Naisen asema työelämässä ei ole helppo. Suomessa naisen työllään ansaitsema euro on noin 83 senttiä miehen eurosta. Työelämässä eteneminen saattaa jämähtää ja palkkataso pysyä samassa, ihan vain esimerkiksi siitä epäreilusta syystä, että naista kohdellaan äiti-ihmisinä. Työnantaja saattaa ajatella, että äiti-ihminen ei ole yhtä tuottava työntekijä kuin mies-ihminen.
Vieraskynät-arkisto
Paikallisen sopimisen karikot
Työnantajien leiristä on jo vuosia kovaan ääneen vaadittu työelämän säätelyn purkua ja yrityksille lisää oikeuksia poiketa työehtosopimuksista. Tätä perustellaan yleensä nykymarkkinoiden vaatimalla joustavuudella ja tarpeella vastata asiakaskunnan tarpeisiin.
Epämukavan muodikasta
Aina välillä täytyy tehdä töitä mukavuusalueen ulkopuolella, jotta saa tulosta aikaiseksi. Urheilijatkin siirtyvät mukavuusalueelta epämukavuusalueelle, saadakseen parempia tuloksia. Meidän kaikkien oletetaan venyvän epämukavuusalueille, jotta yhteiskunta pyörisi paremmin. Koska, kyllähän nyt sen verran pitää pystyä joustamaan yhteisen hyvän eteen.
Työntekijän mietteitä
Mitä hallitus minusta ajattelee? Hallituksen mielestä minä ansaitsen liikaa palkkaa työstäni ja siitä on leikattava. Hallituksen mielestä sairaseläkkeellä oleva vaimoni saa liikaa yhteiskunnan apua ja siitä on leikattava. Hallitus on myös sitä mieltä, että lasteni kouluttaminen tähän yhteiskuntaan on aivan liian kallista ja siitä on leikattava. Puhumattakaan siitä, mitä mieltä hallitus on eläkkeellä olevista vanhemmistani.
Ahneus on syynä siihen, että tässä yhteiskunnassa ei enää pidetä heikommasta huolta. Ahneus on syynä siihen, että tässä yhteiskunnassa ei enää päde sanonta, jokainen kantaa kortensa kekoon omien kykyjensä mukaan.
Samalla kun minulta ja perheeltäni leikataan pakkokeinoin, jaetaan ennätysmäärä osinkoja, optioita ja bonuksia niille, jotka minulta ja perheeltäni haluavat leikata. Tämä läpinäkyvä varallisuuden siirto on vastenmielistä.
Niin uskomattomalta kuin tämä tuntuukin, niin minä ja perheeni asumme Suomessa. Kyllä, hyvinvointi yhteiskunnassa, jossa sopimisen kulttuuri ja toisen ihmisen huomioiminen on maailmallakin tunnettua ja arvostettua.
Me suomalaiset olemme nyt tilanteessa, missä emme ole olleet tämän sukupolven aikana. Tämä täsmähyökkäys suomalaista keskiluokkaa vastaan on estettävä. Työväen on aika unohtaa pienet näkemyserot ja erimielisyydet. On aika laittaa olkapää olkapäätä vasten ja seisoa yhdessä tiiviisti rivissä. Tämä hyökkäys on vaan torjuttava ja leikkaukset estettävä.
(kirjoitus julkaistu mielipiteenä Kouvolan Sanomissa 30.11.2015)
Leipomoalan ahdingosta
Mikä onkaan parempaa kuin juuri paistettu tuore leipä? Lämmin leipäpussi lähtee kaupan leipätiskiltä helposti kotiin. Ostaja ei edes muista tarkistaa, missä leipä on valmistettu. Onko se oikeasti leivottu kaupassa vai tuotu mahdollisesti pakasteena. Pääasia on, että leipä on lämmintä ja sehän monelle tarkoittaa samaa kuin tuore leipä.
Suomen suurten leipomoyritysten keskittymiskehitys on vuosien kuluessa aiheuttanut sen, että leipomoyksiköt ovat yhä suurempia ja valmiiden tuotteiden jakelualue kyseisestä leipomosta entistä laajempi.
Kauppaan tuotteet leipomoista toimitetaan perinteisesti aamuyöllä, joka tarkoittaa teollisessa suurleivonnassa sitä, että tuotteiden leivonta aikaistuu pitkien kuljetusmatkojen vuoksi jatkuvasti. Ennen aamuyöllä leivottu leipä leivotaan nykyisin edellisenä iltana, tai pahimmillaan vieläkin aiemmin iltapäivän puolella. Näin leipä saadaan tehokkaammin leivottua, suurempia tuotantomääriä suuremmalle jakelualueelle.
Tämä kyseinen kehitys havahdutti myös kuluttajat. Tuotteiden laatu kärsi, kukaan ei halunnut ostaa vanhaa leipää. Näin pienemmät lähileipomot saivat markkinaosuuksia, koska tarjosivat tuoreempaa leipää ja läheltä sitä haluaville.
Suurten leipomojättien vastaus kyseiseen muutokseen oli perustaa niin sanottuja jauholeipomoita isoihin kauppoihin ja marketteihin. Kuluttaja pääsi jälleen nauttimaan ostosreissullaan tuoreen leivän tuoksusta ja sai lämpimän leivän kotiinsa vietäväksi.
Kustannukset kuitenkin nousivat. Lopullisen tuotteen hinta nousi pienten tuotantomäärien takia eikä suurten leipomoketjujen onnistuminen lähileipomoiden kanssa ollutkaan enää niin varmaa.
”Ystävämme” saksalainen kauppaketju Lidl naulasi viimeiset naulat arkkuun. Uudella konseptillaan ”uunituoretta leipää” Lidl varasti suomalaisten sydämet eikä kukaan kiinnitä huomiota siihen, että tuotteita tuodaan ulkomailta puolikypsinä pakasteina kauppaan, joissa ne vain paistetaan. Ei leivota.
