Yhteiskunnassamme on syntynyt aiempaa kovempi halu ja tarve auttaa sairastuneita takaisin työhönsä. Vihdoin on ymmärretty, että esimerkiksi pitkän sairausloman (esim. 90 päivän) jälkeen, on ihmisellä entistä suurempi herkkyys syrjäytyä työelämästä ja toki vähän muustakin.

Tottahan se on, jos olet vakavasti sairas ja kauan pois työmaalta, niin kyllä esimerkiksi fyysinen kunto on helposti erilainen töihin palatessa, kun sieltä esimerkiksi ambulanssilla lähtiessä. Uusien työterveys- ja terveydenhuoltolakiin tehtyjen muutoksien tarkoituksena on työväki joko kuntouttaa nopeammin töihin, tai palauttaa vajaakuntoisena toipumaan omaan tai kevennettyyn/muokattuun tehtävänkuvaan.

Elintarvikealalle ja alalla työskenteleville toivon näistä lainmuutoksista koituvan hyvää. Tilastot kun kertovat edelleen lohdutonta tarinaa. Esimerkkinä, että vuonna 2007 sairauspoissaolojen määrä elintarvikealalla oli 7,6 prosenttia vuosityöajasta. Erilaisten alaa koskevien kehittämishankkeiden myötä saatiin luvut tippumaan ja ihmisiä ehkä hiukan terveemmiksi ja työolot turvallisemmiksi. Näistä hyvistä terveyttä edistävistä menetelmistä kertovat laskeneet sairauspoissaoloprosentit vuosina 2009 (7,2) ja 2010 (7). Mutta sitten mentiin taas metsään ja vuonna 2011 alalla hypättiin takaisin neljän vuoden takaisiin 7,6 prosentin lukemiin.

Onko korkeiden sairauspoissaolojen syy heikentynyt geeniperimä, jonka seurauksena sairastumme entistä helpommin? Vai ovatko nykyiset suuret lukemat seurausta sittenkin ylimitoitetuissa työpaikkojen väenvähennyksissä, liian kovassa työtahdissa, ahtaissa työtiloissa tai henkisen kuormituksen kasvussa jatkuvissa työpaikkojen muutostilanteissa? Mene ja tiedä nykypäivästä, mutta syystä tai toisesta vuosina 1980–1981 elintarviketoimialan sairauspoissaolot olivat asettuneet kadehdittavaan 5,5 prosenttiin. Vanhoja hyviä aikoja onkin siis ollut olemassa.

Lakimuutokset 30-60-90 päivän sääntöineen, tuovat velvoitteita työterveyshuoltoon ja työnantajalle tarkastella työntekijän tilannetta. Onneksi jo nyt alallamme on erilaisia varhaisen tuen ja välittämisen malleja sekä laajennettuja työterveydenhuoltosopimuksia, joissa näkökulmaa on käännetty ennaltaehkäisevään suuntaan ajatellen ihmisen koko työuraa. Näillä toimenpiteillä ja SAK:n peräänkuuluttamilla työkykyneuvotteluilla, ainakin osassa työpaikoissa on saatu aikaan positiivisia tuloksia sairauspoissaolojen vähentämiseksi.

Jos vertaa nykypäivän työelämää nostalgiseen 80-lukuun, on selkeästi havaittavissa tarve muutokselle jota elintarviketeollisuuden työpaikkojen viihtyvyys ja työturvallisuus huutavat kiireesti. Yhteiskunnallisen talouskurjimuksen aikoina tulisi työnantajien nähdä työturvallisuus ja työhyvinvointiasiat satsauksena tulevaisuuteen, ei pelkkänä budjettia kurittavina menoerinä. Työssään viihtyvä, osaava ja terve työntekijä on aina parempi vaihtoehto, kun väsyneenä, itsensä turvalaitepuutoksista johtuen loukkaava, usean kuukauden sairauslomalle jäävä ihminen.