Vieraskynät-arkisto

”Ihminen tarvitsee ihmistä. Ollakseen itse ihminen.”

Tämä on pieni katkelma runosta, jonka kirjoitti runoilija Tommy Taberman. Hän kirjoitti paljon ihmisyydestä ja siitä, miten meidän kaikkien tulisi nähdä toinen toisissamme, erilaisten roolien ja odotusten takaa ihminen. Ihminen ainutlaatuisine toiveineen, ajatuksineen, puutteineenkin.

Noille kirjoitetuille sanoille olisi paljon käyttöä myös tämän päivän yhteiskunnassa. Erityisesti tämä koskee työelämää. Liian usein pitkään työskennelleet ihmiset, jotka menettävät työkykyään tai voimiaan, joutuvat huomaamaan olevansa työnantajansa silmissä ihmisten sijasta pelkkiä tuotannontekijöitä. Ja kokemaan rikki menneen koneen kohtalon, siirron syrjään saamatta ihmiselle kuuluvaa apua.

Elintarviketeollisuudessa erityisenä huolenaiheena ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, erityisesti käsivaivat. Näistä kärsivien ihmisten tilanne on usein vaikea. Edelleen liian harva työnantaja haluaa tarjota työntekijälleen mahdollisuuden kevyempiin tai muunlaisiin töihin, kun sairaus tai vaiva on kasvanut kestämättömäksi. Liian moni pyrkii pikemminkin pääsemään eroon näistä työntekijöistä.

Valitettavaa on, että tällä hetkellä julkisuudessa keskustelussa oleva eläkeiän nosto koskisi kipeimmin juuri elintarviketeollisuuden kaltaisilla, edelleen paljon käsityötä vaativilla aloilla työskenteleviä, joiden työurat jäävät jo nyt vaikeiden fyysisten olosuhteiden vuoksi usein tarpeettoman lyhyiksi. Onkin vaikea kuvitella miten tosiasiallinen eläkeikä mm. tällaisilla aloilla nousisi mekaanisella nostolla, kun jo nyt moni joutuu jättämään työelämän aikaisin.

Ammateissa on edelleen eroja. On eri asia jatkaa vaikkapa konttorityössä yli 63 vuoden ikärajan, kuin nostelua tai vaikeita työasentoja omaavassa työssä. Mikäli eläkeikää nostettaisiin pakolla, entistä harvempi pitkän työuran tehnyt ammattilainen saavuttaisi eläkeiän alarajaa ja omaisi edes mahdollisuuden parantaa eläkettään myöhempien vuosien karttumilla.

Erityisen irvokkaalta tuntuu kuulla työnantajien edustajien vaatimuksia eläkeiän nostosta. Heillä kun luulisi olevan hyvin tiedossa se omien jäsentensä hellimä maan tapa, jonka puitteissa ikääntyneitä, työkykyään menettäneitä työntekijöitä pikemminkin pyritään saneeraamaan mahdollisimman nopeasti ulos ilman puhettakaan kuntoutuksista tai työolosuhteiden parantamisesta.

Pelkkiin tuloksiin ja lukuihin tuijottamisen sijasta tarvitsisimme työelämään ja työpaikoille inhimillisyyttä. Toisten perään katsomista, apua ja tukea. Ennaltaehkäisyä terveydellisiin ongelmiin sekä yhteistä pohdintaa siitä miten työntekijä voisi tehdä mahdollisimman hyvin työnsä myös tilanteessa, jossa terveys ei enää riitä voimakkaimpiin suorituksiin. Uskon, että tällaisesta työelämän kulttuurivallankumouksesta hyötyisivät niin henkisesti kuin taloudellisesti niin työnantaja kuin sen tekijä.

Silja Kariaho

työsuojeluvaltuutettu
HK Ruokatalo Eura

Monet pienten lasten vanhemmat – tai iäkkäiden omaisten omaishoitajat, törmäävät alituiseen tilanteeseen, jossa työelämän rakenteet tekevät perheen ja työnteon yhdistämisestä vaikeaa. Vaikka työ on yhä useammin vuorotyötä, toimivat yhteiskunnan palvelut perinteisen kahdeksasta neljään mallin mukaan. Ja vaikka sairas lapsi odottaa noutoa päiväkodissa, ei vanhempi pääse häntä välttämättä heti noutamaan.

Kukaan ei tietenkään halua ulkoistaa lasten kasvatusvastuuta yhteiskunnalle. Siksi olisikin tärkeää, että työssäkäynnin ja perheen yhdistäminen onnistuisi. Lapsille tulisi olla tarjolla osa-aikaista päivähoitoa, jonka voisi yhdistää lyhyempään työpäivään ja osittaiseen kotihoidontukeen. Kun päivähoitomaksuja samalla korjattaisiin perustumaan paremmin todelliseen käyttöön, tarvitsisi entistä harvemman äidin tai isän tehdä yksiviivainen valinta kodin ja työn välillä.

Vuorotyö tuo oman lisänsä kokonaisuuteen. Elintarvikealalla, esimerkiksi omalla alallani maidonjalostuksessa törmään usein tilanteisiin, jossa sairastuva taapero aiheuttaa väsymyksen kierteen. Mikäli molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä, jää jommaltakummalta vanhemmalta, useimmin äidiltä, kunnollinen lepo kokonaan saamatta.  Esimerkiksi tilanteessa, jossa molemmat vanhemmat ovat vuorotyössä ja perheessä on alle kouluikäisiä lapsia, voi äiti tai isä joutua ensin valvomaan lapsen kanssa koko yön, mennä sen jälkeen töihin, toinen vanhempi olla kotona kipeän lapsen kanssa päivän, ja mennä illaksi töihin. Tällöin kummallakaan vanhemmista ei ole mahdollisuuksia kunnolliseen lepoon.  Tämänkaltaisia tilanteita työehtosopimuksemme tällä hetkellä aiheuttavat.

Väsymys on riski myös työssä. Vireystilan ollessa alhainen, kasvaa virheiden ja työtapaturmien todennäköisyys. Siksi tulisikin pohtia malleja, jossa vanhempien kotona tapahtuva sairaan lapsen hoito voisi olla helpompaa. Tässä olisi eräs konkreettinen tavoite tuleviin sopimusneuvotteluihin.

Joustavammasta perheen ja työn yhteensovittamisesta hyötyisivät kaikki. Perheiden hyvinvointi lisääntyisi, työssä jaksaminen paranisi eikä työtään ja sen tuomaa yhteistä hyvää, työyhteisöä ja ammatillista kehittymistä, tarvitsisi jättää taka-alalle. Tehtävää riittää ja kehittämistä tarvitaan niin TES- neuvotteluissa kuin lainsäädännössä.

Eija Mäkelä

pääluottamusmies, Juustoportti, Jalasjärvi

Tänä vuonna on vaaleja moneen lähtöön, löytyy presidentinvaalit, kunnallisvaalit ja meitä elintarvikealalla ammattiliittoon kuuluvia kiinnostavat SEL:n keväiset edustajakokousvaalit sekä myöhemmin vuoden lopulla työpaikoilla järjestettävät  luottamusmiesvaalit. 