Paistopisteen leivonnaispakaste voidaan valmistaa missä vain pakasteleivontaa harjoittavassa yrityksessä. Suurten linjojen suurilla tuotantotehokkuuksillä päästään pieniin yksikköhintoihin tuotteilla, joita liukuhihnalla vain onnistutaan valmistamaan. Tästä on perinteisen leipomon mielikuva kaukana.
Pakasteleivontaa on toki Suomessakin, mutta nyt ulkomaantuonti on ollut kasvussa voimakkaasti pakasteiden osalta. Tähän yhdistettynä Suomen leipämarkkinoita kiusannut leivän kulutuksen useamman vuoden laskusuunta, on tilanne johtanut siihen, ettei suomalaisen leipurin tulevaisuudennäkymät ole kovin ruusuiset.
Ulkomailta tuotu leivonnaispakaste syö selkeästi alan työllisyyttä ja haastaa samalla alan työntekijöiden edunvalvontaa. Pirstaloituva leipomoala uusine toimijoineen ja kaupan ja kuluttajien puristuksen vaikutus. Tähän yhdistettynä vielä maan hallituksen pakkolakiesityksien pelko tilanteessa, jossa kauppojen aukioloaikoja vapautetaan entisestään. Tilanne mietityttää joka päivä. Mihin vie tulevaisuus, viedäänkö työpaikat entisestään ulkomaille ja tuodaanko leipää yhä enemmän meille muualta? Se, kuinka paljon suomessa leipurit leipovat leipää tulevaisuudessa, jää nähtäväksi.
Mielikin voi olla kipeä
Peräti 40 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeeseen johtaneista sairauksista johtuu erilaisista mielenterveyden häiriöistä. Jopa noin viidennes sairastaa masennuksen elämänsä aikana ja työssäkäyvistä suomalaisista 6 prosenttia sairastaa masennusta vuoden aikana.
Mieli voi olla yhtä helposti kipeä kuin jalka tai käsi. Valitettavasti mielenterveyden häiriöihin suhtaudutaan paljon herkemmin tai vaivaantuneemmin kuin, että sairausloman syy olisikin vaikka laskettelumatkalla murtunut jalka. Harva kertoo työpaikallaan masennuksesta aiheutuneesta sairauslomastaan avoimesti. Masennustiloja pidetään liian usein mörköinä, joista ei uskalleta puhua. Uskalluksen ja avoimuuden puute kasvattaa puuttumisen kynnystä. Ilman puuttumista voi avun saaminen vaikeutua.
Välillä mieli voi sairastua myös työstä. Työstressi voi pitkittyessään johtaa työuupumukseen, joka taasen aiheuttaa masennusta, unihäiriöitä, päihdehäiriöitä ja muista sairauksia. Työkyvyttömyyden riski kasvaa.
Peräti puolet eurooppalaisista työntekijöistä arvioi stressin yleiseksi työpaikallaan ja noin puolet menetetyistä työpäivistä johtuu stressistä. Liiallinen työstressi voi johtua työpaikan ilmapiiristä, työn vaativuudesta ja kuormittuvuudesta, heikosti johdetusta organisaatiosta, epäoikeudenmukaisuudesta tai esimerkiksi työpaikkakiusaamisesta.
Eräs ystäväni sairastui työuupumukseen ja tätä kautta masennukseen pitkään kestäneen kiireen ja työpaineiden vuoksi. Tunnollisena työntekijänä hän painoi taka-alalle työyhteisön ongelmat, kehitti ja innovoi, antoi kaikkensa ja painoi pitkää päivää vaikka kroppakin sanoi itseään irti. Pitkittyneet flunssat ja selkävaivat hän yritti selättää vähätellen ja särkylääkkeillä.
Työpaikalla esimies ei puuttunut tilanteeseen eivätkä työkaveritkaan huomanneet toisen pahoinvointia. Tilanne olisi ehkä ainakin osittain pystytty estämään, jos jollain olisi ollut uskallusta kysyä, kuinka ystävälläni oikeasti menee. Tarvitseeko hän työhönsä apua tai käskenyt hänen pitää välillä lomaa.
Lopulta tilanne ajautui liian pitkälle. Hänet vietiin keskellä yötä päivystykseen, sieltä lopulta työterveyshuollon palveluiden piiriin. Useamman kuukauden mittaisen sairausloman, terapian ja lääkehoidon jälkeen hän onneksi tervehtyi. Alkoi jälleen kuulostaa puhelimessa omalta itseltään, nauroi sekä harrasti eli teki muutakin kuin töitä ja nukkui yönsä kunnolla. Tällä tarinalla oli onnellinen loppu, mutta kuinka monessa työpaikassa ei oteta opiksi. Kuinka usein on helpompi jättää vain puuttumatta vaikka näkee, ettei toisella ole kaikki kunnossa?
On tärkeää, että työpaikoilla tunnistetaan haitallista työstressiä aiheuttavat vaaratekijät. Yhdessä sovituilla toimintamalleilla, esimerkiksi varhaisella puuttumisella, työkykyongelmia voidaan ehkäistä. Eikä työhönpaluun tukemista esimerkiksi pitkien sairauspoissaolojen jälkeen saa tietenkään unohtaa.
Jokainen meistä voi omassa työyhteisössään kiinnittää huomiota työpaikan psykososiaalisiin riskeihin ja stressiin. Euroopanlaajuinen työsuojeluviikko, jota vietetään 19.–25.10.2015, on oiva ajankohta ottaa asioita esiin työkavereiden kanssa. Pukukaa avoimesti sekä kehittäkää työpaikan ilmapiiriä hyvinvoivaa mieltä tukevaksi!
