tulisi jatkossa toteuttaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken. Sopimusyhteiskunta edellyttää sopimista kaikkien osapuolten kesken, ei sanelua.

Tästä on kysymys myös kevään eduskuntavaaleissa. Jatkuuko vaalien jälkeen vielä politiikka, joka tähtää työehtosopimusten yleissitovuuden purkamiseen ja työpaikkakohtaiseen tai yksilölliseen työsopimusten sopimiseen? Politiikka, jossa työllisyysasteen korottamiseen pyritään halpatyömarkkinoiden kautta?

Jos porvarit pysyvät vallassa, uhkana on myös ansiosidonnaisen työttömyys- ja sosiaalivakuutusturvan heikentäminen, jos ei peräti alasajo, ay- jäsenmaksujen työnantajaperinnän ja verovähennysoikeuden poisto sekä ylipäänsä ay-liikkeen heikentäminen mm. poliittisten- ja muiden lakkojen rajoittamisella.

Onko edellä kirjoitettu vaalipropagandaa? Ei – ne ovat lainauksia pääministeri Juha Sipilän (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.), ministeri Sampo Terhon, (sin.), Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen (kok.), Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen (kessk.), sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen (kok.) julkisista puheista.

Eli seuraavan porvarihallituksen ohjelma on jo kirjoitettu ja em. tavoitteet ovat varmasti siinä mukana.

Herroilla ja rouvilla on enää kaksi estettä: Suomen kansa ja ammattiyhdistysliike.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi kotimaisen ruoan ja työpaikkojen puolesta

Lähdin ehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleihin Pohjanmaan vaalipiiristä. Minulle tärkeintä ensi vuoden eduskuntavaaleissa on palauttaa kansalaisten luottamus eduskuntaan instituuttina.
Seuraavien teemojen puolesta aion pitää vaalikentillä ääntä ja paiskia hommia:

1. Kotimaisen ruuan ja työn asemaa on vahvistettava.

Maatalouspolitiikan on mahdollistettava alkutuotanto Suomessa ja turvattava Suomen omavaraisuus. Kotimaiseen elintarvikkeeseen ja sen valmistamiseen kohdistuvia verorasituksia on pystyttävä keventämään, ja kotimaisen ruuan julkisia hankintoja on lisättävä.

Varsinkin omassa vaalipiirissäni, Pohjanmaalla ymmärretään, miksi asia on tärkeä. Maatalous ja elintarviketeollisuus työllistävät Etelä-Pohjanmaalla noin 22 000 henkilötyövuotta, ja näiden yhteisvaikutus talouteen on liki kaksi miljardia euroa, joka on neljäsosan Etelä-Pohjanmaan bruttokansantuotteesta. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla maatalouden työllisten määrä yhteensä on noin 17 prosenttia, joka vastaa noin 14 000 henkilötyövuotta, joten myöskin näille maakunnille elintarviketeollisuudella on merkittävä vaikutus.

2. Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta on lisättävä.

Julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rapauttaminen on lopetettava. Näiden palveluiden rahoitus on turvattava riittävällä verotuksella. Sosiaali – ja terveyspalvelujen uudistus on toteutettava niin, että palvelut pysyvät julkisina palveluina ja niiden yhdenvertaisuus ja saatavuus paranevat, johtoajatuksena hyvinvointi- ja terveyserojen kaventuminen. Palvelujen perusajatuksen rakentuessa tälle pohjalle, voisimme edelleen käyttää tarvittaessa yksityisiä sosiaali – ja terveyspalvelujen tarjoajia tukemassa palvelujen saatavuutta.

Meillä on ollut vuosikymmeniä yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tarjoavia yrityksiä ja niille palveluille on ollut käyttäjänsä ilman valinnanvapauttakin. Yksityisten sosiaali – ja terveyspalvelujen tukemien verovaroin on arveluttavaa ja saattaa johtaa sosiaali – ja terveyspalveluiden satavuuden ja yhdenvertaisuuden heikkenemiseen haja-asutusalueilla.

Yhteiskunnan kannalta strategisesti tärkeä infrastruktuuri, kuten liikenneverkot, energiahuollon verkostot, jätehuolto, vesihuolto ja tietoliikenneverkot on pidettävä julkisessa omistuksessa.

Oppivelvollisuutta on nostettava kattamaan myös toisen asteen koulutusta, näin saataisiin toisen asteen koulutus maksuttomaksi, ja myös oppimateriaali olisi maksutonta. Ammatillisen koulutuksen osalta työpaikkaohjaajien määrää on lisättävä. Nuoria ei saa jättää opiskellessa heitteille, vaan heille tulee tarjota tarvittaessa tukea.

3. Suomalaisen työelämän epäkohdat on korjattava.

Työttömyysturvaa heikentävät aktiivimallit 1 ja tulossa oleva 2 on peruttava. Työttömyysturvaa uudistettava kannustavampaan suuntaan parantamalla mahdollisuuksia opiskella työttömyysturvalla.

Pakko-opiskeluvelvoite on poistettava alle 25- vuotiailta, jotka ovat hakuaikana työsuhteessa. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa sen, että alle 25-vuotias, hakuaikana määräaikaisessa työsuhteessa ollut, menettää työttömyyskorvauksen, jos ei ole hakenut opiskelupaikkaa määräaikaisen työsuhteen aikana. Pätkä- ja silpputyöehtoihin on kiinnitettävä edelleen huomiota ja pyrittävä parantamaan lainsäädännöllä.
Muun muassa näiden asioiden puolesta olen valmis laittamaan itseni likoon Arkadianmäellä. Jos haluat lähteä mukaan kampanjatiimiini, ota yhteyttä!