Mielestäni hyvä neuvo jokaisissa vaaleissa on, että kannattaa äänestää ehdokasta, joka äänestäjän mielestä hoitaa tehtävän parhaiten. Presidentinvaaleissa ovat poliittiset puolueet esillä, ei toki niin paljon kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Eikä taustapuolue vaikuta tuleviin presidentillisiin tehtäviin ainakaan näin kansalaisen näkökulmasta katsottuna näkyvästi, koska presidentti edustaa kaikkia meitä yhtä lailla. 
Kunnallisvaaleissa poliittiset puolueet asettavat ehdokkaansa päättämään kuntalaisten asioista ja meillä SEL:ssa edustajakokousvaaliehdokkaiksi asettaa ehdokkaita myös tietyllä lailla poliittiset ryhmät. Politiikkaa on siis kaikkialla, se kun on sitä vaikuttamista. 

SEL:n eli meidän vaaleissa, ei tosin ole kuin kaksi ryhmää (muita ei ainakaan vielä ole ilmaantunut), jotka vaaleihin ehdokkaita  asettavat. Ryhmät ovat demarilähtöinen ja vasemmistoliittolaislähtöiset ryhmät. Tämä on aika usein näin ammattiyhdistysliikkeessä, työväenliikkeen yhteistä perhettä kun ollaan.

Luottamusmiesvaaleissa ei tuolla ”puolella”, eli kumman liitossa toimivasta ryhmästä onkaan ehdokas valinnut, pitäisi olla mitään merkitystä.  Luottamusmiesvaaleissa pitäisi valita se ihminen työpaikan työtekijöiden äänitorveksi,  joka parhaiten asioitamme hoitaa! Ikäväkseni olen kuullut, että etenkin meillä Sahalahden Saarioisilla toinen, tällä hetkellä nk. enemmistöryhmä, Elintarviketyöläiset, eli tämä SEL:n vasemmistoliittolaispohjainen ryhmä, pyrkii saamaan omia ehdokkaitaa läpi työpaikan luottamustehtäviin välillä hiukan kyseenalaisin keinoin.  Työpaikalla enemmistöryhmän suusta kuuluu, että ” pidetään tärkeänä ettei se valittava luotto vaan kuulu noihin toisiin.” Eikös tärkeintä olisi ajaa kaikkien SEL:n jäsenien etua? Eikä pelkästään ajatella omaa ryhmää? Luottamusmiesvaalit eivät myöskään vaikuta millään tavoin SEL:n puheenjohtajan valintaan, ei edes meillä Saarioisilla. Se virka täytetään jo ensi kesänä edustajakokouksessa. Tätäkin virheellistä tietoa kun kuulee käytäväpuheissa.

SEL:n edustajakokousvaaleissa kannattaa miettiä, että haluaako liiton uudistavan toimintaansa, vai mennäänkö tällä samalla vanhahkolla tavalla ja tehdä sitä kautta päätös siitä, kumman vaaliliiton ehdokkaita äänestää. Vaaleissa äänestetään jäseniä, jotka ovat ehdolla kokousedustajiksi. Näissä vaaleissa ei siis äänestetä liittopuheenjohtajasta, toisin kuin enemmistöryhmän puolelta saatetaan antaa ymmärtää. Näissä vaaleissa valitaan henkilöitä, jotka sitten keskenään äänestävät (tarvittaessa) liittopuheenjohtajasta.

Eli vielä kertauksena: presidentinvaaleissa äänestetään henkilöä, koko Suomen presidenttiä, ilman puolue rajoja. Kunnallisvaaleissa äänestetään henkilöä ja puoluetta ja SEL:n edustajakokousvaaleissa äänestetään henkilöä ja tietyllä tavalla valinta tehdään kahden eri vaaliliiton välillä joita ovat Uudistava Vaihtoehto –sitoutumattomat ja elintarvikedemarit ja Elintarviketyöläisten vaaliliitto, jonka tausta löytyvät vasemmistoliittoyhteistyöstä.

Työpaikan luottamusmiesvaaleissa äänestetään taas henkilöä, tai henkilöstön edustajaa, ei puoluetta tai liitossa toimivaa ryhmää. Nämä asiat kannattaisi muistaa varsinkin meidän omissa työpaikkaa ja liiton toimintaan vaikuttavissa vaaleissa.

Ja lisäksi, kaikista tärkein asia on se, että ovat vaalit mitkä tahansa, kannattaa aina äänestää, se on ainoa keino muutokseen!

Mikko Lehtonen

Broilerkäsittelijä, Saarioinen Sahalahti

Sunnuntaina on sitten vaalit millä ei ole kummoista merkitystä elämäämme eli on lähes sama kuka vaalit voittaa. Minusta tämän seremoniamestarin ja ulkopolitiikan hoitajan voisi aivan hyvin valita eduskunta. Arvojohtajia tai kansakunnan isä(äiti)hahmoja en ainakaan itse tarvitse mihinkään ja tuskin moni muukaan? Ehdokkaita on monenlaisia, mutta yksi asia heitä yhdistää, juuri kellään heistä ei ole eläissään  verokirja ole ollut kapitalistin kaapissa.

Kamreeri Sauli Niinistö on galluppien, tiedotusvälineiden, EK:n ja kauppakamarinulikoiden suosikki, häntä ei kuulemma äänestä monikaan, joka hänet tuntee, no hänen onnekseen suurin osa Suomalaisista ei häntä tunne. Kokoomus tuo hänen ”kyky”-puolueensa kyllä tunnetaan porukkana, mikä pitää hyväosaisista huolta ja jaksaa hommata uusia etuja kannattajilleen, mutta entäs jos joudut työttömäksi niin kerjuulle vaan. Raha puhuu!

Eläkeläinen Paavo Lipponen olisi ehkäpä sopiva mies hommaan, mutta ikä painaa mörökölliä. Eikö 12 vuotta mustan auton takapenkillä olisi riittänyt? Vanhat ”synnit” painaa myös valtiomiestä kansan ja Hesarin silmissä, mitä ne sitten olivatkin? Tämä minullekin tuttu demaripuolue häärii Paavon taustalla ja on taas kerran pihalla kuin lumiukko siitä missä mennään. Puolue, mitä ei erota kunnallisjärjestöistä ja, josta joka vaaleissa saa suurennuslasilla etsiä ehdokasta joka olisi muissa kuin kunnan, valtion tai järjestöhommissa. Aikoinaan kun työväenliikeessä sanottiin ”vapaus,veljeys ja tasa-arvo” niin nyky SDP:tä kuvaa sanonta ”vahtiminen,holhous ja lainsäädäntö”.

Populisti Timo Soinihan on mukavanoloinen supliikkimies, joka osaa hyvin kertoa missä on vikaa mutta ratkaisua ei koskaan. Hallitustaivalkaan ei maittanut, kun olisi joutunut sanoistaan vastuuseen. Höppänältä Paavilta elämänohjeita ottavan Timon arvomaailma onkin sitten jo luku erikseen; arvoja, joita ainakaan minä en pysty jakamaan. Persut, nämä politiikan keräilyerät opettelevat vielä miten vallan saleissa toimitaan ja ennen kuin oppivat saamme vielä monet makeat naurut.

Kassakaappisopija Paavo Väyrynen tämä narsistien narsisti, minkä likaisten temppujen historia on lopututon mutta hänen onnekseen poliittinen muisti on lyhyt. Eikö Paavosta ikinä päästä eroon? Mies teki mahdottomasta mahdollisen ja pääsi kepuleiden, tuon maaseudun ”cosa-nostran” ehdokkaaksi, vaikka edes omat eivät kannattaneet.