Lue lisää
SEL:n verkkosivujen Työsuojeluviikko -osio www.selry.fi/tyosuojeluviikko
Masennuksesta ja työstä Työterveyslaitoksen sivuilta
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kampanjasivusto
Hyvä päätös!
Minulle on ollut selvää jo kaurapuuron syömisestä lähtien, että työelämään siirtyessä työntekijän on hyvä liittyä oman alansa ammattiliittoon. Tämä oli selkärangassa kun tulin aikoinani ensimmäisiin kesätöihin Saarioisille. Luottamusmiehen kertomat jutut liitosta vain vahvistivat tunnetta ja liittoon liittyminen oli selkeä asia.
Ammattiliiton jäsenyyden tarjoaminen kuuluu mielestäni kaikille liiton jäsenille. Aina se ei ole helppoa, mutta se on tärkeää. Oletko sinä muistanut pyytää työkaveriasi liittymään liittoon?
Olen itse aina yrittänyt kertoa liitosta ja sen merkityksestä painottaen, että liittoon kuulumisesta on hyötyä työsuhteen laadusta riippumatta. Ei ole väliä oletko kesä-, sesonki- tai määräaikainen työntekijä, liitto tuo turvaa ja apua, sekä auttaa työsopimusten tai palkkojen kanssa. Mielestäni on tärkeää korostaa, että liiton kautta saa hyvän tukiverkon ympärilleen työpaikalla ja työelämässä. Näiden lisäksi bonuksena tulevat mahdollisuudet osallistua kivoihin tapahtumiin ja vaikka bensa-alennukset.
Oma liittojäsenyyteni on kestänyt kahdeksan vuotta. Itselleni jäsenyys on yhä ihan yhtä ajankohtainen kuin liittymispäivänä. Joskus törmään ihmisiin, jotka kertovat kuuluvansa pelkkään työttömyyskassaan. Olen aina yrittänyt kertoa, ettei kassan jäsenyys tuo turvaa tai ennaltaehkäise mahdollisia ongelmia – toisin kuin ammattiliitto. Ammattiliitto tuo tukea ja turvaa niin työpaikalla, kuin isommassakin mittakaavassa esimerkiksi yhteiskunnassa. On hyvä, että joku pitää huolta siitä, että työntekijöiden ääni kuuluu silloin kun päätöksiä tehdään kaikkia koskettavista asioista. Nyt kun vielä olen saanut olla mukana esimerkiksi työpaikan luottamustehtävissä, tuen ja turvan vaikutus on painottunut entisestään. Ammattiliiton tekemällä työllä on oikeasti merkitystä työntekijöiden arkeen. Ammattiliittoon liittyminen on hyvä päätös. Yksin olisi paljon kurjempaa.
Ammattiliiton jäsenyys on mahdollistanut minulle osallistumisen monenlaisiin asioihin ja olen oppinut uutta. Liiton järjestämät tapahtumat ovat kivoja ja olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin. Liiton toiminnassa ei ole tarvinnut murjottaa ja toivon, että ihmisten into lähteä mukaan liiton tapahtumiin kasvaisi entisestään. Vieläkin isommassa porukassa on varmasti hauskaa, joten siksi kannattaa liittyä liittoon!
Tämä taisto on voitettava!
Suomi ei ole enää entisensä. Meillä kaikilla on oma ihanteemme johtamisesta ja yhteiskunnasta, jossa haluamme elää. Erilaisista näkemyksistä huolimatta asiat ovat riidelleet ja kompromisseja haettu. Työmarkkinoilla tämä on tarkoittanut, että heikomman osapuolen eli yksittäisen työntekijän suojaksi on olemassa lainsäädäntö ja neuvottelujärjestelmä.
Tämä järjestelmä luotiin silloin, kun maan koko olemassaolo oli uhattuna, niin kutsutussa ” tammikuun kihlauksessa” vuonna 1940. Tuolloin Suomesta tuli normaali pohjoismaa, ei sen enempää. Nyt tämä kaikki on uhattuna. Juha Sipilän hallituksen viime tiistaina julistamat toimet ovat sodanjulistus koko pohjoismaiselle työmarkkinamallille ja sille sovun sekä tolkun yhteiskunnalle, jossa kaikesta huolimatta olemme eläneet.
Maan talous on huonossa kunnossa, sen näkevät kaikki. Työttömyys kasvaa hälyttävästi, leipäjonot ovat satojen metrien pituisia, vienti on Nokian romahduksen ja uuden teknologian kehityksen johdosta kriisissä. Suuri vientimarkkinamme Venäjä on poliittisista syistä tukossa. Kaiken tämän lisäksi hallituksen ilmoitetut esitykset sotivat räikeästi kansainvälisiä normeja kuten Kansainvälisen työjärjestö ILO: n sopimuksia vastaan. Tämän päälle ne ovat vielä todennäköisesti myös oman maamme perustuslain vastaisia.
Hallituksen esittämät toimet eivät korjaa yhtäkään maamme talouden perusongelmaa. Työnantajien tavoitteet on nyt vain monistettu hallituksen tavoitteiksi. Arkipyhien palkattomuus, sairausajan karenssit, ylityökorvauksien leikkaaminen, sunnuntaityön halventamien ja muut ilmoitetut toimet köyhdyttäisivät työssäkäyviä, eivätkä miltään osin parantaisi työttömien asemaa, saati loisivat uutta työtä. Kun yhteisöveroa laskettiin muutama vuosi taaksepäin, tämän ilmoitettiin synnyttävän 120 000 uutta työpaikkaa. Missä ne ovat nyt?
