Saamme jatkuvasti lukea lehdistä ja erilaisista työelämään liittyvistä julkaisuista uusimmista ja aina vain hienommista mittareista ja barometreistä, joilla punnitaan työntekijöiden hyvin- tai pahoinvointia.

Näistä mittareista ja tutkimuksista saa kyllä hyvää osviittaa koko Suomea kattavasta tilanteesta, mutta haluaisin kuitenkin heittää muutaman ajatuksen näin yksittäiseltä työpaikkatasolta.

Oletteko ikinä, oikein vakavasti pohtineet, miten teillä tai meillä työpaikoilla menee?

Viimekeväiset toimet vaikuttivat koko loppuvuoden työpaikoilla oleviin olosuhteisiin. Nyt olisi jo aika lopettaa keskinäinen syyttely ja jokaisen keskittyä parantamaan oman työpaikkansa olosuhteita ja ilmapiiriä. Eiköhän meidän kaikkien, niin työnantajien kuin työntekijöidenkin, tulisi panostaa voimavaransa yhteiseen hyvään.

Meillä työnantaja lyö kerran kuukaudessa vihkosen työntekijöiden luettavaksi taukohuoneiden pöydille siitä miten meillä menee? Saahan siitä osviittaa miten sairauspoissaolot, hävikit, tuotantotavoitteet jne. ovat edellisenä kuukautena toteutuneet, mutta…

Sieltä ei löydy todellista vastausta siitä, miten ison konsernin eri työpaikoilla todella menee. Asioita käsitellään ns. isommalla tasolla. Yksittäinen työpaikka jää ulkopuoliseksi. Kyllähän työntekijän on hyvä tietää missä mennään, mutta se mikä työntekijää todella kiinnostaa, on se oma työpaikka.

 Meille järjestetään tilaisuuksia, joissa työntekijöille kerrotaan omankin työpaikan asioista, mutta…Se henkilökohtainen tazi tuntuisi puuttuvan.

Onko se ainainen kiire… Uudet investoinnit, jotka aiheuttavat muutoksia, epävarmuutta ja turhaa spekulointia? Puhutaan yhteistyöstä ja työpaikkojen välisestä tasa-arvosta. Miten se meillä toteutuu? Vaihtelevasti, valitettavasti. Syytä on varmasti niin sysissä kuin sepissä. Siellä toisessa työpaikassa on varmasti paremmin kuin meillä.

 Perustetaan erilaisia työryhmiä, joissa tehdään ns. hyviä päätöksiä työntekijöiden hyvinvointia ajatellen. Toteutuvatko päätökset? Taas täytyy sanoa, vaihtelevasti! Ne suuret linjaukset eivät aina konsernin jokaisella työpaikalla toimi.

 Puhuttaessa yksittäisen työpaikan työntekijöiden hyvinvoinnista, täytyy ottaa huomioon myös vallitsevat olosuhteet. Tällaista teollista isoa työpaikkaa, jossa itse työskentelen ei varmaankaan voi verrata pieneen nyrkkipajaan. Molemmissa on erilaiset haasteet työntekijöiden hyvinvointia ajatelleen.

 Työn muuttuessa aina vaan enemmän pakkotahtiseksi ja yksipuoliseksi valvontatyöksi, luo mielestäni paineita niin työntekijälle itselleen kuin myös työnantajalle ja työterveyshuollolle. Ja miten käy henkisen jaksamisen?

Miten luoda työpaikasta ja omasta työpisteestään hyvinvoiva?

 Siinä on sellainen haaste, johon minulla ei ole vastausta. Kai se tulee jokaisen työntekijän henkilökohtaisten tarpeiden huomioonottamisesta. Meitä työntekijöitä tulee kuunnella. Pienien asioiden kuntoon laitosta tulee se isompi virta hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Yhteistyö ja avunanto pitää edelleen paikkansa. Veikko Lavin sanoin ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää”.

 Saimme muutama viikko sitten takaisin pitkän ”taistelun” jälkeen leivänostomahdollisuuden työpaikan yhteyteen. Se oli meille iso asia. Meitä työntekijöitä sitten loppujen lopuksi kuunneltiin. Se tuntui hyvältä. Uskon, että tämä pienikin tapahtuma tulee parantamaan työilmapiiriä työpaikallamme.

 Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat niin isoja asioita käsiteltäväksi, ettei tällainen pieni ihminen tahdo niissä aina pysyä mukana.

 Toivotan kuitenkin kaikille ihanaa ja aurinkoista keväänalkua, leppoisia talvilomapäiviä harrastusten ja läheisten parissa. Niin, ja tietysti JAKSAMISIIN!

Sirkku Mertanen

työsuojeluvaltuutettu, Fazer Leipomot Lappeenranta

SEL:n liittohallituksen jäsen