Vanhat työväenlaulut ovat karua kuunneltavaa. Riistäjät soittavat ruoskaa selkään, nälkä on aina vieraana ja pikkumiehet tallustavat lumessa. Valitettavasti monessa kehittyvässä maassa työväenlaulujen kuvaukset ovat edelleen todellisuutta, lumihankia lukuun ottamatta.

Entäpä tämän päivän työntekijöiden olot Suomessa ja muissa teollisuusmaissa? Voimmeko jo huokaista helpotuksesta? Emme voi. Vaikka moni asia on parantunut 100 vuoden takaisesta, on meillä vielä paljon tehtävää. Ihmisiä kuolee työn takia tapaturmissa ja ammattitautien seurauksena. Ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja joskus jopa huijataan. Moni työntekijä pelkää työpaikallaan, eikä uskalla puhua työpaikan epäkohdista. Edelleen esiintyy vallan väärinkäyttöä ja oman aseman hyödyntämistä, myös seksuaalisessa tarkoituksessa. Työpaikkansa puolesta pelkää moni.

Nykyaika on tuonut uudelleen esiin ilmiöitä, joista kuvittelimme ajan jo jättäneen. Olemme vanhemman väen muisteluista esimerkiksi kuulleet, kuinka ahtaajat palkattiin töihin vain päiväksi kerrallaan. Nykypäivän kutsuttaessa työhön tulevat ovat hyvin samanlaisessa asemassa. Moni työnantaja testaa työntekijöiden nöyryyttä palkkaamalla suuren joukon ihmisiä ja kilpailuttamalla heitä keskenään. Myöskään vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa olevat eivät ole turvassa. Työsopimuslakia uudistettaessa kirjattiin siihen 90-luvun laman aikana syntynyt oikeuskäytäntö, joka sallii hyvin vapaan irtisanomisen. Myös voittoa tekevä yritys voi käytännössä järjestellä töitä, miten haluaa ja lopettaa niiden työt, joista haluaa eroon. Ainoana jarruna toimi velvollisuus tarjota samankaltaista työtä irtisanotulle 9 kuukauden ajan hänen työsuhteensa päättymisestä, jos firmaan palkattiin uutta väkeä. Sipilän hallitus lyhensi takaisinottoajan neljään kuukauteen, joten sekin irtisanottujen turva mureni.

Työväenlauluissa työtä tekevät olivat yleensä köyhälistöä ja kurjalistoa. Onko meillä työtä tekeviä köyhiä? Kyllä on ja uskon tulevaisuudessa olevan vielä enemmän. Täysiaikaisessa teollisuustyössä yleensä pärjätään kohtalaisen hyvin, mutta matalapalkka-aloja toki löytyy teollisuudestakin. Kurjalisto muodostuu nykyisin silpputyöntekijöistä, nollatuntisopimuslaisista, vuokratyöläisistä ja työttömistä. Heillä ei ole rakennuspuita turvallisen elämän rakentamiseen. Helsingissä oman erityisongelmansa muodostavat asumiskulut. Harvalla perheellisellä duunarilla on varaa muuttaa Kallion ”työläiskaupunginosaan”.

Jyräävätkö robotit duunarin? En usko. Teollisia vallankumouksia on ollut historiassa useita mm. kehruu-Jenny, liukuhihnat, ATK ja nyt viimeisimpänä tekoäly sekä robotit. Kaikki uudet innovaatiot ovat hävittäneet työpaikkoja, mutta samalla on syntynyt uusia. Tuottavuus on kasvanut ja se on mahdollistanut elintason kasvun. Uskon, että Suomi voi olla voittajien joukossa robottien määrän lisääntyessä. Robottien valmistaminen vaatii korkeaa teknologiaa ja osaamista. Sitä meiltä Suomesta löytyy. Robotiikkaa avaa uusia mahdollisuuksia talouselämällemme. Robotien tekemä työ on saman hintaista kaikkialla maailmassa, joten robottien sijoituspaikan määräävät muut tekijät. Suomi on turvallinen maa, työmarkkinat ovat rauhalliset, koulutustaso hyvä ja infra on melko hyvässä kunnossa. Maantieteellinen sijainti Euroopan laidalla, lähes saarella, on toki ongelma. Meiltä tavarat kuitenkin liikkuvat varmasti maailman markkinoille. Robotin kanssa pärjääminen edellyttää, että suomalaiset työntekijät ovat valmiita oppimaan uutta ja ennen kaikkea heille annetaan siihen mahdollisuus.

Uskon, että duunari pärjää tulevaisuudessakin. Työntekijöinä haluamme perusasioiden, kuten toimeentulon, terveyden ja turvallisuuden olevan kunnossa jatkossakin. Ongelmat eivät ole kadonneet, vaikka maailma ympärillä on muuttunut. Kiire, stressi, harmaat ylityöt, pelko työpaikan menetyksestä, työn silpoutuminen ja näköalattomuus ovat edelleen työntekijöiden riesana. Meidän tulee yhdessä ponnistella hyvän elämän puolesta. Minä duunari 2.37 olen siihen valmis.