Sipilän hallitus ajaa koko työmarkkinajärjestelmän solmuun ymmärtämättä päätöksenteon mekaniikka työmarkkinoilla. Sitä ei osata, eikä välitetä edes oppia. Todellisuudessa nyt on lienee tarkoitus murskata ay-liike ja sitä kautta luoda Yhdysvaltojen mallin mukaiset työmarkkinat työssäkäyvine köyhineen. Työnantajien kaikki toiveet on toteutettu ja vähän päälle. Tälle kehitykselle on laitettava stoppi. Suomi ei voi olla maa, joka hakee uutta nousua palkkakustannusten romahduttamisella. Tähän ei sovi myöskään juhlapuheet osaamisesta, koulutuksesta ja elinikäisestä oppimisesta. Viime vuosina Suomessa on kaiken lisäksi noudatettu jopa ”ylimaltillista” palkkapolitiikkaa, mutta näiden esitysten ja päätösten jälkeen on varmasti edessä työehtosopimuskierroksia, jotka tulevat olemaan täyttä tuskaa myös työnantajille.
Ammattiliitto on jäsenistö yhdessä, ei sen johto tai toimisto. Koskaan tämä kanonisoitu sanonta ei ole ollut enemmän totta kuin viime ja edessä tulevalla viikolla. Ensi perjantaiksi julistettu mielenilmaus syntyi usean liiton yksittäisten jäsenten vaatimuksesta. Palaute liittojen toimistoihin on ollut massiivista. Hallitus on saatava järkiinsä ja perumaan nyt ilmoitetut toimet. Tämän jälkeen voidaan istua alas neuvottelemaan niistä toimista, joilla Suomi saadaan ylös suosta. Sanelulla tämä ei tule tapahtumaan.
Yhteiskuntasopimuksesta
Loppu kesän 2015 työmarkkinoiden ja politiikan ehdottomasti tärkein aihe oli Sipilän hallituksen ajama yhteiskuntasopimus. Yhteiskuntasopimuksella tarkoitettiin jotain samaa kuin takavuosien tulopoliittisella kokonaisratkaisulla. Tupo on viimeisen vuosikymmenen aikana saanut muutenkin uusia nimityksiä kuten työllisyys- ja kasvusopimus.
Yhteiskuntasopimuksen idea oli, että alentamalla palkkakustannuksia saadaan Suomessa valmistettavien tuotteiden hintaa alemmas joka johtaa kaupankäynnin lisääntymiseen ja sitä kautta tuotannon lisääntymiseen. Tämä johtaisi parempaan työllisyyteen joka alentaisi valtion menoja ja vähentäisi verotuksen tarvetta joka parantaisi ihmisten ostovoimaa. Tämän mekaniikan toimivuudesta voidaan sitten olla eri mieltä.
Tällaiseen toimintamalliin olisi liittynyt paljon erilaisia epävarmuustekijöitä ja haittavaikutuksia. Toteutuessaan sopimus olisi tiennyt ainakin lyhyellä aikavälillä kotimaan markkinoiden näivettymistä. Työajan lisääminen olisi varsinkin tuotantotyöntekijöiden osalta lisännyt työttömyyttä. Lomarahojen pienentäminen olisi taas suora tuloleikkaus. Näillä tai millä tahansa muilla ehdotetuilla keinoilla olisi negatiivinen vaikutus ihmisten ostovoimaan ja kaupan, matkailun ja elintarvikealan työllisyysnäkymät heikkenisivät.
ps. SAK:n näkökumia yhteiskuntasopimukseen voi lukea täältä.
Leivästä riittää puhetta ja pärinää
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlaansa. Liiton perustivat aikanaan leipurit, ammattikunta joka aina on ollut erityisen ylpeä omasta työstään. Entisaikojen leipomomestarit ovat siirtäneet ylpeyden työstään myös nykypäivän leipomotyöntekijöille.
Välillä on tosin tuntunut, että leipurit elävät maailmassa joka on katoamassa. Siinä maailmassa kun tehdään työtä, huolehditaan myös työn jäljestä ja ennen kaikkea vastataan omista tekemisistä. Suomessa on edelleen 600 – 700 leipomoa, mutta kuinka kauan? Ainakin täältä pohjoisesta leipomoita ja sitä kautta alan työpaikkoja häviää tiuhaan tahtiin.
Tuontileivän osuus kotimaisesta kulutuksesta on koko ajan kasvussa. Valtaosa tuonnista on raakapakasteita ja muita pitkän myyntiajan tuotteita. Kaupan paistopisteiden kasvanut suosio leiväntuoksuineen kätkee todellisuuden, jossa raakapakasteista ”leivottu” tuote on usein tuontitavaraa. Keskieurooppalaiset teolliset valmistajat valtaavat markkinat. Kaupan paistopisteessä ei todellisuudessa leivota mitään eikä ” kalikka uuniin ” lämmittämisellä ole juurikaan tekemistä alussa mainitun ylpeän perinteen kanssa.
Kehitystä ei ehkä voida kokonaan kääntää ja suomalaisten yritysten tulee kyetä vastaamaan tuonnin haasteisiin. Suomalainen leipomotuotanto voi kuitenkin jatkossa menestyä laadulla, raaka-aineiden puhtaudella, uusilla innovaatioilla sekä ammattitaitoisella työllä. Tässä mielessä onkin surullista, että eräät leipomoyrittäjät jatkavat valitusvirttä siitä, kuinka leipomotyöntekijöiden palkat ovat pelkkä kustannustekijä ja menestyksen este. Väite on lisäksi helposti kumottavissa tilastoilla. Leipomotyö on edelleen pääosin matalapalkka-alan työtä.
Yritysten omistajat ja henkilöstö tarvitaan mieluummin yhteisrintamaan nostamaan suomalaisen aidon leivän arvostusta kuluttajien keskuudessa. Leipomoiden tulee erikoistua ja löytää uudelleen myös maakunnalliset maut ja erikoisuudet. Ihmiset arvostavat enenevissä määrin paikallisuutta ja ovat tästä myös valmiita maksamaan. Suomalainen ruisleipä on myös aikoja sitten todettu terveystuotteeksi.
