Ihmiselle tulee elämänsä aikana eteen monia Ekoja Kertoja. Suuria ja pieniä. Vain hiukan elämää hipaisevia ja sitten niitä suuria Ekoja Kertoja, jotka vaikuttavat koko elämän ajan.

Itselläni on nyt menossa eka kerta elämässä, että olen kokenut työpaikalla ulosmarssin, lakon ja työnantajan asettaman työsulun. Ne tuntuvat ja ovat ISOJA asioita ja vaikuttavat niin minun kuin kanssaihmisieni elämään.

Nämä yhteiset asiat joita nyt liitossa ja työpaikoilla ajetaan, lähentävät ihmisiä toisiinsa. Koemme jälleen mitä yhteinen rintama saa aikaan. Ihminen ei ole yksin asiansa ja elämänsä kanssa. Työkaverien kanssa käydyt keskustelut herättävät mielessä monenlaisia tuntemuksia. Kenellä on minkäkinlainen hätä.

Suurimpana huolena tietysti tällä hetkellä on se, saadaanko TESSIÄ aikaiseksi ja miten kauan se kestää.

Miten käy toimeentulon ja millä perhe sitten elätetään jos lakko jatkuu pitkään? Yksinhuoltajat, perheelliset, sinkut; kaikilla meillä on yhteinen huoli tulevaisuudesta.

Tämän ns. kolmannen lakkoaallon aikana yhteishenki tuntuu edelleen olevan korkealla. Ne asiat, joista nyt taistellaan, niitä pidetään tärkeinä.

Myös keskustelut ja yhteiset hetket lakkovahtina portilla ollessa, ovat antaneet paljon. Räntäsateessa olo, makkaran paisto, autokuskien kanssa tarinointi ja ulkopuolisten ihmisten tuki ja kannustus. Jo pelkkä ohiajavasta autosta morjestaminen ja tuen antaminen meille tuo sen tunteen, että olemme oikealla asialla ja että sitä asiaa pitää myös tavoitella.

Mies, joka on tullut tänne Suomeen Libanonista Lpr:n Fazerille leipomaan leipää, on osoittanut meille suomalaisille monta kertaa, mitä on yhteishenki. Kuvitelkaa mielessänne muslimimies, joka punnertaa keskellä tietä SEL:n lakkoliivi päällä: Tästä ei mennä. Se into, se kiihko.

Onko meillä opittavaa siitä kulttuurista, jota hän on tänne meille tuonut? Kyllä ainakin se yhteenkuuluvuuden tunne, joka on tuntunut joskus tästä jäyhästä kansasta kadonneen. Nyt se on tullut taas esiin ja toivottavasti myös jäädäkseen.

Lakon aikana työpaikoille tulevat rikkurit taas ovat herättäneet ihmisissä monenlaisia tunteita: Joku tuomitsee, joku jättää omaan arvoonsa. Joillakin ei ole asiasta minkäänlaista mielipidettä. Monet katkeroituvat siitä syystä, että myö taistellaan myös näiden rikkureiden työolojen ja palkkojen puolesta.

Tämä lainaus on vanhan ammattiyhdistysaktiivin tarinasta. ”Kun Jumala loi maan ja taivaan ja kaikki mahdollinen oli jo luotu, jäi hänelle käteen kikkarillinen epämääräistä mönjää. Mitähän tällä tekisi tuumaili Hän? Mietti ja mietti, mitä tästä saastasta voisi aikaiseksi saada ja keksi viimein, Rikkurin”. Rikkuroinnista saatu hyöty on ihan sama kuin laskisi omaan housuunsa. Lämmittäähän se oman aikansa, jonka jälkeen on entistä kylmempi olo. Ainut, joka siitäkin hyötyy on työnantaja.

Jo vuonna 1917 taistelimme 8 tunnin työpäivän. Eikä se silloinkaan tullut meille ilman uhrauksia. 60-luvulla tuli 5-päiväinen työviikko. Nämäkö uhraukset, joita isämme ja isoisämme meille taistelivat ovat nyt myytävinä kapitalistien ja suuryritysten hyväksi. Eikö pienellä työntekijällä ole enää mitään sananvaltaa tässä maailmassa. Lakko ja joukkovoima ovat ainoat aseet, mitkä työläisellä ovat käytettävissä. Vai ovatko nämäkin aseet nyt paikallisesti myytävänä? Se jää nähtäväksi. Työministeri Sinnemäki näki oikeaksi siirtää laillista lakkoa. Mitkä olivat hänen motiivinsa? Jos tarkoitus oli murtaa työläisten rintama, niin se ei tule onnistumaan. Mikä ei tapa se vahvistaa. Ja kahden viikon päästä olemme jälleen valmiita taistelemaan työolojemme puolesta.

Omalla työpaikallani olen erityisen iloinen yhteishengestä, jonka luulin sieltä puuttuvan. Kaveria ei jätetä. Vai miten se nyt menikään.

Liitän tähän loppuun työtoverini Heidi Kurttilan runokukkasen, joka hänelle virisi lakkovahtina ollessa
Piti miun kokea elämäs tää!

Luojan kiitos jot on lämmin sää.

Nyt on pikkunen pakko,

olla nimittäin vahtina kun on lakko.

Ihmeest ne rikkurit tiensä tänne löytää,

no, saavathan ihmiset piirakkaa pöytään.

Sillä kukkaa muu ei nyt niitä pussiin laita

kun meijät selliläiset firmasta erottaa aita.

Hyö ku ei halua noudattaa samaa lakia

ottaa vaan pattiin et seisotaan täs heijänkii takia.

Sirkku Mertanen

leipomotyöntekijä, tsv, Fazer Leipomot Lpr

SEL:n iittohallituksen jäsen