Seppo Koskinen
entinen Fazerilainen, Lahti

Ammattiliiton käytävä jatkuvaa vuoropuhelua

Moninaisia ovat työelämän probleemat.

Olen ollut työelämästä pois jo kahdeksan vuotta, enkä ole paras asiantuntija sen nykyisiä koukeroita arvioimaan. Kuitenkin monien luottamustoimieni kautta näen eri alojen ongelmia hyvinkin läheltä. Työssä uupumiset, mielenterveysongelmat ja monet muut seikat kuormittavat työntekijöitä sekä pahimmassa tapauksessa polttavat heidät loppuun. Tähänkö on tultu ja miksi? Oma arvioni on, että ihmisistä on tehty työpaikoille suorittajia, joista otetaan kaikki teho irti.
Se mikä ennen liittyi työn sosiaaliseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen, lienee nyt jo historian hämärässä. Erilaiset työt ja työsopimukset työaikoineen pitää tekijänsä vahvasti pihdeissään. Ongelmat tosin myönnetään, mutta asioiden korjaaminen jää puhetasolle. Tuottavuus, tuloksenteko ja tehokkuus ovat tämän ajan kirosanoja, joilla ihmisiä johdetaan. Oravanpyörä on valmis!

Entä kuinka nämä ongelmat näkyvät elintarvikealalla? Tätä pitää tarkastella koko ketjun osalta, perustuotannosta alkaen. Maatalousyrittäjät ovat EU-Suomessa todella ahtaalla. Maatilojen konkurssit ja jopa alan yrittäjien itsemurhat ovat arkipäivää. Epävarmuus vie uskon tulevaisuudelta, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Kansantalouden ja elintarvikeomavaraisuuden kannalta tämä on huolestuttavaa. Varautumista oman raaka-ainetuotannon turvaamiseen valtion tukitoimin jarruttaa EU:n lainsäädäntö kansallisen tuen rajoituksin.

Tämä alkutuotannon alasajo näkyy piankin teollisuudessa sen työpaikkojen vähenemisenä. Yrityksiä lopetetaan ja tuotantoa supistetaan kiristyvässä kilpailussa markkinoista, joille koko ajan tulee ulkomaisia tuotteita. Kauppa on ollut ja tulee aina olemaan osuuksineen suuri tekijä kakun jakamisessa.

Entä mikä on ammattiliiton rooli tänä päivänä näissä kuvioissa? Joutuuko liitto tinkimään aiemmin sovituista työehdoista ja sopeuttamaan työehtoja globaalin markkinatalouden vaatimuksiin? Varmaan vaikea kysymys, mutta kaikkeen pitää varautua. Minä näkisin tärkeänä tuottajien, teollisuuden, kaupan ja ammattiliiton keskinäisen, jatkuvan vuoropuhelun kaikista alaan liittyvistä vaikutteista: Katsoa läpi solmukohdat ja pyrkiä sopimaan asioista jatkuvalla vuorovaikutuksella. Sen luulisi olevan kaikkien osapuolten etu.

Mitä sitten tulee näihin työmarkkinakuvioihin ja sopimusneuvotteluihin, niin minä en hyvällä katso valtiovallan toimia yhtenä niihin osallistujana. Nyt on selkeästi nähtävillä se, kuinka ainakin edellinen hallitus oli Etelärannan ohjauksessa aktiivimalli- ym. heikennyksineen. Tämä suunta ei saa jatkua ja ammattiliittojen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, ettei maastamme tule halpatyövoiman mallivaltiota. Työtä pitää olla, mutta siitä saatavalla palkalla pitää pystyä elämään.

SEL on liittona pieni, mutta sen tehtävä on osaltaan ylläpitää ja edistää koko tuotantoketjun mahdollisuuksia selviytyä yhä kovemmista alan haasteista.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kirjoita kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>