Nuorisotyöttömyyden kasvu on ollut vuoden 2008 talouskriisin alun jälkeen merkittävin työmarkkinatrendi. Useat työpaikat ovat vähentäneet työntekijöitä nuorista. Yleensä syynä on ollut työnantajien mukaan nuorten työntekijöiden muita paremmat edellytykset löytää uusia työpaikkoja tai vastaavasti palata takaisin opiskelumaailmaan. Tämän voi osoittaa pitävän paikkansa tilastollisesti, mutta moraalisesti tällainen suhtautuminen työntekijöihin sosiaalisina alaryhminä on erittäin arvelluttavaa.

Nuoret eivät saa olla työelämän muutospuskurina. Kaiken lisäksi vanhemman polven, aidosti asiantuntevien ja vuosikymmeniäkin kunniallisesti työnantajaansa palvelleiden työntekijöiden siirtäminen eläkeputkeen on muuttunut yhä yleisemmäksi. Näin siis työuria lyhennetään työnantajien toimesta molemmista päistä samaan aikaan, kun valtionhallinnosta ja työmarkkinakeskusjärjestöjen suunnasta kantautuvat poliittiset tavoitteet ovat täysin päinvastaisia.

Jos työnantajan kannattaisi johonkin nuoret työntekijänsä siirtää, niin hetkeksi muualle ideoita ja osaamista kartuttamaan. Työntekijöiden mahdollisuutta siirtyä jatko-opiskelemaan on parannettava ensisijaisesti työsopimuksen jatkuessa. Opintovapaajärjestelmän kehittäminen suuntaan, jossa yrityksen kannattaa hankalassa tilanteessa tuottaa lisäarvoa työntekijöitään kouluttamalla, tuottaisi pitkällä aikavälillä osaamista ja turvallisuutta koko yhteiskunnalle.

Muutenkin yritysten ja yhteisöjen nykyistä aktiivisempi koulutusjärjestelmän hyödyntäminen olisi järkevää. Ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen tarjoamia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluita käytetään valtakunnallisella tasolla harmillisen vähän. Suomessa kuluu huikea määrä henkilötyövuosia hukkaan opiskelijoiden tehdessä tutkimus- ja lopputöitään aiheista, joilla ei ole riittävää työelämäyhteyttä tai suoraa relevanssia opiskelijoiden oman työllistymisen ja ammattitaidon karttumisen kanssa. Kaiken lisäksi työntekijöiden rekrytointi helpottuisi, kun jo opinnäytetyötä tehdessä tuleva työvoima voitaisiin ottaa mukaan yrityksen toimintaan ja kehittämiseen.

Loppujen lopuksi: irtisanominen on aina huonoin ja viimeinen vaihtoehto yhteiskunnan, työnantajan sekä työntekijän näkökulmasta. Työnantaja hyötyy aina, kun tehtäväänsä sitoutuneen työntekijän osaaminen ja asiantuntemus kehittyvät. Lisäksi pitkäkestoiset työsuhteet tukevat työssäjaksamista ja työhyvinvointia, mikä tukee myös laajempaa yhteiskunnallista hyvinvointia. Ehkä näin vielä työuratkin pitenisivät, mistä ei varmasti olisi haittaa kellekään.

Timo Kontio

puheenjohtaja, Demarinuoret ry