SEL joutuu sopeuttamaan toimintaansa
Elintarvikealan työllistävyys on jo pidemmän aikaa pienentynyt Suomessa. Syitä tähän löytyy monia, mutta ne eivät tämän kirjoituksen kannalta ole olennaisia, joten jätetään ne tässä analysoimatta. Elintarvikealan työpaikkojen vähentyminen on kuitenkin johtanut siihen, että Suomen Elintarviketyöläisten Liiton työssäkäyvien jäsenten määrä on laskenut. Tämä taasen on johtanut muiden asioiden rinnalla luonnollisesti myös siihen, että SEL:n keräämien jäsenmaksujen määrä on pudonnut.
Erityisen lisän tähän tekee se, että viime vuosina elintarvikealalta työpaikkansa menettäneet ovat yleisestä taloudellisesta tilanteesta johtuen työllistyneet hitaammin muille aloille ja Elintarviketyöläisten työttömyyskassan maksamien korvausten määrä suhteessa työssä olevien jäsenten määrään on kasvanut. Tästä syystä on jouduttu kasvattamaan työttömyyskassan osuutta SEL:n jäsenmaksusta, eli liiton saama osuus kokonaisjäsenmaksusta on pienentynyt. Todennäköisesti ensi vuodeksi kasvatetaan työttömyyskassan osuutta entisestään.
Yllä mainitut seikat ovat johtaneet siihen, että SEL:n taloudellinen tulos on ollut jo muutaman vuoden ajan negatiivinen. Kulujäämää on paikattu sijoitustuotoilla, mutta näinkään ei ole onnistuttu kokonaan kuromaan tulojen ja menojen välistä jättämää. Karu totuus on, että nyt syödään menneiden vuosikymmenten aikana kerättyä pääomaa. Toisaalta tilanne ei ole niin vakava kuin edellisestä voisi päätellä. SEL on liittona varakas ja nykyiselläkin menorakenteella toimintaa pystyttäisiin jatkamaan hyvän tovin.
Kulujäämän pienentämiseksi ja liiton toiminnan varmistamiseksi on kuitenkin ryhdytty toimiin ja toimintaa on sopeutettu vastaamaan paremmin vähentyneen jäsenkunnan tarpeita. Esimerkiksi liiton henkilökuntaa on vähennetty eläköitymisien kautta ja Elintae-lehden ulkoasu vaihdettu halvempaan. Säästötoimet ovat kuitenkin vasta aluillaan kestävän kulurakenteen saavuttamiseksi. Toiminnan karsimista joudutaan tekemään lisää.
Siinä vaiheessa kun taloudellinen tilanne Suomessa paranee ja työttömyysluvut pienenevät, pitäisi tämän vaikuttaa myös Suomen Elintarviketyöläisten työttömyyskassan maksamien korvausten määrään. Tällöin työttömyyskassan osuutta jäsenmaksusta voidaan pienentää.
Liiton talouden tasapainottuminen tulojen lisääntymisellä ei vaikuta kovin todennäköiseltä ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Elintarvikealan lyhyen aikavälin tulevaisuus Suomessa ei näytä siltä, että yritykset olisivat sellaisia merkittäviä investointeja tekemässä, jotka olennaisesti muuttaisivat alan työllisyystilannetta parempaan suuntaan.
Liiton jäsenmaksuprosentin korotus olisi ainoa pikavaikutteinen keino tulojen lisäykseen. Tosin varmasti moni muukin elintarvikealalla työskentelevä on sitä mieltä, että nykyinen 1,5 prosentin jäsenmaksu on riittävä ja sitä ei tulisi korottaa. Tällä jäsenmaksulla tulee voida järjestää liiton toiminta.
Säästöjä tehtäessä on tietysti huolehdittava siitä, että vähennykset eivät vahingoita liiton ydintoimintoja. Minkä tahansa ammattiliiton toiminnan ytimessä on työehtosopimustoiminta ja sen tulosten ja työelämänlakien valvonta.
