Kevään eduskuntavaalien tärkeäksi teemaaksi näyttää muodostuvan valtiontalouden rakenteellinen alijäämä eli niin sanottu kestävyysvaje. Totta on, että tulojen ja menojen tulee vastata toisiaan ainakin pidemmällä aikavälillä. Keskustelussa on kuitenkin piirteitä jotka ihmetyttävät.
 Lähes kaikki peräänkuuluttavat työllisyyttä edistäviä ratkaisuja, jotta talouden perusta saadaan kuntoon ja kansantalous kasvuun. Työssäkäyvän kansanosan ostovoiman vaikutus talouden elpymiseen sen sijaan tuntuu kuitenkin monilta unohtuvan.

Klassisen palkankorotusvaranhan katsottiin koostuvan inflaation ja tuottavuuden kasvun yhdistelmästä. Nyt elinkeinoelämä näyttää lipsuvan tästä aiemmin julkituomastaan periaatteesta. Useilla aloilla työehtosopimusneuvottelut ovat jo käynnissä ja palkankorotusten tason määrittelystä uhkaa tulla kevään kiistakysymys. Maltilliset palkankorotukset toimivat ainoastaan matalan inflaation oloissa kansantalouden kasvua avittavan tekijänä.

 Suomessa inflaatio kääntyi jyrkkään kasvuun vuoden 2009 aikana ja pahimman taantuman voidaan samalla katsoa päättyneen. Vuoden 2010 palkkaratkaisut tehtiin selvästi jo ostovoiman kustannuksella ja näin ei voi jatkua ikuisesti. On syytä alleviivata, että tässä näkemyksessä ei ole kysymys työttömien ja työssäkäyvien asettamisesta vastakkain, niin kuin usein väitetään. Työssäkäyvien reaaliansioiden lasku ei millään muotoa paranna työttömien asemaa, päinvastoin. Ammattiliitot ovatkin todellisuudessa jo pidemmän aikaa alimitoittaneet palkankorotusvaateensa, niin kuin teollisuusalojen TEAM-liiton puheenjohtaja Timo Vallittu onkin todennut, juuri tukeakseen työllisyyttä ja talouskasvua. Tästä kaikesta on seurannut kiihtyvä teollisuuden maastapako ja osinkojen kasvu. Nyt on syytä pitää huolta ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoimasta ja palata yksinkertaiseen päiväjärjestykseen. Kansantalouden perusta muodostuu työstä ja talouskasvusta sekä hyvinvointipolitiikasta, joka tähtää tuloerojen kaventamiseen ja heikoimpien aseman parantamiseen.

 Onko maallamme malttia vaurastua; kysyi aikoinaan muuan presidentti. Tämä kysymys voidaankin nyt vuonna 2011 esittää lähinnä työnantajille. Palkansaajat ovat jo korteensa kekoon kantaneet.

Henri Lindholm

liittosihteeri SEL ry