Kasvisten suurkuluttaja Pekka Haavisto tuo vaalean vihreä kuplalla ajeleva älykkö, josta ei kai kellään ole pahaa sanottavaa? No ei näköjään minullakaan. Piru vieköön näin ei ole usein käynyt! Ai niin,  hänhän on vihreitä ja haluaa lopettaa duunimme, kun puuhastelemme tehtaissamme ja ”saastutamme” maalla,merellä ja ilmassa.

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki tuo vallankumousromantikko ja katuhäirikkö oli yllättäen monissa vaalikoneissa minulla aika korkealla?  Hänen puolueensahan on vasemmistoliitto, jossa on vieläkin kunniassa joillain vanha Leniläinen tapa: ”tarkoitus pyhittämää keinot”.Veikkaanpa myös, että kun säästöt  alkavat hallituksessa keväämmällä, niin Paavon porukka marssii käpykaartiin niinkuin ovat tehneet usein aiemminkin siinä vaiheessa kun vaikeudet alakavat. Samaa oiretta on ollut havaittavissa myös SEL:n vassareissa kun päätökset ovat ikäviä.

Töölöläisrouva Eva Biaudet tuskin on brolea nähnyt muualla  kuin katutyömaalla tai tv:ssä? Hänen puolueensa RKP on kaikkien kaveri  ja kaikki käy, mutta on todellisuudessa ruotsinkielisten piinkova etujärjestö ja suuren rahan kaveri. Ja lopuksi helluntalainen Sari Essayah uskoo sokeasti pyhään kirjaan, mutta minä en usko.  Hallelujaa!!

Tästä kaikesta huolimatta, minä aion äänestää presidentin vaaleissa, toivottavasti sinäkin!

Vesa Enqvist

SEL:n liittohallituksen jäsen, sokerityöntekijä,  Kotka
 

Vuosi on jälleen vierähtänyt ja uuden vuoden odotukset ovat käsillä. Tapana on vuoden vaihtuessa arvioida mennyttä vuotta ja luoda katsausta tulevaan vuoteen. Täältä ruohonjuuritasoltakin voi arvioita tehdä ja valottaa näkemystä, miten asiat ovat luottamusmiehen silmin toteutuneet.

Ay-liikkeen kannalta mennyttä vuotta voi olosuhteisiin nähden kuvata kohtuulliseksi. Viime syksynä Keskusjärjestöjen ja EK:n neuvottelema ja liittojen kattavasti hyväksymä raamisopimus oli hyvä ratkaisu. Raamisopimuksen sisältöä on laajasti kiitelty ja kyllä siitä lukuisia elementtejä löytyy varsinkin tekstipuolelta, joihin voi olla tyytyväinen. Palkankorotusten tasoa on kritisoitu, mutta eri tutkimuslaitosten mukaan sopimuskaudella päästäisiin lievään reaaliansioiden nousuun, joka kuitenkin on tärkein asia palkansaajille. Tulevaisuutta ajatellen, jossa uhkakuvat ainakin talouden kannalta Suomessakin ovat todellista megaluokkaa, tuo raamisopimus työmarkkinoille vakautta, ennustettavuutta ja työrauhaa, kun palkat ja työehdot on sovittuna kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Ay-liikkeen kannalta todella positiivinen asia oli, että työnantajat palasivat yhteiseen pöytään keskusjärjestöjen kanssa tekemään sopimusta. Itsekkin vahvana tupon kannattajana näen merkkejä keskitettyjen ratkaisujen paluusta, vaikka työnantajien kanta tupoihin on ollut erittäin nihkeä. Merkille pantavaa raamisopimuksen syntymisessä oli maan hallituksen ja varsinkin työministeri Lauri Ihalaisen aktiivinen panos.

Tulevan vuoden odotukset ay-liikkeen kannalta näen haasteellisena. Valtion budjetin alijäämä ja velanotto vaatii hallitukselta korjausliikettä ja pelättävissä on, että palkansaajien kukkarolla käydään. Työurien pidentäminen odottaa myös tälle vuodelle ratkaisua. Tärkeää olisi, että raamisopimuksen yhteydessä syntynyt kolmikantainen yhteistyö voisi jatkua tulevan vuoden haasteita ratkottaessa.

SEL:n pitkä sopimus ei tyydytä jäsenistöä

Oman liittomme mennyttä vuotta tessin kannalta voi luonnehtia heikoksi. Pitkä sopimus, joka lakkokeväänä hyväksyttiin, ei ainakaan palkankorotusten muodossa tyydytä jäsenistöä. Viime vuoden palkankorotus 1.5 % ei paljoa lämmitä, kun inflaatio laukkaa 3,5 – 4 %:n pinnassa. Tällä hetkellä kysellään kovasti tuleeko meille raamiratkaisussa sovittu 150 euron kertaerää. Raamiratkaisussa olevat liitot saavat tämän erän palkkoihinsa vuoden alusta. Liittomme ei hyväksynyt raamiratkaisua, joten on hyvin epätodennäköistä kertäerän tuleminen myös meidän palkkoihin. SAK:n liitoista näyttää raamisopimuksen hylänneen ainoastaan Rakennusliitto ja SEL, vaikuttaakohan näiden liittojen perässäoleva puoluetunnus jotenkin asiaan, vaikkakin molemmat liitot yrittävät pyristellä irti puoluepolitiikasta , mutta mihinkäs seepra raidoistaan pääsee.

Tulevan vuoden suuri asia liitossamme on keväällä käytävät edustajakokousvaalit, jossa ratkaistaan ketkä päättävät liiton suunnasta tulevalla viisivuotiskaudella. Liiton jäsenten on tarkkaan harkittava nauttiiko nykyinen vasemmistoliittoa kannattava enemmistöryhmä jäsentensä luottamusta. Erittäin tärkeää on arvioida miten on onnistuttu liiton tärkeimmässä tehtävässä työehtosopimusneuvotteluissa. Olen seurannut pitkään liiton harjoittamaa tes-”politiikkaa ” ja kyllä täytyy todeta, että vii-
meisen tes-kierroksen kiemuroitten jälkeen enemmistöryhmän eväät on totaalisesti syöty. Miten muutoin on selitettävissä valtuuston päätöstä, jossa puheenjohtaja Kuntosen oma ryhmä lähes yksimielisesti käveli puheenjohtajansa suosittaman neljännen sovintoesityksen yli?  Lopulta liiton vähemmistöryhmä pelasti Kuntosen ja liiton arvovallan ottamalla vastuun ratkaisun hyväksymisestä.

Uutta suuntaa on tulevissa vaaleissa haettava ja varsinkin tyoehtosopimusten teossa pitää kurssia muuttaa. Vanha kaava, jossa asetetaan tes-neuvotteluihin erittäin kovat vaatimukset, sen jälkeen annetaan jäsenistölle lakkokoulutusta ja neuvottelujen alettua ollaan niin jumissa, että joudutaan sovittelijan puheille, on kyllä aikansa elänyt. Tällä mallilla joudutaan tekemään pitkiä sopimuksia, että jotain kovista vaatimuksista saataisiin läpi. Irvokkainta tässä touhussa on se, että enemmistöryhmän kovasti mainostamassa itsenäisessä SEL:ssa , muut liitot päättää meidän palkoista, kuten tälläkin sopimuskaudella tapahtuu. Kyllä meidänkin liittona on vihdoinkin noustava 70 – 80-luvun taisteluhaudoista nykypäivään ja haettava uutta mallia ja kulttuuria tes-neuvotteluihin.