Vanhan sukupolven leipurit, ne liiton perustajat, opettivat aikanaan kisällejään kädestä laadun tekijöiksi. Tämän perinteen säilyttäminen on paras tae sille, että suomalalainen leipä säilyttää asemansa kansalaisten ruokapöydässä jatkossakin.
Vuorotteluvapaan mahdollisuus säilytettävä
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puolustaa vuorotteluvapaata: ”Vuorotteluvapaa ei ole mikään hyväosaisten naisten tapa pitää ylimääräisiä vapaita, vaan se antaa tavallisille työntekijöille, kuten hoitajille, elintärkeän hengähdystauon hektisestä työstä.”
Asia on juuri näin, koska tutkimusten mukaan vuoden kestävällä yhtäjaksoisella vuorotteluvapaalla on erittäin suuri merkitys vapaan jälkeiseen työssä jaksamiseen, niin fyysisillä kuin psyykkisillä mittareilla mitattuna. Merkitys kasvaa entisestään, mitä vanhemmasta vuorottelijasta on kyse.
Mielestäni vuorotteluvapaajärjestelmä on todellakin puolustamisen arvoinen asia. Omakohtaisella kokemuksella voin todeta, että järjestelmä antaa loistavan mahdollisuuden kokeilla esimerkiksi jonkun muun alan työtehtäviä, hengähtää ja pitää vapaata tai vaikka harrastaa. Aikanaan kun itse vuorotteluvapaan pidin huomasin, että päivät täyttyivät kuin huomaamatta ja takaisin töihin tullessa oli jo vaikeaa saada työpäiviä kalenteriin mahtumaan, kun se oli vuorotteluvapaan aikana tullut kovin merkintöjä täyteen. Siinä tilanteessa oikeasti huomasi, kuinka lyhyt on duunarilla kesäloma.
Vuorotteluvapaa voi osaltaan auttaa myös jaksamaan pidempään työelämässä. Päästä hetkeksi aikaa pois oravanpyörästä, että jaksaa sitten 68-vuotiaaksi eläkeikään saakka. Vapaa voi toimia myös hyvänä vaihtoehtona toistuvasti myönnettäville, eripituisille sairauslomille, eikä työntekijän tarvitse tällöin kantaa syyllisyyttä siitä, että hänen työpanoksensa revitään toisen selkänahasta.
Tietysti jokaisella on omat lähtökohtansa vuorotteluvapaan pitämiselle. Yksi tärkeä asia, jota jokainen kuitenkin miettii, on taloudellinen. Henkilökohtaisen talouden sopeuttamisessa on monia konsteja. Internet pursuaa toinen toistaan hienompia ideoita, millä vuorotteluvapaan saa onnistumaan myös rahallisesti. Jotkut nostavat ennakonpidätystä ja säästävät veronpalautuksista. Myydään omaisuutta, pienennetään vuorottelun aikaista ennakonpidätystä, otetaan luottoa ja anotaan sapattivapaata myös lainojen lyhennyksistä. Totuus on kuitenkin se, että vuorotteluvapaan ajalta maksettava vuorottelukorvaus on ainoastaan noin 70–80 % mahdollisesta työttömyyskorvauksesta. Tällaisen tavallisen tuntipalkkalaisen tuloissa se merkitsee noin 50 % pudotusta normaalituloihin nähden. Se on monelle niin kova ansionmenetys, että karsii usean vuorotteluhaaveilijan pois pelistä heti alkumetreillä.
Vuorotteluvapaajärjestelmää on kiristetty jatkuvasti, joka osaltaan myös vaikeuttaa vuorotteluvapaalle jäämistä. Tästä syystä vuorotteluvapaajärjestelmään tulisi kehittää entisestään, palauttaa ehtoja entiseen ja viedä järjestelmää aidosti siihen suuntaan, että myös pienipalkkaisten, tavallisten ihmisten olisi mahdollisuus jäädä vuorotteluvapaalle. Sen sijaan, että lainsäätäjät miettivät keinoja, kuinka järjestelmän ehtoja heikennetään, tulisi niitä rakentaa entistä kannustavimmiksi – Juuri siihen suuntaan, kuten Palola sanoi, että kaikilla olisi mahdollisuus pitää elintärkeä hengähdystauko hektisestä työstä.
Yhteistoimintaa Valiolla
Valio juhlistaa 110–vuotista taivaltaan murheellisissa merkeissä. Yhtiössä on aloitettu yt-neuvottelut, joiden piiriin kuuluu 2900 työntekijää. Vähennystarpeeksi on ilmoitettu 320 henkilöä.
Kutsu yt-neuvotteluihin ei tullut yllätyksenä. Jo viime vuonna henkilöstöä vähennettiin ja lomautettiin useilla toimipaikoilla. Määräaikaisia työsuhteita ei jatkettu. Pääkonttorilla Pitäjänmäellä vähennettiin 168 henkilöä.
Syyt vallitsevaan tilanteeseen ovat kaikkien tiedossa. Venäjän asettamien pakotteiden myötä Valiolta katosi yhdessä yössä 400 miljoonan euron liikevaihto. Rekat pysäytettiin rajalle ja kansa sai hetken iloita edullisesta Putin-juustosta. Valio on sitoutunut vastaanottamaan ja jalostamaan kaiken omistajiltaan tulevan maidon. Kannattavan venäjänviennin sijaan maito joudutaan nyt jalostamaan muun muassa alempikatteisiksi teollisuustuotteiksi. Ikävä kyllä teollisuustuotteidenkin hinta laskee jatkuvasti. Euroopasta tulee Suomeen edullista tuontijuustoa, jota köyhtyvä kansa tietenkin innolla ostaa. Tilannetta ei helpota yhtään se, että kilpailuviraston ryöstöhinnoittelusyytökset estävät Valion kilpailemisen perusmaitomarkkinoilla. Ne onkin suurelta osin menetetty tanskalais-ruotsalaiselle Arlalle.
