Tiukka ei viinaveron nostolle!

Puheenvuoro SEL:n edustajakokouksessa 9.6.2012.

Arto Harjumaaskola, Altia Rajamäki

Hyvä puheenjohtaja, ammattiyhdistystoverit

Näin alkoholiteollisuuden työntekijöiden edustajana täällä kokouksessa minun täytyy sanoa, että mielestäni liittomme kannanotot viimeaikoina ovat olleet kovin vaisuja alkoholipolitiikan ollessa keskusteluissa ajankohtaisimmillaan. Sen enempää valmisteverojen korotukset kuin matkustajatuonnin rajoitukset tai niiden muuttaminen eivät ole tähän mennessä linjauksiin juuri uutta tuoneet. Pieni, mutta tärkeä ala on ollut lähes unohduksissa julkisessa keskustelussa ja työntekijöiden ääni ei ole pahemmin kuulunut.

Seuraavan viisivuotiskauden aikana vanhat käyttäytymismallit asian tiimoilla eivät tule riittämään, on pystyttävä tekemään avauksia, uusia ehdotuksia ja on kyettävä reagoimaan nopeasti kun valtiovallan taholta tullaan esittämään taas uusia veronkorotuksia. On esimerkiksi pystyttävä kyseenalaistamaan nykyiset, normaaliksi matkustajatuonniksi ns. omaan käyttöön tuotavat alkoholimäärät.

Hyvät kokousedustajat

Kaikkihan me tavalliset ihmiset tiedämme, että alkoholin hintaero välillä Suomi-Eesti, Suomi-Venäjä on jo nyt niin suuri ja, että on kannattavaa käydä kerta pari vuodessa hankintamatkalla naapurissa. Ja tietysti, kun sitä siellä kaapissa sitten on, niin tuleehan sitä juotuakin. Siksi väitänkin, että alkoholihaitat ovat sitä suuremmat, mitä vapaampaa yksityinen tuonti on, tämä ei voi olla tahtotila meidän alalla työskentelevien piirissä eikä myöskään liiton virallinen kanta.

Olempa kuullut huhua, että olisi oikein ammattikuntakin; hiacemiehet, jotka voivat myös pyynnöstä vierailla naapurissa ja tuoda sitten vaikka koko kulmakunnalle, harrastekerholle tai jollekin muulle ryhmälle juhlajuomat kerralla pidemmäksi aikaa. Olen sitä mieltä, että jos alkoholiveroja vielä korotetaan, vaikka vain vähän, niin tuon edellämainitun ammattikunnan työpaikat tulevat lisääntymään rajusti. Tuo toiminta on harmaan talouden puolella, eipä siitä siis paljon lapsiemme koulutukseen tai meidän kaikkien terveydenhuoltoon tule pennosia. Onkin siis painostettava valtiovaltaa kitkemään kaikenlainen harmaa talous myös tältä osa-alueelta.

Esitän edustajakokoukselle, että se velvoittaa liittoa nostamaan seuraavan edustajakokouskauden aikana kotimaisen alkoholiteollisuuden alan työpaikkojen säilymisen juhlapuheiden sijaan toiminnan keskiöön ja, että valtiovaltaan pyritään vaikuttamaan entistä voimakkaammin niin, että tulevat veronkorotusaikeet voidaan estää. SEL ei voi tukea viinarallia rajan takaa ja tästä syystä liiton tulee tulevaisuudessa ottaa tiukka linja harmaantalouden torjumisen puolesta.

Kiitos!