Jäsenistöllä on avaimet käsissään tulevissa vaaleissa, halutaanko todellista muutosta liiton toimintatapoihin ja äänestetään uudistava vaihtoehto johtamaan liittoa.

 Hannu Mäntylä

pääluottamusmies

Atria / Kauhajoki

Tässä yhtenä päivänä töiden jälkeen mietin, että mitäpä sitä laittaisin ruuaksi. Jääkaapista löytyi paljon tarvikkeita mutta kaikkea oli vaan vähän. Mättäsin siis vain kaikki ainekset sekaisin vuokaan ja heitin uuniin.
Poika oli siinä sitten kavereidensa kanssa ja patistin heidät syömään. Ensimmäinen tyypillinen kysymys oli, että mitä on ruokana?Vastasin, että en oikein tiedä, kun kiirellä heitin kaikki sekaisin.
Ilmeisesti sekoitus oli onnistunut, kun taaperot söivät vauhdilla ja ottivat vielä lisääkin. Rupesin miettimään, että mitähän kaikkea sitä tuli ruokaan laitettua, kun kerran oli hyvää, mutta en enää muistanut.

Tästä tuli mieleeni, että kuinka usein näin käy töissäkin? Kiire on koko ajan kova ja ilman mitään sen kummempia ajattelematta pakerramme työtämme rutiinilla ehtiäksemme tekemään kaiken, mitä on sille päivää laitettu tehtäväksi. Uusien työtekijöiden tullessa huomaa useasti sanovansa, että on vähän hankalaa tämä perehdyttäminen, kun en yleensä niin tarkkaan ajattele, että mitä teen päivän aikana. Tämän lauseen kuulee todella monen sanovan varsinkin silloin, jos joskus ”joutuu”  omaa työtään tarkemmin miettimään.

Miten ihmeessä olemme tähän jamaan tulleet? Me SEL:n jäsenet kuitenkin teemme ruokaa isolla ärrällä; sitä ihmiselle välttämätöntä ravintoa! Emmekö siis osaakaan arvostaa omaa työtämme ja asemaamme yhteiskunnassa? Mehän juuri autamme helpottamaan kiireisen arjen pyörittämistä. Emme me ole ”vain tehdastyöläisiä” niinkuin monet ikävä kyllä ajattelevat. Työmme on oikeasti tärkeää ja se pitäisi pystyä tekemään ajatuksella, ilman hirvittävää kiirettä ja hosumista. Meidän itsemme on ensin aloitettava arvostamaan sitä mitä teemme sen kahdeksan tuntia päivässä ja sitä kautta vaadittava arvostusta myös muilta.

Mielestäni myös meidän etujamme ajavan liittomme SEL:n olisi enemmän pidettävä ääntä ja vaatia huomiota sille, mitä me liiton jäsenet teemme työpäivämme aikana.  Kotimainen ruoka ja sen tekijät ovat arvokkaita eikä meitä saa unohtaa tehtaan kätköihin. Me SEL:n jäsenet olemme se meidän liitto, ja meidän mielipiteitämme on kuunneltava.

Ruoka, syöminen ja sen tekeminen on muutakin kuin vain nälän karkoitusta. Se on yhteistä aikaa, seurustelua ja lohtuakin. Jokainen muistaa, kun lapsena kaatui ja polvi verisenä juoksi kotiin, niin monesti sen puhalluksen ja laastarin lisäksi sai mukaansa voileivän tai pullan palan. Tai kun teini-ikäinen tulee kotiin ensimmäisen suuren sydänsurun kanssa, niin lohdutuksen lisäksi äiti huolehtii, että onko nälkä. Eihän se ruoka sitä sydänsurua pois vie, mutta mukavampi se on surra vatsa täynnä kuin tyhjänä. Ruuasta on siis moneksi ja niin on meistä sen tekijöistäkin!

Arvostakaamme itseämme ja sitä mitä teemme työpäiviemme aikana. Me kotimaisen ruoan tekijät olemme  tärkeä osa tätä yhteiskuntaa, myös ilman sitä kiirettä.

Hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille!

 Sari Lindroos

osaston luottamusmies, elintarviketyöntekijä
Saarioinen Sahalahti

Miksi elämä tuntuu nykyisin pelkältä suorittamiselta? Ristiriitoja syntyy niin työpaikalta, yksityiselämästä, suhteista kuin vapaa-ajastakin. Kiire, kiire, kiire. Se on nykyajan mahtisana.

Viekö yhteiskunta meistä kaikki mehut mukanaan? Onko vapaa-ajalla enää mitään merkitystä? Onko sekin pelkkää kilpailua ja suorittamista? Pitääkö ihmisten elää jatkuvassa paineessa? Eikö enää osata vain olla ja nauttia hiljaisuudesta, hyvästä olosta, kumppanista, lapsista, elokuvasta, lehdestä jne. Mikä on tämän elämän tarkoitus ja vapaa-ajan merkitys? Onko se Eppu Normaalin sanoin ”Murheen karkotusta?”

Miten ennen vanhaan pärjättiin? Kun muistelee omia vanhempiaan ja nuoruusvuosiaan ei moista sanaa kuin kiire tunnuttu tuntevan. Elo soljui mukavasti. Vanhemmilla oli aikaa lapsilleen. Vaikka toimeentulo oli tiukkaa, aina jotenkin eteenpäin sinniteltiin. Erityisesti mieleeni on jääneet lumisten talvien hiihtoreissut Ollinmajalle. Sunnuntai-aamuna laitettiin perunalaatikko uuniin ja sitten lähdettiin. Isi meni veljien kanssa edellä ja minä äidin kanssa perässä (hitaampia kun oltiin). Oli aikaa ihastella maisemia ja kysellä kaikkea. Majalle kun päästiin, maistui kuuma mehu ja hillomunkki tosi hyvälle. Vai kultaako aika muistot?

Näin ”talven alussa” puhutaan paljon käytätkö autossasi nastoja vai kitkoja? Paikallislehden kuumalla linjalla keskustelu asiasta velloo useita viikkoja joka vuosi, kunnes päätoimittaja viheltää pelin poikki. Nastat ja kitkat on vähän kuin elämä. Mennään täysillä eteenpäin niin kauan kuin sielu sietää. Olisi vain hyvä muistaa välillä jarrutella ja laittaa nastatkin alle silloin tällöin. Viheltää se kiire myös itseltä poikki ja miettiä sitä vapaa-ajan merkitystä.

Elintarvikealalla joulunaluskuukaudet ja varsinkin viimeiset viikot on kiireistä aikaa. Ruokaa ja juomaa pitää valmistaa kaikelle kansalle. Vapaa-aika jää vähemmälle, kun painetaan pitkää päivää. Kiirettä piisaa. Joulua odotetaan innolla. Pyhien vihdoin koittaessa rauhoittukaamme ja viettäkäämme vapaata läheistemme kanssa. Se jos mikä antaa voimaa tuleviin koitoksiin.

Muistakaa olla vapaalla silloin, kun olette vapaa-ajalla.

Taas koittaa meille joulun rauha
syömmet täyttää suuri taika.
Lasten silmät loistaa saa
ne suuren ilon todistaa.
Kiire, huoli ei nyt paina
on meillä suuren juhlan aika.
Joulu elintarviketyöläisellekin levon antaa
on painettu pitkää päivää myö
sen herrakin nyt meille suo.
Kinkut, piiraat on valmistettu
ja laatikot mainiot uurastettu.
Ne ilolla suurella nauttikaamme
ja toistemme seurasta iloitkaamme.
Meillä on nyt joulun taika
lapsen pienen juhlan aika.