Kaiken tämän seurauksena Valio on joutunut alentamaan tuottajahintaa useaan kertaan. Hinnan pudotukset ovat aiheuttaneet suuria ongelmia maatiloilla. Tulojen menetykset ovat olleet vuositasolla kymmenien tuhansien eurojen suuruisia. EU:n mahdolliset maitokompensaatiot olivat mittaluokaltaan olemattomat. Nyt käytävien neuvottelujen tavoitteena onkin nostaa tuottajahintaa mahdollisimman nopeasti.
Nyt tätä kurjuutta ollaan jakamassa työntekijöille. Määräaikaisten työntekijöiden tilanne on surkea, vakinaisen väen keskuudessa vallitsee levoton ilmapiiri. Suurimman iskun joutuu ottamaan vastaan Tampere, joka on aina kärsinyt asemastaan tuotantoa tasaavana laitoksena. Toivoa sopii, että säästöjä haettaisiin myös rakenteista. Työmies on aina palkkansa ansainnut, miten lienee henkilöstöbudjettia lihottavien paperitiikereiden kohdalla? Muutostukea ollaan myös rakentamassa. Siellä toivoisin työnantajalta ymmärtämystä ja joustavuutta tehtäviin ratkaisuihin.
Miten tästä eteenpäin? Venäjän rajan avautumista odotellaan hartaasti. Lähiaikoina tuskin kuitenkaan tapahtuu muutosta. Vaikka raja avautuisikin, ei Venäjä ole entisensä. Keskiluokka köyhtyy sielläkin ja ostovoima vähenee. Entisiä markkinaosuuksia on vaikeaa valloittaa takaisin. Uusia markkinoita haetaan nyt lähialueilta ja kauempaakin, aina Kiinaa myöten. Olisi tärkeää ettei nyt säästettäisi vääristä paikoista, vaan pidettäisiin ”koneisto” kunnossa. Osaavaa henkilökuntaa arvostetaan usein vasta silloin kun siitä on pulaa.
Yt-kierros päättyy kesäkuun alussa. Tehtävät toimenpiteet kunkin toimipaikan kohdalla ajoittunevat siitä muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Silloin lienee uuden analyysin paikka. Toivon niin valiolaisen duunarin kuin tuottajankin puolesta suotuisampia tuulia tulevaisuudessa.
Yt- neuvottelut jättävät jälkensä
Olvi ilmoitti viime syksynä aloittavansa isot yt-neuvottelut. Nämä olivat ensimmäiset yt-neuvottelut pitkään aikaan, joten yllättihän se kaikki. Olvilla on kuitenkin mennyt suhteellisen hyvin, työpaikkana yritys on ollut varma, viime vuosien aikanakin on palkattu lisää väkeä.
Kun yt- neuvottelut ja uhka irtisanomisista kohtaa työyhteisön tiedetään heti, ettei helppoja aikoja ole tulossa. Neuvotteluajan ihmiset ovat epätietoisuuden vallassa. Työntekijöiden valitsemat luottamushenkilöt jakavat tietoa neuvottelujen etenemisestä, mutta ei se kuitenkaan auta. Kaikki odottavat kuumeisesti lopputulosta, montako joutuu lähtemään, olenko minä joukossa?
Kun neuvottelutulos Olvillekin vihdoin tuli, oli päätös tyrmistyttävä. Yhteensä 32 henkilön vähennys, 23 duunaria, joista 6 vapaaehtoista. Tämän kokoisessa työpaikassa 23 työkaverin lähteminen huomataan varmasti. Suruverho laskeutui Iisalmeen.
Työnantaja jakoi irtisanomislaput. Päivänä jolloin ilmoitukset lähtöpasseista jaettiin työntekijöille, ei paljon hymyjä työmaalla näkynyt. Huoli omasta tulevaisuudesta, huoli työkaverin tulevaisuudesta oli kaikilla mielessä. Torikokoukset alkoivat. Parkkipaikalla, taukohuoneessa, pukuhuoneessa, asiasta halutaan keskustella. Työmotivaatio häviää ja kaikki ovat hämmentyneitä. Eikö Keijo tai Sirkka enää tulekaan töihin?
Irtisanomisista on kulunut reilu kaksi kuukautta. Hämmennys ei edelleenkään ole väistynyt. Tehtävät työt yritettiin ensin tehdä pienemmällä porukalla siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän jälkeen työnantaja alkoikin kutsua jo kertaalleen irtisanottuja töihin – tietenkin määräaikaisilla sopimuksilla.
Voi vain ihmetellä, mitä tästä jäi käteen työnantajalle? Työyhteisö, jolta puuttuu työmotivaatio. Ihmiset, jotka kadottivat uskonsa työnantajaan. Henkilöt, jotka irtisanottiin mutta kutsuttiin takaisin töihin määräaikaiseen tehtävään – tämäkö on kiitos tehdystä työurasta?
Työmarkkinoiden rajut rakennemuutokset ja eri alojen kiristyvä kilpailu heijastuu yt-neuvottelujen ja irtisanomisten kautta yhä useampaan työpaikkaan ja siellä työskenteleviin ihmisiin. Tilanteissa, joissa työurat loppuvat kuin seinään kilpailukyvyn edistämisen nimissä, on inhimillisyys ja ihmisten arvostaminen usein hukassa työnantajalta.
Silloin kun menee hyvin, omistajat saavat voitot taskuunsa. Silloin kun menee huonosti työntekijät kantavat vastuun saamalla irtisanomislapun kouraansa. Oikeudenmukaista? No ei.
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI – ÄÄNESTÄ!
