Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Näin sanaili Lasse Mårtenson vuonna 1988. Tuskin hän merellä ollessaan ja vapaudesta nauttiessaan ajatteli turvallisuusasioita. Minun työsuojeluvaltuutettuna tulisi sanoa: Kaikki paitsi turvallisuus on turhaa. Mutta sanon kuitenkin, kaikki paitsi sauna on turhaa. Minulla on saunassa hyvä ja turvallinen olo.

Rakastaa ja olla Rakastettu, olla Oikeudenmukainen, Välittää, Huolehtia, luoda Turvallinen ympäristö ja olotila, ovat asioita, jotka ovat meidän kaikkien perusoikeuksia ja –velvollisuuksia. Ensin turvallisuudestamme huolehtivat vanhemmat, sitten mukaan tulevat päiväkoti, koulut, puoliso, työnantaja ja viimekädessä yhteiskunta.

Työpaikkaan päästessään henkilö ei ajattele ensimmäisenä työturvallisuutta. Kuitenkin ensi hetkestä lähtien työnantaja on velvollinen sinusta huolehtimaan. Tästä pääsen aasinsiltaa myöten työturvallisuuslakiin pykälään 8; työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus ja pykälään 10; työn vaarojen selvittäminen ja arviointi. Vaaraa aiheuttavat tekijät tulee järjestelmällisesti selvittää ja poistaa. Nämä pykälät ovat mielestäni ne tärkeimmät.

Mitä se huolehtimisvelvollisuus tarkoittaa? Onko se sitä, että työtoveri pitää kädestä kiinni? Ei, vaan sitä, että työnantajan on tehtävä työympäristöstäsi turvallinen, jossa työtäsi teet. Laitteet ovat asianmukaisessa kunnossa. Sinua kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti työyhteisössä.

Työturvallisuus on työnantajille valtava haaste. Miten siihen asennoidutaan, on paljon työpaikasta kiinni. Sen vuoksi sinulla on turvanasi työpaikalla työsuojeluorganisaatio: työsuojelutoimikunta, työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu, varavaltuutetut ja osaston asiamiehet unohtamatta sitä lähintä työtoveria ja esimiestä tai työnjohtajaa, jotka auttavat sinua turvallisuusasioissa.

Monella työpaikalla on otettu tavoitteeksi nolla työtapaturmaa. Tehdään erilaisia kampanjoita, joilla saataisiin ihmiset huomioimaan työympäristönsä ja miten turvallinen se on. Sinä itse olet oman työpisteesi asiantuntija ja huomaat asioita, jotka voisivat olla paremmin työturvallisuuden kannalta. Jos havaitset epäkohdan, sinun velvollisuutesi on ilmoittaa siitä työnantajalle ja työnantajan velvollisuus on huolehtia asian kuntoon laittamisesta.

Marras- joulukuussa on taas aika valita työsuojeluhenkilöt uudelle kaksivuotiskaudelle. Jos Sinä tunnet kipinän työpaikkasi turvallisuusasioita kohtaan, käy ihmeessä ehdokkaaksi. Työtoverisi tarvitsevat Sinua. Sinä olet se äänitorvi ja huolehtija työntekijöiden ja työnantajan välillä. Työsi ei aina ole helppoa, mutta se voi olla todella antoisaa.

Työtapaturmia tapahtuu elintarviketeollisuudessa paljon verrattuna muuhun teollisuuteen. Ja se mikä on huolestuttavaa; vakavat työtapaturmat ovat lisääntyneet, erityisesti iäkkäämmän työväestön keskuudessa. Yksikin tapaturma työpaikallasi on liikaa. Ryhdy vaikuttamaan asioihin. Se on työpaikallasi jokaisen etu.

Minä saan vielä hetken nauttia ”laitamyötäisestä ja pulleista purjeista”. Toivon Teille jokaiselle Turvallista työpäivää!