Yksi kiihkeimpiä keskusteluja viime aikoina on ollut keskustelu työajan ympärillä. Viime keväänä kilpailukykysopimuksessa työntekijöitä vaadittiin pidentämään työaikaansa ilman korvausta. Tätä vaatimusta perusteltiin talouden ja työllisyyden nimissä. Itse en ole vielä ymmärtänyt sitä, millä tavalla työllisyys paranee sillä, että ne jolla on työtä tekevät sitä lisää?

Viimeaikaiset uutiset ovat kertoneet jäätävää tarinaansa. Varsinkin pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt Suomessa ja työttömyysluvut pysyvät korkeina. Mielestäni työelämän suurimpia ongelmia on vastentahtoisen osa-aikaisen työn suuri määrä. Pahimmillaan työelämää riivaava epävarmuus näkyy niin kutsutuissa nollatuntityösopimuksissa. Mitä pahaa niissä on? Toisin kun joskus väitetään, kyse ei ole nuorista työelämään matkalla olevista. Näillä nollasoppareilla tehdään nykyään töitä alalla kuin alalla, duunareista korkeasti koulutettuihin. Nollasopimuslainen on työelämän lainsuojaton.

Tällainen ”nykyajan orjasopimus” heikentää työntekijän oikeuksia monelta osin. Työsopimuslaissa on erikseen maininta koeajasta työsuhteen alussa. Vaan nollasopimuslainen on aivan kuin ikuisella koeajalla. Koskaan ei tiedä tuleeko uutta kutsua työvuoroon. Aivan varmaa on, että sairastua et saa, ainakaan liikaa. Työvuorot voivat mennä siitä hyvästä lopullisesti. Eikä sairausajan paikka juokse ellei ole merkittyjä työvuoroja. Kaiken lisäksi nollasopimuksen tehnyt työntekijä ei voi välttämättä ottaa rinnalle toista työtä, kun työvuorot ovat mitä ovat.

Sananlasku toteaa ”ei mennä merta edemmäs kalaan ”. Tehdään nyt kuitenkin poikkeus. Maapallon toisella puolella sijaitseva Uusi-Seelanti kielsi tänä vuonna nollasopimukset kokonaan. Tämä on minustakin ainoa tapa ratkaista asia. Työelämä tarvitsee meitä kaikkia. Työttömät on saatava töihin reiluille pelisäännöillä ja samalla palkalla kuin vakituiset työntekijät.