Työnantajien leiristä on jo vuosia kovaan ääneen vaadittu työelämän säätelyn purkua ja yrityksille lisää oikeuksia poiketa työehtosopimuksista. Tätä perustellaan yleensä nykymarkkinoiden vaatimalla joustavuudella ja tarpeella vastata asiakaskunnan tarpeisiin.

Ammattiyhdistysliikettä syytetään samaan syssyyn jäykäksi ja menneisyyteen takertuvaksi. Onko näin? Tosiasiassa jokainen luottamusmies joutuu arjessaan sopimaan lukuisista asioista paikallisesti. Tämä tapahtuu työehtosopimusten ja lainsäädännön puitteissa, ei niistä poiketen. Työpaikat ovat erilaisia ja henkilöstön edustajien asema samoin. Tarvetta sopia asioita yritystasolla siis on. Paikalliseen sopimiseen liittyy kuitenkin erittäin voimakkaita pelkotiloja. Missä siis mättää?

Neuvottelutoiminta ja sopiminen perustuvat aina erilaisille intresseille ja yhteisten kompromissien etsimiselle. Muuten ei ole kyse neuvottelusta vaan vahvemman sanelusta. Erityinen taitolaji sopiminen on työpaikkatasolla, jossa yhdellä on rahat ja johtovastuu. Luottamusmieheltä vaaditaan paljon osaamista ja monen asian huomioimista. Tämän vuoksi ainoa tie kohti aitoa paikallisen sopimisen edistämistä edellyttää pitkäaikaista luottamuksen rakentamista ja todellista vuoropuhelua.

Suomalainen työntekijä on yleensä ylpeä yrityksensä tuotteista ja haluaa olla mukana rakentamassa yrityksen toimintaa. Lattiatasolta löytyy useimmiten viisaus myös siitä, miten tuotantoa voisi järkiperäistää. Mahdollisuuksia siis on. Sopimisen edellytys on, että se toimii molempiin suuntiin ja myös työnantaja joustaa tarvittaessa. Paikallisen sopimisen kulttuuri ei rakennu sen enempää hymistelemällä kuin uhkailemallakaan. Tämä olisi jo syytä oppia niin Etelärannassa kuin yrityksissäkin.