Oikein Rauhaisaa, makoisaa, levollista, lämmintä Joulua Teille kaikille!

Sirkku Mertanen

tsv, Fazer leipomot  Lappeenranta
SEL:n liittohallituksen jäsen

Yllä oleva hieman provokatiivinen otsikko kumpusi siitä tunteesta, jonka Elinkeinoelämän Keskusliiton johtajan Lasse Laatusen kommentit Helsingin Sanomissa aiheuttivat. Entisen pääministerin Matti Vanhasen onnettomasta hiihtoreissusta lähtien on Suomen maassa puhuttu eläkeiän nostosta. Jotta tulevaisuudessakin riittäisi rahaa eläkkeiden maksuun niin, että eläkemaksut pysyvät kohtuullisella tasolla, on keskimääräisiä työuria pidennettävä. En ole kenenkään kuullut väittävän etteikö tämä olisi tarpeen. Keino valikoimasta sitten löytyykin monenlaisia mielipiteitä.

Elinkeinoelämän Keskusliiton ja maamme johtavien porvaripuolueiden toimesta on yleensä tarjottu keppiä ihmisten pysyttämiseksi työpaikoilla. Eläkeiän nosto ja osa-aikaeläkkeen, työkyvyttömyyseläkkeen ja vastaavien etuuksien leikkaukset ovat olleet listan kärjessä. Tästä todisteena EK:n johtaja Lasse Laatunen, joka viuhuttaisi raippaa työläisen selkään osa-aikaeläkkeen poiston ja eläkkeelle jäämisen alaikärajan noston merkeissä.

SAK ja vasemmistopuolueet ovat puhuneet työssä jaksamisen kehittämisestä. Hoidetaan työelämän asioita niin, että ihmiset jaksavat käydä töissä pitempään. Tärkeää on muistaa puhua todellisesta eläkeiästä. Vaikka työeläkkeelle jäämisikä on 63-68 vuotta on todellinen eläköitymisikä huomattavasti alhaisempi.

Itse olen sen verran nuori, ettei työeläkkeelle jääminen ole omalta kohdaltani vielä vuosikymmeniin ajankohtaista. Olen kuitenkin pääluottamusmiehenä saanut keskustella eläkeikää lähestyvien työkavereiden kanssa heidän jaksamisestaan ja odotuksistaan eläkkeelle jäämisestä. Elintarviketyö yleensä, kuten myös omassa työpaikassani, on fyysisesti raskasta ja kuluttavaa. Moni entisistä työkavereistani on joutunut terveyden pettäessä jättämään leikin kesken ja siirtymään työelämästä ennen varsinaista eläkeikää. Päätös töiden lopettamisesta ennen eläkeikää on taloudellisesti raskas, mutta välttämätön jos oma hyvinvointi on vaarassa. Suuri osa 63-vuotiaaksi töissä sinnitelleistä ei ole voinut kuvitella jatkaa pidempään työelämässä rahallisesta houkutuksesta huolimatta. Toki niitäkin teräsihmisiä on löytynyt jotka ovat jaksaneet jatkaa yli 63-ikävuoden.

Elintarvikealalla todellisen eläkeiän nostaminen tulee olemaan pitkällisen työn tulos. Tarvitaan merkittäviä laadullisia parannuksia joilla kevennetään työn fyysistä rasitusta ja henkistä painetta. Ja työn tulostakin saadaan odotella useita vuosia.

Akuutteja keinoja  ihmisten työurien jatkamiseen ovat erilaiset senioriohjelmat ja nimenomaan osa-aikaeläke. Oman huomioni mukaan työkaverini siirryttyään osa-aikaeläkkeellä, ovat jaksaneet työssä paremmin ja tulevat todennäköisesti jaksamaan töissä eläkeikään asti.

Itse soisin näkeväni pitkän työuran tehneiden ihmisten pääsevän terveenä eläkkeelle ja kykenemään vielä nauttimaan elämästään. Elintarvikealalla tämä nykyisin tarkoittaa sitä, ettei osa-aikaeläkkeen mahdollisuutta tule missään nimessä poistaa, eikä eläkeikää nostaa.

Lauri Niskanen

pääluottamusmies
Saarioinen Oy, Valkeakoski
SEL:n liittovaltuuston jäsen

Kuinka moni meistä oikeasti tietää, minkämaalaista ruokaa syö? Saatamme helposti ostaa kaupasta kotiin tuotteita, joita tutun tuotemerkin ansiosta kuvittelemme kotimaassa valmistetuiksi kotimaisista raaka-aineista. Tuote saatetaan naamioida kotimaiseksi viimeistelemällä ja pakkaamalla se Suomessa Ruuan alkuperämaan merkintöjen tarpeellisuus tulee kasvamaan entisestään mitä enemmän ruokaa tuodaan Suomeen maan rajojen ulkopuolelta. Kuluttaja voi ja hänen kannattaa kaupassa käydessään ainakin yrittää selvittää alkuperää pakkausmerkinnöistä, mutta entäpä, kun ruokaa syödään jossain muualla kuin kotona ja itse valmistamalla?

Vantaallakin syödään päivittäin kymmeniä tuhansia julkisia ruoka-aterioita, kouluissa, päiväkodeissa sairaaloissa ja muissa kunnan ylläpitämissä laitoksissa. Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat kotimaassa ja lähellä tuotettua ruokaa. Voidaanko tämä huomioida kuntien ruokahankinnoissa tarpeeksi? Naudan- ja sianlihaa todaan Tanskasta ja  Saksasta, marjoja Puolasta ja broilerinlihaa Brasiliasta. Euroopastakin tuotu kala viedään ensin Kiinaan tai Thaimaahan leikattavaksi, ennen kuin se päätyy kotimaan ruokapöytiin. Leipää tuodaan Virosta ja muista Baltian maista, jopa Ranskasta.

Vantaalla lisättiin aivan oikein määrärahoja kouluruokailun parantamiseen ja tavoitteena on lisätä myös luomutuotteiden käyttöä asteittain saatavuuden mukaan edellyttäen että lisämäärärahoja luomutuotteiden hankintaan myönnetään talousarvioon tuleville vuosille. Luomu- ja lähiruuan kysyntä on kasvussa ja siinä onkin tuottajilla sekä ruuan valmistajilla haastetta saada markkinoille totteita tarpeeksi.

Kuntien tekemillä julkisilla ruokahankinnoilla on suuri merkitys koko suomalaiselle elintarvikeketjulle aina alkutuottajista jatkojalostajiin ja sitä kautta työllisyyteen. Suurilla kaupungeilla on mahdollisuus suosia omissa julkisen ruuan valinnoissaan lähellä tuotettua, turvallista ja alkuperältään helposti jäljitettävää sekä lyhyiden toimitusketjujen kautta saatavilla olevaa ruokaa. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ruokakeskustelussa huomioidaan ruuan alkuperä, minkämaalaista ruokaa me suomalaiset haluamme syödä?

