Raamit kaulassa kohti kevättä

Maanantaina 21.11.11 klo 10.00 tapasivat SEL:n ja ETL:n tes-neuvottelukunnat Pasilassa. Toiveissamme oli, että jo nyt olisimme voineet tehdä keskusjärjestöjen aiemmin sovitun raamiratkaisun mukaisen palkankorotusmallin ajalle 01.04.2012-31.03.2014. Tarkoituksenamme oli, että palkkoja olisi korotettu 01.04.2012 alkaen 2,22 % ja 01.04.2013 alkaen 1,9 %. Näiden lisäksi olisi tullut 01.04.2012 raamin mukaisena ”könttänä” 150 €.

ETL oli kuitenkin omalta keskusjärjestöltään saanut ohjeistuksen, jonka mukaan olisi mahdollista jatkaa raamia aina vuoteen 2016 asti. Tämän lisäksi he eivät olleet tarjoamassa taulukoihin euroakaan, vaan heidän näkemyksen mukaan kyse oli vain yleiskorotuksesta.

Raamisopimuksen synnyttäminen oli tarkoitettu tähän hetkeen ja tähän taloudelliseen tilanteeseen. Raami on tarkoitettu kaksi vuotiseksi, myös elintarvikealalle. ETL:n kanta, että raamia voitaisiin venyttää aina vuoteen 2016 asti tuntuu täysin käsittämättömältä.

Niin kuin jo heidän esityksestä jo voi huomata, ei SEL:n neuvottelukunta voinut millään tuota heidän tarjoamaa esitystä hyväksyä. Itsestäni ainakin tuntui siltä, että ehdot sopimukseen pääsemiseksi oli tietoisesti asetettu sellaisiksi, että mitään neuvottelua ei synnykkään ja vasta keväällä katsotaan tilannetta uudestaan. Tietysti se olisi ollut isäntien kostea päiväuni, mikäli olisimme ETL:n esityksen hallinnoillamme yrittäneet hyväksyttää, ja ensi keväästä 2012 olisi alkanut uusi neljä vuotinen työehtosopimus. On hyvä asia, että kevät 2010 on helläkin vielä kirkkaana muistissa.

Neuvotteluja jatketaan seuraavan kerran maaliskuussa ja asiaa katsotaan uudestaan kun meidän kaikki verrokkiliitot ovat saaneet aikaan omat työehtosopimuksensa. Oma näkemykseni on, että ETL ei tule paljoakaan vastaan omissa näkemyksissään ja loppujen lopuksi valtakunnasovittelija sanoo miten työehtosopimuksen kaksi viimeistä vuotta mennään.

Jokainen meistä muistaa tes-väännön keväällä 2010 sovittelijoineen ja lakkoineen. Tilanteen rauettua olemme nuolleet haavoja puolin ja toisin, varsinkin työnantaja on tämän jälkeen vakuuttanut luottamuksen ja yhteistyön nimeen. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin, on ollut kovin vaikeaa huomata muutosta tuosta ajasta. Jos näillä mennään, niin keskustelut asioista käydään edelleenkin Bulevardilla ja Lonka päättää miten meidän ala tulevaisuudessa kehittyy.

Vesa Jalonen

Saarioinen Oy, Huittinen
SEL:n tes-neuvottelukunnan jäsen