”Ihminen tarvitsee ihmistä. Ollakseen itse ihminen.”

Tämä on pieni katkelma runosta, jonka kirjoitti runoilija Tommy Taberman. Hän kirjoitti paljon ihmisyydestä ja siitä, miten meidän kaikkien tulisi nähdä toinen toisissamme, erilaisten roolien ja odotusten takaa ihminen. Ihminen ainutlaatuisine toiveineen, ajatuksineen, puutteineenkin.

Noille kirjoitetuille sanoille olisi paljon käyttöä myös tämän päivän yhteiskunnassa. Erityisesti tämä koskee työelämää. Liian usein pitkään työskennelleet ihmiset, jotka menettävät työkykyään tai voimiaan, joutuvat huomaamaan olevansa työnantajansa silmissä ihmisten sijasta pelkkiä tuotannontekijöitä. Ja kokemaan rikki menneen koneen kohtalon, siirron syrjään saamatta ihmiselle kuuluvaa apua.

Elintarviketeollisuudessa erityisenä huolenaiheena ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, erityisesti käsivaivat. Näistä kärsivien ihmisten tilanne on usein vaikea. Edelleen liian harva työnantaja haluaa tarjota työntekijälleen mahdollisuuden kevyempiin tai muunlaisiin töihin, kun sairaus tai vaiva on kasvanut kestämättömäksi. Liian moni pyrkii pikemminkin pääsemään eroon näistä työntekijöistä.

Valitettavaa on, että tällä hetkellä julkisuudessa keskustelussa oleva eläkeiän nosto koskisi kipeimmin juuri elintarviketeollisuuden kaltaisilla, edelleen paljon käsityötä vaativilla aloilla työskenteleviä, joiden työurat jäävät jo nyt vaikeiden fyysisten olosuhteiden vuoksi usein tarpeettoman lyhyiksi. Onkin vaikea kuvitella miten tosiasiallinen eläkeikä mm. tällaisilla aloilla nousisi mekaanisella nostolla, kun jo nyt moni joutuu jättämään työelämän aikaisin.

Ammateissa on edelleen eroja. On eri asia jatkaa vaikkapa konttorityössä yli 63 vuoden ikärajan, kuin nostelua tai vaikeita työasentoja omaavassa työssä. Mikäli eläkeikää nostettaisiin pakolla, entistä harvempi pitkän työuran tehnyt ammattilainen saavuttaisi eläkeiän alarajaa ja omaisi edes mahdollisuuden parantaa eläkettään myöhempien vuosien karttumilla.

Erityisen irvokkaalta tuntuu kuulla työnantajien edustajien vaatimuksia eläkeiän nostosta. Heillä kun luulisi olevan hyvin tiedossa se omien jäsentensä hellimä maan tapa, jonka puitteissa ikääntyneitä, työkykyään menettäneitä työntekijöitä pikemminkin pyritään saneeraamaan mahdollisimman nopeasti ulos ilman puhettakaan kuntoutuksista tai työolosuhteiden parantamisesta.

Pelkkiin tuloksiin ja lukuihin tuijottamisen sijasta tarvitsisimme työelämään ja työpaikoille inhimillisyyttä. Toisten perään katsomista, apua ja tukea. Ennaltaehkäisyä terveydellisiin ongelmiin sekä yhteistä pohdintaa siitä miten työntekijä voisi tehdä mahdollisimman hyvin työnsä myös tilanteessa, jossa terveys ei enää riitä voimakkaimpiin suorituksiin. Uskon, että tällaisesta työelämän kulttuurivallankumouksesta hyötyisivät niin henkisesti kuin taloudellisesti niin työnantaja kuin sen tekijä.

Silja Kariaho

työsuojeluvaltuutettu
HK Ruokatalo Eura