Tarja Eklund

Leipomotyöntekijä, Vaasan Oy Vantaa

SEL:n liittovaltuusto

 (kirjoitus julkaistu Vantaan Sanomissa 3.-4.12.2011)

Maanantaina 21.11.11 klo 10.00 tapasivat SEL:n ja ETL:n tes-neuvottelukunnat Pasilassa. Toiveissamme oli, että jo nyt olisimme voineet tehdä keskusjärjestöjen aiemmin sovitun raamiratkaisun mukaisen palkankorotusmallin ajalle 01.04.2012-31.03.2014. Tarkoituksenamme oli, että palkkoja olisi korotettu 01.04.2012 alkaen 2,22 % ja 01.04.2013 alkaen 1,9 %. Näiden lisäksi olisi tullut 01.04.2012 raamin mukaisena ”könttänä” 150 €.

ETL oli kuitenkin omalta keskusjärjestöltään saanut ohjeistuksen, jonka mukaan olisi mahdollista jatkaa raamia aina vuoteen 2016 asti. Tämän lisäksi he eivät olleet tarjoamassa taulukoihin euroakaan, vaan heidän näkemyksen mukaan kyse oli vain yleiskorotuksesta.

Raamisopimuksen synnyttäminen oli tarkoitettu tähän hetkeen ja tähän taloudelliseen tilanteeseen. Raami on tarkoitettu kaksi vuotiseksi, myös elintarvikealalle. ETL:n kanta, että raamia voitaisiin venyttää aina vuoteen 2016 asti tuntuu täysin käsittämättömältä.

Niin kuin jo heidän esityksestä jo voi huomata, ei SEL:n neuvottelukunta voinut millään tuota heidän tarjoamaa esitystä hyväksyä. Itsestäni ainakin tuntui siltä, että ehdot sopimukseen pääsemiseksi oli tietoisesti asetettu sellaisiksi, että mitään neuvottelua ei synnykkään ja vasta keväällä katsotaan tilannetta uudestaan. Tietysti se olisi ollut isäntien kostea päiväuni, mikäli olisimme ETL:n esityksen hallinnoillamme yrittäneet hyväksyttää, ja ensi keväästä 2012 olisi alkanut uusi neljä vuotinen työehtosopimus. On hyvä asia, että kevät 2010 on helläkin vielä kirkkaana muistissa.

Neuvotteluja jatketaan seuraavan kerran maaliskuussa ja asiaa katsotaan uudestaan kun meidän kaikki verrokkiliitot ovat saaneet aikaan omat työehtosopimuksensa. Oma näkemykseni on, että ETL ei tule paljoakaan vastaan omissa näkemyksissään ja loppujen lopuksi valtakunnasovittelija sanoo miten työehtosopimuksen kaksi viimeistä vuotta mennään.

Jokainen meistä muistaa tes-väännön keväällä 2010 sovittelijoineen ja lakkoineen. Tilanteen rauettua olemme nuolleet haavoja puolin ja toisin, varsinkin työnantaja on tämän jälkeen vakuuttanut luottamuksen ja yhteistyön nimeen. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin, on ollut kovin vaikeaa huomata muutosta tuosta ajasta. Jos näillä mennään, niin keskustelut asioista käydään edelleenkin Bulevardilla ja Lonka päättää miten meidän ala tulevaisuudessa kehittyy.

Vesa Jalonen

Saarioinen Oy, Huittinen
SEL:n tes-neuvottelukunnan jäsen

”Suomen suurin elintarvikealan yritys Valio eroaa Elintarviketeollisuusliitosta.” Näin uutisoitiin lokakuun alussa. Eron kerrottiin astuvan voimaan vuodenvaihteessa ja samaisissa uutisissa kerrottiin myös se, että Valio on perustanut oman työnantajaliiton nimeltään Maidonjalostajien ja meijeritukkukauppiaiden liitto.

Olen joutunut pääluottamusmiehenä ja liittohallituksen jäsenenä vastailemaan paljolti ihmisten kyselyihin, mitä tämä ero ja uusi Valion perustama työnantajaliitto nyt sitten tarkoittavat? Valitettavasti työnantajapuolen tiedottaminen työntekijöille tästä tilanteesta ja toiminnan tarkoituksesta on ainakin tähän mennessä ollut hyvin minimaalista.

Tällä hetkellähän tilanne on vielä se, että SEL on liittona neuvotellut ETL:n eli työnantajien kanssa alojemme kaikki työehtosopimukset yhdessä rintamassa. Se, kuinka nyt Valion eron jälkeen käy maidonjalostusalan neuvottelutilanteen jatkossa, on vielä auki. Emme tiedä, neuvotellaanko maidonjalostusalan sopimukset tulevaisuudessa eri rytmillä kuin muut elintarvikealan sopimukset. Emme edes tiedä, kenen kanssa neuvotellaan ja suurin kysymys tässä on se, että kuinka jatkossakin turvataan maidonjalostusalalle yleissitova työehtosopimus?

Nämä auki olevat asiat ovat suuria kysymyksiä pohdittavaksi SEL:n päättäville tahoille, liittohallitukselle ja valtuustolle, kuin myös koko meijerikentän luottamushenkilöille.

Maidonjalostusala on elintarvikealoistamme se kaikista hektisin. Lehmät on lypsettävä kaikkina viikon päivinä pariin otteeseen. Sen jälkeen maito on jalostettava herkästi pilaantuvana elintarvikkeena pikaisesti ja myös valmiiden maitotuotteiden kierto kuluttajien pöytään on tapahduttava tietyn aikataulun mukaisesti. Erityispiirteensä maidonjalostusalalle tuo myös STTK:laisen Meijeriväen Liiton toiminta työpaikoilla. Työnantajan toimesta on pidetty huoli, että töitä tehdään työpaikoilla osin ristiin näiden kahden eri työntekijöitä edustavan järjestön välillä. Tällä toiminnalla työnantaja on saanut varmistettua sen, että työtaistelutilanteessa tuotanto pyörii lähes normaalisti. Rajapinta sopimusalojen työtehtävien välillä on kuin veteen piirretty viiva. Lisäksi näiden järjestön (SEL ja MVL) tekemät yhteistyöhön liittyvät kirjalliset sopimukset ovat tunnetusti työtaistelutilanteissa menettäneet merkityksensä.

Maidonjalostusalalla työskenteleviä liittojen jäseniä löytyy SEL:n ja MVL:n lisäksi järjestäytyineinä niin STTK:laiseen Pro ammattiliittoon sekä AKAVA:an kuuluvia Ylempiä Toimihenkilöitä. Niin MVL:n, PRO:n kuin YTN:n työehtosopimukset ovat katkolla maaliskuun 2012 lopussa. Vastaavasti meidän selliläisten työehtosopimukset ovat voimassa kevääseen 2014.

Edellä kuvaamani tilanne johtaa siihen, että me SEL:ssa olemme vaikean asian edessä ja linjaukset koko maidonjalostusalaan liittyen on tehtävä pian.

Suomen Elintarviketyöläisten liiton 36 000 jäsenestä noin 21 000 on liiton jäsenmaksua maksavaa jäsentä. Jäsenmaksutuotot eivät riitä enää kattamaan liiton toiminnan pyörittämistä. Jäsenmäärät pienenevät koko ajan yt-neuvottelujen kautta alalta pois siirtymisten vuoksi ja liukumaa toisiin liittoihin on tapahtunut lähivuosien aikana. Näin myös meijerikentässä MVL:n suuntaan.

Meitä valiolaisia selliläisiä on noin 2 000. Koko maidonjalostusalalla työntekijöitä työskentelee 6400. Onko Suomen Elintarviketyöläisten liitolla varaa menettää meidät? Minun mielestäni ei.

