Tiedostusvälineet ovat viimeaikoina syytäneet meille erilaisia talouslukuja ja kasvuennusteita. Ennustajina ovat olleet rahoituslaitokset, EU ja vielä jokainen valtio erikseen.

Ei kai sitä sen kummempi ennustaja tarvinnut olla, seuratessaan vuoden 2008 taantuman jälkeisiä tapahtumia, ettei hyvin tule käymään. Maailma ja sen mukana Eurooppakin painui taantumaan, mitä tapahtui?

Silloiset valassa olevat poliitikot lähtivät ponnekkaasti elvyttämään maailman ja Euroopan taloutta, laskemalla markkinarahan korkoa ja nostamalla valtioiden lailla säätämiä velkakattoja ,lisäämällä keinotekoisesti kulutusta miettimättä ollenkaan löytyykö takaisinmaksu kykyä. Tehtiin valtiollisia päätöksiä verohelpotuksista ja pienennettiin valtioiden tulopohjaa. Alamme olla tilanteessa, jossa ei enää valtioiden ja rahoituslaitosten tila kestä tällaista menoa.

Sijoittajat ovat sijoittaneet rahojaan erilaisten rahastojen kautta varmoina pidettyihin valtioiden joukkovelkakirjoihin. Sijoittajat eivät enää usko suurten ja vähän pienempien valtioiden kykyyn hoitaa ongelmiaan, seurauksena sijoitusten kotiuttaminen ja uusien varmempien kohteiden etsiminen. Tämä taas johtaa väistämättä siihen, että rahan hinta tulee nousemaan ja ahdinko sen kuin syvenee. Hyvin monta kertaa ne, jotka puhuivat ponnekkaasti yhteisvastuullisesta talouspolitiikasta, ovat myöskin niitä sijoittajia, joiden rahat ovat kysymyksessä, tai ovat jollakin lailla kytköksissä rahamaailman lokeroihin.

Tässä alkaa 1990 luvun tapahtumat palata liiankin hyvin mieleen, kuinka sujuvasti suoritettiin omaisuuden uudelleen jako. Ensin saatiin yksittäiset taloudet kuluttamaan, ottamaan lainaa ja ostamaan kiinteää omaisuutta, tai ihan vain käyttämällä sen erilaisiin kulutushyödykkeisiin. Sitten tuli taantuma, vienti ei vetänyt, kasvu hiipui ja työttömyys kasvoi. Tämän jälkeen alkoi omaisuuden uudelleen jako. Tässä jaossa pärjäsivät ne, jotka käyttivät häikäilyttömästi toisten hätää hyväkseen. Ne, joilla oli ylimääräistä vapaata pääomaa sijoittaakseen sen uudelleen, ostivat hädänalaisilta henkilöitä omaisuutta pilkkahintaa ja esiintyivät suurina hyvän tekijöinä.

Toivoa täytyy, ettei tässä asiassa historia toista itseään!

Ari Huuki

palkkasihteeri, SEL ry