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on meneillään. Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntaina 19.4.2015. Tämän jälkeen tiedämme mihin suuntaan yhteiskuntaa rakennetaan tulevina vuosina. Yhtään liioittelematta voi todeta, että nyt on pitkään aikaan tärkeimmät vaalit kyseessä. Politiikka ei kaikkia kiinnosta mutta kaikki joutuvat maksamaan väärän politiikan seurauksista.
Suomea on viety yhä pidemmälle kohti yhteiskuntaa, jossa vain vahva pärjää ja heikot työnnetään sivuun. Julkisuudessa päättäjiä usutetaan erilaisten leikkauslistojen tekoon ja turvaverkkojen karsimiseen. Tätäkö me haluamme? Kenen etuja tällöin ajetaan? Pienituloisten ja työttömien? Tokkopa vain. Siitä huolimatta, että työttömyys on huolestuttavassa kasvussa, mitään viisautta ei löydy siitä, että työttömät ja työssäkäyvät asetetaan vastakkain. Suomi tarvitsee lisää työtä ja teollista tuotantoa ja hallituksen sekä eduskunnan, joka asettaa tämän tavoitteekseen.
Politiikan kentän oikealla laidalla puhutaan paljon työvoiman tarjonnan lisäämisestä. Tällä tarkoitetaan usein palkkatyön osalta minimiturvan leikkaamista. Mitä ei tällöin ääneen sanota on, että samalla halutaan luoda työssäkäyvien köyhien työvoimareservi. Viime vuosina yleistyneet nollasopimukset ovat esimerkki tästä kehityksestä. Jäljet pelottavat jo nyt. Yhteiskunnan turvattomuus lisääntyy ja ihmisten välinen solidaarisuus ja auttamisen halu arjessa on koetuksella.
Ilolla on samaan aikaan tervehdittävä menossa olevaa kansalaisaloitetta näiden 0-sopimusten kieltämiseksi. Tämä liike syntyi spontaanisti nuorten toimesta ja osoittaa, että yhteiskunnassa mielipiteet ovat liikkeessä. SEL kysyi myös puolueilta kantaa näiden nykyajan orjatyösopimusten kieltämisestä lailla. Ainoastaan SDP ja Vasemmistoliitto vastasivat selkeästi Kyllä. Tämä on hämmentävää ja osoittaa, että puolueilla on eronsa edelleen.
Kysyttäessä toista elintarviketyöläisille tärkeää asiaa eli pitäisikö ruuan alkuperämaa ja valmistusmaa aina merkitä pakkauksiin, hajonta oli suurempaa. Vasemmistopuolueiden lisäksi myös Keskusta, Perussuomalaiset, RKP ja Vihreät kannattivat tätä. Tämä on ilolla todettava.
Vaikka työelämän kysymyksissä ollaan joskus eri mieltä, on myös tärkeää rakentaa yhteistyötä yhteiskunnan eri mielipidesuuntiin. Kun on kyse elintarviketuotannon ja maatalouden turvaamisesta tärkeäksi yhteistyösuunnaksi nousee tällöin viljelijäväestö ja sitä edustavat puolueet, tärkeimpänä Keskusta. Ruuan arvolisäveron alentamiseksi tehtävässä työssä ehdolla olevat vasemmistopuolueiden ja keskustan ehdokkaat ovat ilahduttavasti luvanneet olla mukana.
Pohjoismaisen hyvinvoinnin malli on pitkälti luotu sosialidemokraattien johdolla. Suomessa kansanvalta ja pohjoismainen sekä realistinen ulkopolitiikka luotiin pitkälti ”punamullan” eli Keskustan ja Sosialidemokraattien varaan, aika ajoin Kansandemokraateilla täydennettynä. Nyt kun oikeisto on odotetusti osoittanut osaamattomuutensa talouden osalta ja suoranaisen vastuuttomuutensa ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta, voi aivan rehellisesti haikailla niitä aikoja, jolloin maata rakennettiin maltilla, järjellä ja sydämellä. Tämä ei ole peruutuspeiliin katsomista vaan toivottavasti myös suunta tulevaisuuteen.
Suomessa on tapana, että keneltäkään ei kysytä ketä äänestit. Hyvä niin. Pääasia on, että sillä sinulle annetulla ”punaisella viivalla” kannat vastuun. Käytä siis ääntäsi.
Luomu ja lähiruoka puhuttaa
Maa- ja metsätalousministeriö järjesti Lähiruoka- ja luomumessujen yhteydessä 27.3.2015 seminaarin lähiruoka- ja luomuohjelmista. Seminaarissa kurkistettiin pari vuotta käynnissä olevien ohjelmien toteuttamiseen ja tämän hetkisiin tuloksiin. Hallituksen luomu- ja lähiruokaohjelmia on pyöritetty pian kaksi vuotta. Lähes jokaisessa maakunnassa on valmisteltu tai on valmistelussa elintarvikealan- ja lähiruoan kehittämisstrategia/-ohjelma.
Perinteisten ravitsemusnäkemysten lisäksi kuluttajien vahvoja arvoja ovat kiinnostus ruoan alkuperästä. Ruoan tekijöille halutaan kasvot, ruoalta haetaan elämyksiä, aitoutta ja makuja. Lähiruoan vahvuus on lyhyissä jakeluketjuissa ja lähellä tuotettu ruoka pystyy vastaamaan hyvin näihin arvoihin. Luomuruoka osaltaan vastaa hyvin kuluttajien vastuullisuus- ja ympäristötietoisuuden nousuun.
Seminaariin oli pyydetty myös eri puolueiden kansanedustajaehdokkaita kertomaan näkemyksistään asiaan. Itse pääsin siis puhumaan minulle tärkeistä ja vaaleissakin esillä pitämistäni asioista. Hallituksen luomu- ja lähiruokaohjelmien toteuttamiseen ei oltu seminaarin panelistien keskuudessa tyytyväisiä, vaikka hallituskaudella suomalaisten elintarvikkeiden vientikysymykset ja erityisesti Kiinan markkinoiden avautuminen muun muassa sianlihalle ovat olleet menestyksekkäitä avauksia.