Me tarvitsemme liittoamme neuvottelemaan yleissitovat työehtosopimukset alallemme. Näin me valiolaiset olemme työnantajallemme ilmoittaneet. Näistä kaikista asioista johtuen, olisiko nyt vihdoin aika kääntää uusi sivu SEL:n työehtosopimusneuvotteluissa avarakatseisemman alakohtaisen neuvottelukulttuurin suuntaan?

Aulikki Ahola

pääluottamusmies, ValioTampere
liittohallituksen jäsen

SAK julkaisi viime vuonna oman jäsentutkimuksen, missä SAK:laisten liittojen jäseniltä kysyttiin mielipiteitä ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuudesta. Tutkimuksessa ilmeni, että ihmiset, jotka etsivät uusia kokemuksia elämässään suhtautuvat avoimesti myös toimimiseen ammattiyhdistysliikkeessä ja näkevät ay-toiminnan mahdollisuutena vaikuttaa myös oman elämänsä kulkuun.

Itse useita vuosia niin kutsuttuna ammattiyhdistysaktiivina toimineena olen silti huolissani koko ammattiyhdistysliikkeen ja sitä kautta myös SEL:n tulevaisuudesta. Jos SAK:n tutkimusta on uskominen, meillä on paljon nuoria potentiaalisia tulevaisuuden toimijoita ottamassa vastuuta työpaikkojen edunvalvontatyöstä ja sitä kautta koko ay-liikkeen eteenpäinviemisestä.  Harmillista kuitenkin on se, että välillä tuntuu siltä, että nämä ihmiset ovat vielä piilossa koloissaan, eivätkä ole tulleet toiminnan piiriin.

Välillä tuntuu, että ihmisten kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on vähentynyt, tai niitä hoitaviin tehtäviin haetaan, ei siksi, että haluttaisiin vaikuttaa koko porukan asioihin, vaan kuten SAK:n tutkimuksessakin todettiin, halutaan vaikuttaa myös oman elämän kulkuun. Lähes ilkeämielisesti ajateltuna luottamustehtäviin haetaan itsekkäistä syistä, lähdetään hakemaan itselle parannuksia ja asemaa. Näin ei tietenkään saisi olla.

Työpaikkojen luottamustehtävien ohella työntekijöiden edunvalvontaa hoidetaan myös liittotasolla, esimerkiksi SEL:ssa hallituksessa ja valtuustossa. SEL:ssa on ensi keväänä tulossa edustajakokousvaalit, joissa näitä ihmisiä liiton päättäviin elimiin taas haetaan ja valitaan. Aktiivisuutta ja tarmoa tarvitaan siihenkin suuntaan. Ay-liikkeen hallinnon paikat ovat kautta aikojen olleet erilaisten intohimojen kohteina. Ajat ovat kuitenkin siinä mielessä muuttuneet, että enää ei pelkästään ”kilpailla” demareiden ja vasemmistoliittolaisten kesken. Nykyään kaikki ay-aktiivit eivät ole kommunisteja tai demareita, vaan joukkoon kuuluu varmasti myös persuja, kepulaisia ja vihreitä, sitoutumattomiakin.

Poliittista valtapeliä kuitenkin löytyy liitoista edelleen, kuten esimerkiksi SEL:sta. Sitä valtapeliä pelataan aina ja se vain kiihtyy, mitä lähemmäksi edustajakokousvaaleja mennään.  Ehdokkaita haetaan kovaa vauhtia työpaikoilla toimivien ihmisten riveistä, välillä aivan kummallisin konstein. Itsekin olen kuullut tarinoita siitä, kuinka liittovaaliehdokkaaksi houkutellaan ihmisiä lupailemalla erilaisia vaikutuspaikkoja jo ennen vaaleja, tai mainostamalla erilaisia ulkomaanmatkoja ja muita vapaampimuotoisia tapahtumia ehdokkuutta harkitseville.  Ne ihmiset, jotka tämänkaltaisilla tyhjillä lupauksilla ja houkutteluilla tekevät omaa poliittista työtään, antavat kyllä koko ay-liikkeen ja SEL:n toiminnasta vääränlaista kuvaa. Peli on kuitenkin ensi kevään vaalien osalta avattu ja sen erilaisia muotoja tulemme kaikki vaalien lähestyessä näkemään.  Tästä huolimatta meidän kaikkien täytyisi kuitenkin pystyä keskittymään liiton perustehtävään, jäsenten edunvalvontaan, eikä kuluttaa aikaa keskinäiseen nokitteluun ja valheellisten asioiden levittelyyn.

Itse peräänkuulutan meiltä kaikilta tietynlaista aatteenpaloa ammattiyhdistystoimintaan. Yhteistä välittämistä meitä kaikkia koskevista asioista, sitä täytyy edelleen löytyä. Ja pitää jaksaa vaikeinakin hetkinä ajatella porukan etua, ajaa yhteisesti sovittuja asioita eteenpäin ja pysyä totuudessa jäsenten sitä kysyessä.

Mauno Lemettinen

pääluottamusmies, Atria Nurmo
SEL:n liittohallituksen jäsen

Työpaikka on perseestä, palkka on perseestä, pomo on perseestä, työajat on perseestä, koneet on perseestä, työpaikkaruoka on perseestä, ilmapiiri on perseestä ja kaiken lisäksi työpaikan pihassa haisee paska! Kuitenkin tutkimusten valossa työllä on suomalaisille valtava merkitys. Sen voisi väittää painivan kodin ja vapaa-ajan kanssa samassa sarjassa.

Isolla työpaikalla on hirvittävän helppo muistaa luottamuksen mennen työnantajaan vuonna -72, räksyttää olemattomista asioista ja jakaa pahaa oloa työkavereiden kesken. Aikanaan eläkeikä, sekä kuolema tulee vastaan tälläkin menolla, mutta halutessaan jokainen voi vaikuttaa oman elämänsä ja työnsä sisältöön, sekä yhteisvoimin työporukalla voidaan kääntää isompiakin rattaita, jos yhteistä tahtoa löytyy tarpeeksi.

Suosittelen jokaista kokeilemaan ainakin yhtenä aamuna töihin menoa hymyssä suin! Emme voi sille mitään, jos nousimme sängystä väärällä jalalla, kaadoimme aamukahvin lehdelle ja pyyhälsimme läpi syksyisen räntäsateen kohti työpaikkaa. Silti vastaan tuleville työkavereille voi toivottaa hyvät huomenet ja joskus jopa hymyillä kaupan päälle. Toiminnalla saattaa olla tarttuvia vaikutuksia työkavereihin ja se voi muuttaa työilmapiiriä parempaan suuntaan. Jos asiaa haluaa jalostaa pidemmälle, kannattaa jossain sopivassa välissä kysäistä työkaverilta päivän kuulumiset tai kertoa lehdestä eilen lukemansa vitsin.

Koneiden, laitteiden ja työympäristön parantaminen voi ollakin jo yksilön näkökulmasta haastavampi projekti korjattavaksi. Työporukan kesken ongelmista keskustellen on kuitenkin mahdollista löytää oleellisimmat ongelmat, jotka sitten on helppo laittaa henkilöstönedustajien hoidettaviksi. Henkilöstön edustajat sitten yhteistyössä työnantajan kanssa laittaa asiat järjestykseen tuottavuuteen ja hyvinvointiin vedoten. Kuntoon tulleista asioista pitää muistaa antaa kiitokset oikeisiin osoitteisiin, jotta alkuun saatu muutos pysyy oikeilla rattailla.

