Ay-liikkeen vallasta
Poliittisen kentän oikealta laidalta kuuluu tasaisin väliajoin vaatimuksia irtisanomissuojan madaltamisesta, työlainsäädännön suojasäädösten purkamisesta ja ammattiyhdistysliikkeen liiallisen vallan rajoittamisesta. Tällaiset kannanotot eivät sinänsä ole uutta. Britanniassa Margaret Thatcher loi aikanaan lähes koko uransa ammattiyhdistysliikkeen vastustamisella. Thatcher myös käytännössä toteutti uudistuksia, joilla työntekijöiden asemaa työpaikoilla ratkaisevasti heikennettiin.
Euroopan nykyisen talouskriisin yhteydessä kriisimaiden velkojat ovat vaatimassa heikennyksiä kansallisiin työelämän säädöksiin. Myytti ammattiyhdistysliikkeen ylivallasta siis elää edelleen. Kuitenkin mielestäni juuri myytistä on kysymys vallasta. Mitään absoluuttista päätösvaltaa ay-liikkeellä ei ole missään. Vaikutusvaltaa päätöksentekoon kyllä on, mutta vain yhtenä työmarkkinoiden osapuolista. Aitoa vaikutusvaltaa ammattiyhdistysliikkeellä on ainoastaan demokraattisissa yhteiskunnissa. Erimerkkisiä diktaattoreita kun yhdistää kammo ay-liikettä ja sen toimintaoikeuksia kohtaan. Tästäkin näkökulmasta katsottuna, erilaiset pienyrittäjäjärjestöt kotisuomessa ovat kovin oudossa seurassa, vaatiessaan ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluaseman heikentämistä.
Toinen puoli asiaa on, että ammattiyhdistysliikkeellä on vielä paljon oppimista omien menettelytapojensa uudistamisessa. Edustukselliseen päätöksentekoon perustuva järjestö- ja yhdistystoiminta ovat rakentuneet aivan toisenlaiseen yhteiskuntaan kuin, missä nyt elämme. Liikkeen oma päätöksentekomenettely on parhaimmillaankin jähmeää. Tämä on kai pakko myöntää. Tarve uudistumiseen tunnustetaan, mutta vanha laiva kääntyy hitaasti etsiessään uutta suuntaa. Mielestäni on kuitenkin selvää, että huomispäivän ammattiyhdistysliikkeen tulee kyetä toimimaan nykyistä epämuodollisemmin, demokraattisemmin, uusia yhteistyökumppaneita hakien sekä omat rajansa ja vaikutusmahdollisuutensa tuntien.
Ihmisten halu muutokseen ja oman elämänsä parantamiseen ei ole kadonnut mihinkään. Onko ay-liikkeestä tämän muutoshalun kanavoijaksi, se on meistä loppupeleissä itsestämme kiinni.
Henri Lindholm
liittosihteeri, SEL