SEL:n suurin yksittäinen kuluerä ovat henkilökunnan palkat. Muutaman kuluneen vuoden aikana jokaista auki tullutta työpaikkaa ei ole enää täytetty, vaan liiton henkilökunnan määrää on pienennetty. Vastaava menettely jatkuu varmasti tulevaisuudessakin. Tosin muistaen aikaisemmin mainitun SEL:n ydintehtävistä, ei henkilökunnan eläköityminen tai siirtyminen muualle voi automaattisesti tarkoittaa, että paikat jätettäisiin täyttämättä vaan harkinta täytyy tehdä aina tapauskohtaisesti.
Jonkinlaista juustohöylämallia tarvitsee SEL:n joka toiminta-alueella varmasti käyttää. Asettamalla säästötavoitteita eri osastoille saadaan karsittua turhia kuluja.
Henkisesti vaikeinta säästäminen tulee olemaan sellaisista näkyvistä asioista kuten kesä- ja talvipäivät, kesäpaikat ja liiton toiminnan rakenteelliset muutokset. SEL järjestää joka vuosi kesä- ja talvipäivät. Oma ehdotukseni on, että järjestettäisiin joka toinen vuosi kesäpäivät ja joka toinen vuosi talvipäivät. Vaihtoehtoisesti voitaisiin järjestää kesäpäivät joka vuosi ja talvipäivät joka toinen vuosi. Syntyvät säästöt eivät ole merkittäviä, mutta en usko myöskään kenenkään kokevan merkittäviä vahinkoja.
Liiton kesäpaikat Koivikkorannassa ja Raitarannassa maksavat Liitolle kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Kun kesäpaikat on aikanaan hankittu, ne ovat merkittävästi parantaneet elintarviketyöntekijöiden mahdollisuuksia laadukkaaseen vapaa-ajan viettoon. Kesäpaikkojen kunnostamiseen on rahan lisäksi myös upotettu merkittävästi talkootyötä. Tämä tekee niiden mahdollisesta luopumisesta erittäin vaikeaa. On kuitenkin syytä pohtia sitä, vastaavatko kesäpaikat nykyajan elintarviketyöläisten tarpeita, vai olisiko parempia ja halvempia tapoja tukea SEL:n jäsenten ja heidän perheidensä vapaa-ajan viettoa? Yhtenä vaihtoehtona olisi luopua kesäpaikoista ja sen sijaan hankkia lomaosakkeita, joiden vuotuiset kustannukset olisivat pienemmät kuin kesäpaikkojen.
Rakenteellisilla muutoksilla tarkoitan tässä esimerkiksi alueellisten palveluiden uudelleen järjestämistä tai syvennettyä yhteistyötä jonkin toisen ammattiliiton kanssa. SEL on aina ollut ylpeä omasta itsenäisyydestään ja koko Suomen kattavasta aluetoimistoverkosta. Tulevaisuudessa joudutaan kuitenkin miettimään sitä, millä tavoin järjesteltynä toiminta tehokkaimmin tukee liiton tavoitteita elintarviketyöntekijöiden aseman parantamiseksi.
Yhtenä pohdittavana asiana lisään vielä sen, että tulisiko paikallisten ammattiosastojen osallistua kasvaneesta työttömyydestä johtuviin kasvaneisiin kuluihin. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että ammattiosastot osallistuisivat suuremmalla summalla aluejärjestön kuluihin.
SEL joutuu tulevaisuudessa sopeuttamaan toimintaansa. Se on tosiasia. Jää kuitenkin nähtäväksi, millä tavoin. Tässä esitellyt vaihtoehdot eivät välttämättä ole niitä asioita, joita toteutetaan mutta vaihtoehtoja kuitenkin. Tärkeää on se, että kaikista asioista keskustellaan ja pohditaan ennakkoluulottomasti sitä, miten jäsenten etua parhaiten ajetaan.