Parantuneen tuottavuuden siivittelemänä yksilön on helppo vastuuttaa henkilöstönedustajat vaatimaan tuloksesta työntekijöille kuuluva siivu tulospalkkion muodossa. Näin on saatu tahkottua monta ongelmaa pois, jos emme kuitenkaan pystyneet poistamaan paskan hajua, niin aina voimme poistaa itsemme vuorotteluvapaan ja opintovapaan merkeissä opiskelujen kautta mielekkäämpään työhön. Aina ei tahdo muistaa, että kotimaassamme on maailman parhaat opiskelu mahdollisuudet.

Ihmeitä tehdään hetkessä ja mahdottoman tekeminen ottaa aikansa!

Matti Karimäki

varatyösuojeluvaltuutettu

HK Ruokatalo Oy, Eura

Valtakunnallista työsuojeluviikkoa vietetään jälleen viikolla 43 (24.10.-30.10). Vuoden 2011 teemana on työpaikkojen kunnossapito. Lue lisää työsuojeluviikosta osoitteesta www.selry.fi/tyosuojeluviikko

Nykyään tuntuu, että talkoo-henki on katoavaa kansanperinnettä.
Sitä myötä myös kuuluminen erilaisten järjestöjen ja yhdistysten toimintaan on vähentynyt. Monesti syynä on kiire, ei jaksa tai ei viitsi. Kuitenkin aika pienellä vaivalla ja hyvällä talkoohengellä saisi paljon toimintaa ja tapahtumia aikaiseksi.

Ammattiosastoissa juuri tätä talkoohenkeä tarvitaan ja kaivataan. Paikallinen toimintahan tuo perustan ihmisten ajatuksille omasta ammattiliitosta. Kun on toimiva ja aktiivinen oma ammattiosasto, niin siihen on helppo myös jokaisen itsensä lähteä mukaan. Eikä se kuitenkaan tarkoita sitä, että täytyy jokainen vapaa hetki ”uhrata” yhteisen hyvän eteen. Kun me ihmiset olemme kaikki vähän omanlaisiamme,niin kyllähän silloin meidän jokaisen aktiivinen toimintakin on itsensä näköistä.

Yhdellä on paljon ideoita, mutta ei halua toteuttaa niitä. Toisella taas on paljon halua tehdä ja touhuta, mutta ei ainuttakaan ideaa. Tässähän on jo toimiva yhtälö! Molemmat ovat aivan yhtä tärkeitä ja arvokkaita, ja heitä molempia tarvitaan toimijoiksi. Jotenkin täytyisi saada kaivettua esiin nämä ihmiset koloistaan ja tuoda julki, että jokainen on tervetullut omana itsenään mukaan. En halua ajatella sellaista vaihtoehtoa, että ainoastaan tuottava ja kaikkensa antava jäsen on tervetullut. Emmehän halua lähteä samalle vaativalle linjalle kuin työnantajmme.

Näin pienellä paikkakunnalla ja ison tehtaan varjossa kasvaneena minulle on aina ollut itsestäänselvyys ammattiliittoon kuuluminen. Meitä kylän lapsia vietiin aina vanhempien ammattiosaston järjestämiin tapahtumiin. Meille myös muistettiin joka välissä kertoa, mitä kaikkea se oma osasto on talkoilla meidän kaikkien hyväksi ja riemuksi tehnyt! Kun tähän ajatukseen niin sanotusti kasvoi sisälle, niin sitten aikanaan kun itse käveli tehtaan porteista sisälle kesätöihin, oli ensimmäinen kysymys, että miten liityn siihen liittoon?Näinhän sen pitäisi mennäkin!! Nykyään, kun työantajapuoli ei enää paljoa järjestä työntekijöilleen yhteisiä koko perheen tapahtumia, niin nyt olisi sen oman paikkakunnan osaston hyvä hetki tuoda itsensä esille. Sieltä voisi taas kasvaa se seuraava sukupolvi, joka pitää etuoikeutena ja päivänselvänä asiana liittymistä ammattiliittoon.

Näin syksyn tullen kaivetaan se yhteinen ME-henki kesäsäilöstä ja viedään sitä eteenpäin!

Värikästä ja aktiivista syksyä kaikille!

Sari Lindroos

Elintarviketyöntekijä

Ruoka-Saarioinen, Sahalahti

Tiedostusvälineet ovat viimeaikoina syytäneet meille erilaisia talouslukuja ja kasvuennusteita. Ennustajina ovat olleet rahoituslaitokset, EU ja vielä jokainen valtio erikseen.

Ei kai sitä sen kummempi ennustaja tarvinnut olla, seuratessaan vuoden 2008 taantuman jälkeisiä tapahtumia, ettei hyvin tule käymään. Maailma ja sen mukana Eurooppakin painui taantumaan, mitä tapahtui?

Silloiset valassa olevat poliitikot lähtivät ponnekkaasti elvyttämään maailman ja Euroopan taloutta, laskemalla markkinarahan korkoa ja nostamalla valtioiden lailla säätämiä velkakattoja ,lisäämällä keinotekoisesti kulutusta miettimättä ollenkaan löytyykö takaisinmaksu kykyä. Tehtiin valtiollisia päätöksiä verohelpotuksista ja pienennettiin valtioiden tulopohjaa. Alamme olla tilanteessa, jossa ei enää valtioiden ja rahoituslaitosten tila kestä tällaista menoa.

Sijoittajat ovat sijoittaneet rahojaan erilaisten rahastojen kautta varmoina pidettyihin valtioiden joukkovelkakirjoihin. Sijoittajat eivät enää usko suurten ja vähän pienempien valtioiden kykyyn hoitaa ongelmiaan, seurauksena sijoitusten kotiuttaminen ja uusien varmempien kohteiden etsiminen. Tämä taas johtaa väistämättä siihen, että rahan hinta tulee nousemaan ja ahdinko sen kuin syvenee. Hyvin monta kertaa ne, jotka puhuivat ponnekkaasti yhteisvastuullisesta talouspolitiikasta, ovat myöskin niitä sijoittajia, joiden rahat ovat kysymyksessä, tai ovat jollakin lailla kytköksissä rahamaailman lokeroihin.

Tässä alkaa 1990 luvun tapahtumat palata liiankin hyvin mieleen, kuinka sujuvasti suoritettiin omaisuuden uudelleen jako. Ensin saatiin yksittäiset taloudet kuluttamaan, ottamaan lainaa ja ostamaan kiinteää omaisuutta, tai ihan vain käyttämällä sen erilaisiin kulutushyödykkeisiin. Sitten tuli taantuma, vienti ei vetänyt, kasvu hiipui ja työttömyys kasvoi. Tämän jälkeen alkoi omaisuuden uudelleen jako. Tässä jaossa pärjäsivät ne, jotka käyttivät häikäilyttömästi toisten hätää hyväkseen. Ne, joilla oli ylimääräistä vapaata pääomaa sijoittaakseen sen uudelleen, ostivat hädänalaisilta henkilöitä omaisuutta pilkkahintaa ja esiintyivät suurina hyvän tekijöinä.

Toivoa täytyy, ettei tässä asiassa historia toista itseään!

Ari Huuki

palkkasihteeri, SEL ry