Luottamusmiehen elämää

Osastoissa on paljon hyviä ihmisiä, mutta heidän saamisensa mukaan toimintaan on vaikeata. Erityisen vaikeata on saada luottamusmiesehdokkaita, tämä tuli huomattua taas viime syksyn aikana. Ehdokkuudesta kieltäydytään helposti. Ovatko asiat vain sujuneet tähän asti niin hyvin, että vastavoimaa ei ole tarvittu?  Vaikeita kysymyksiä, joihin ei löydy yksiselitteisiä vastauksia.

Luottamusmiehenä toimiminen on antoisaa. Voi toimia ihmisten kanssa. Osittain pystyy myös itse määrittelemään sen mitä tekee, ei ole sidottu tarkkoihin kaavoihin. Onnistuessa tulee hyvä olo.

Ennen luottamusmies laittoi solmion kaulaan ja pikkutakin päälle lähtiessään Helsinkiin. Nykyään muodollisuus on hävinnyt, Helsinkiin voi mennä arkivaatteissa. Muodollisuuden poistuminen on helpottanut tekemistä, mutta voinut viedä hiukan arvokkuutta pois.

Ennen luottamusmiehellä oli yhdet talon parhaista ansioista. Nykyään luottamusmiehenä toimiminen ei näy enää lompakossakaan, sillä luottamustoimen hoito saattaa rajoittaa omaa työssä kehittymistä ja ammatissa etenemistä. On mahdotonta samaan aikaan olla vastuussa porukasta ja työvaiheista yhtä aikaa. Työtehtävät muokkautuvat sen mukaan, että mitä pystyy tekemään.  Tietty ansiotaso on taattu sopimuksilla, mutta jos palkka ei laske, niin ei se nousekaan.

Luottamusmiestä lähestytään monenlaisilla työsuhdeasioilla. On tunnettava säännöt sekä lait tai vähintään osattava kääntyä oikean henkilön puoleen liiton henkilökunnasta. Keskustelua käydään erimielisyyksistä ja tulkinnoista. Varsin mielenkiintoista.

Elämä on yleensä suhteellisen leppoisaa ja sujuu omalla painollaan, ongelmiin on tapana löytyä ratkaisu. Mutta mitä, jos jotain suurta sattuukin? Löytyykö luottamusmiehelle tukea tosipaikan tullen? Vai leijuvatko lupaukset ja tuki ilmassa. Miten iso uhka tarvitaan, jotta porukka herää? Jos joku irtisanotaan perusteettomasti, kävelläänkö vain ohi vai tuetaanko porukalla? Miten luottamusmies osaa innostaa porukkaa toimimaan yhdessä ja yhteen hiileen puhaltaen? Koulutus ja kokemus, siinäpä kaksi avainta.

Olkaa kiinnostuneita, silloin kun teille valitaan luottamusmiestä. Hyvä luottamusmies aiheuttaa pientä puntin tutinaa, silloin kun tilanne sitä vaatii.

Kommentit

Kirjoita kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>