Talouden talvisota käynnissä
Talous on kuralla ja elvytettävä on. Yllättävän pitkään meni ennen kuin tämäkin tajuttiin. Barack Obaman esikunta on onneksi kaivamassa keynesiläisen elvytyksen jälleen naftaliinista. Tähänastisella markkinafundamentalistien aikakaudella tämä on ollut punainen vaate.
Hedelmällistä on pohtia, miten elvytys pitää hoitaa. Tai olisi pitänyt. On kaksi vaihtoehtoa.
Nykyinen hallituksen malli, joka perustuu vero-optimismiin. Tuloveroalen toivotaan saavan talouteen niin paljon virtaa, että verokertymän lasku kokonaisuutena hidastuu. Historian valossa tämä optimismi on kuitenkin osoittautunut turhaksi. Ennusteet, jos niihin on uskomista, eivät lupaa hyvää. Esimerkiksi yhteisöveron tuottojen arvioidaan putoavan jopa 40 prosenttia ja tämä aiheuttaa suoraan satojen miljoonien loven kuntien kukkaroon, mikäli kompensaatiota ei tule.
Hallituksemme argumentaatiossa on muutamia perustavanlaatuisia virheitä. Nimittäin Suomi on avoin talous. Tämä tarkoittaa sitä, että haulikolla ammutulle veronkevennysrahalle olisi myös täsmällisempää käyttöä. Nyt rahasta valtava osa tulee menemään sukanvarteen, lainojen lyhennykseen ja tuontihyödykkeiden ostoon. Hyviä kohteita sinänsä, mutta ei ollenkaan tarkoituksenmukaisia, kun pitäisi elvyttää Suomen taloutta ja tässä hetkessä. Asetelma vain korostuu entisestään, kun kevennysrahaa kohdennetaan absoluuttisesti eniten suurituloisille. Mikäli tehtäisiin täsmäkevennys pienituloisille tai lisättäisi tulonsiirtoja esim. opiskelijoille, niin koko raha suuntautuisi varmasti kulutukseen.
Vaihtoehtona on elvytys, jossa kärkenä ovat julkiset investoinnit. Perusideana se, että korjataan nyt homekoulut kuntoon, kun kustannukset ovat alhaalla ja työvoimaa tarjolla. Toisena kärkenä näkisin satsaukset uuteen ympäristö- ja energiateknologiaan. Puhumme ns. viherkaulustyöpaikoista. Tämä kannattaa tehdä nyt, sillä tämä panos Suomen tulevaan vahvuuteen maksaa itsensä moninkertaisena takaisin, kun talous väistämättä lähtee uuteen nousuun. Valtion lisäbudjetissa näihin asioihin osoitetut ovat nimellisiä, mikäli tarkoituksena oli taloudellisen luottamuksen palautus.
Jatkossa Suomen kannalta olisi parasta edesauttaa EU-yhteistyötä ja kääntää eduksemme pienen taloutemme haavoittuvaisuus maailman myrskyissä. Viennin arvo Suomen BKT:sta on 45 prosenttia, josta EU-alueelle suuntautuu 60 prosenttia. Nyt ongelmana on ollut nimenomaan se, että suomalaisten vientiyritysten asiakkaat eivät ole saaneet rahoitusta. Suomen valtio yksistään on tällöin melko voimaton. Näin ollen finanssi- eli budjettipolitiikan yhteensovittaminen EU-alueella olisi todella hyödyllistä. Tällaisella koordinaatiolla saisimme vipua elvytykseen. Voisimme keskittyä pikkupolitikoinnin sijasta osaamisen kehittämiseen. Tässä jaan hallituksemme huolen protektionismin kasvusta EU-alueella taantuman aikana. Nyt todellakin puntaroidaan yhteisömme moraalia.
Joka tapauksessa finanssipolitiikan kanssa täytyy olla varovainen kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy muutamien EU-maiden holtittomiin velkataakkoihin. Italian valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 114 prosenttia, mutta Kreikka pistää vielä paremmaksi 128 prosentillaan.
Toiseksi koordinoitu finanssipolitiikka tarkoittaa myös koordinoitua budjettikuria. Homma läikkyy nimitäin pahasti yli, jos ylivelkaantuminen nostaa korkoja koko euroalueella ja yhteinen finanssipolitiikka vesittyy, kun korkojen nousu syrjäyttää investointeja. Emmehän voi nostaa itseämme henkseleistä?
EU on 494 miljoonan ihmisen muodostama maailman suurin talousalue, jossa valta on kansalla. Tämä on hyvä muistaa, sillä EU:lla on siten selkeästi lupa lyödä nyrkkiä pöytään kansainvälisissä neuvottelupöydissä, kun on jo kiire aloittaa vakava keskustelu rahoitusmarkkinoiden sääntelystä ja veroparatiisien kitkemisestä.