Kysymykseen, miten puolueiden vaaliohjelmissa on otettu huomioon luomu- ja lähiruuan kehittäminen?
RKP:llä on ainoana puolueena selkeä kirjaus vaaliohjelmassa lähiruoan ja luomun edistämisestä. Sosialidemokraattina olen itse pitänyt puutteena sitä, ettei SDP:n osalta selkeää erillistä kirjausta luomu- tai lähiruuasta vaaliohjelmista löydy. Tämän asian korjaamiseksi aion tehdä tulevaisuudessa töitä. Puolueen maaseutuohjelmassa on tosin linjauksia siitä, että puolueen on edistettävä lähi- ja luomutuotantoa.
Lupauksia, joita kansanedustajat sitoutuvat tekemään luomun ja/tai lähiruoan eteen, jos tulee valituksi eduskuntaan.
Kaikki panelistit halusivat jatkaa hallituksen lähi- ja luomuruokaohjelmaa 2020 edelleen. Esiin keskustelussa nousivat hankintalain muutokset: hankintalain pitäisi selkeästi mahdollistaa lyhyet kuljetusmatkat, tuoreet tuotteet ym. valintakriteereinä. Kunnissa ongelmana on ollut luomu- ja lähiruuan riittämätön saatavuusvarmuus isoja tilauksia tehtäessä.
Elintarvikeyritysten valvonnan tulee olla yhdenmukaista ympäri maata. Itse korostin paneelissa ruuan alv-tason alentamista 10 prosenttiin, vaikka se ei tässä taloudellisessa tilanteessa ehkä heti ole mahdollista. Mainitsin myös, että kaikki lähiruoan ja luomun eteen tehtävät asiat ovat tärkeitä, mutta niiden hinta on usein kuluttajien kannalta liian korkea. Hintapolitiikkaan pitää saada muutosta, jotta myös pienituloisilla on mahdollisuus ostaa terveellistä kotimaista ruokaa ulkomailta tuodun sijaan. Pakkausmerkintöjen pitää olla sellaisia, että kuluttaja tietää ruuassa käytetyn alkuperämaan ja voi niihin luottaa.
Nollasopimukset – laillista orjatyötä ?
Kansalaisaloite nollasopimusten kieltämisestä on poikinut varsin vilkkaan keskustelun. Ammattiyhdistysliikettä on syytetty siitä, ettei se ole ajanut pätkätyöntekijöiden asiaa. Nyt kun ay-liike on asian eteen jotain vaatimassa, on pätkätyötä suosivia mielipiteitä ilmestynyt runsaasti työnantajien ja poliittisen oikeiston, lähinnä kokoomuksen piiristä. Perustelut ovat mitä kummallisimpia, muun muassa EK:n työmarkkina-asioitten asiantuntija Mika Kärkkäinen oli tietävinään, että nollasopimukset ovat jopa työntekijän etu, koska hän voi päättää ottaako työvuoron vastaan vai ei. Ei taatusti saa päättää, ellei nyt kysymys ole ns. tarvittaessa työntekijästä. Tosin silloinkin voi kieltäytymistapauksessa käydä niin, ettei uutta pyyntöä töihin enää koskaan tule. Tilanne on kuitenkin se, että nykyään tehdään ihan vakinaisiinkin työsuhteisiin nollasopimuksia, esim. tyyliin 0-40 h/ viikko. Tai kuten juoneimmat työnantajat ovat keksineet saman asian ovelammin ilmaista: työaika enintään 40 h / viikko. Nämä työsopimukset eivät takaa siis ainoatakaan viikkotuntia. Käytännössä työnteko voidaan työnantajan toimesta jopa kokonaan lopettaa ilman mitään toimenpidettä, ei vaan tarjota työtä. Tässä työnantajat tavoittelevat selkeästi työsuhdeturvan kiertämistä ja pyrkivät pitämään työntekijät nöyrinä.
Aikaisemmin lähes kaikki työsuhteet olivat vakituisia ja kokoaikaisia. Joskus 90-luvulla ravintola-alalle yleistyivät ns. häly tai tarvittaessa sopimukset. Myöhemmin nämäkin ovat yleistyneet muun muassa elintarviketeollisuuteen. Tällainen tarvittaessa sopimus ei välttämättä täytä edes työsopimuksen ehtoja, kysymys on enemmänkin moraalisesta sopimisesta. Joku opiskelija tai vaikka minä eläkeläisenä voisin sopia työnantajan kanssa, että tulen tarvittaessa vaikkapa sairausloman sijaiseksi . Jos se minulle sattuu sopimaan. Työsuhde syntyy vasta silloin kun tarve työntekoon syntyy. Mikäli näin tapahtuu silloin tällöin, muodostaa jokainen tekemiskerta oman työsuhteensa. Näistä opiskelijoista nollasopimuksia puoltavat yleensä mielellään puhuvat.
Tuore tutkimus osoittaa kuitenkin, että selvä enemmistö nollasopimuksien piirissä työskentelevistä ovat ansiotyössä ja moni heistä haluaisi lisätunteja. Heille nollasopimukset eivät takaa toimeentuloa ja epävarmuus on varmasti raastavaa. Heidän takiaan nollasopimukset tulee lainsäädännöllä kieltää.
Tutkimusten mukaan suomalaisista 58 % kannattaa nollasopimusten kieltämistä ja 24 % sitä vastustaa. Mielenkiintoista on se, että myös yrittäjistä 45 % vastustaa nollasopimuksia ja vain runsas kolmannes niitä kannattaa. Oman kokemukseni mukaan tilanne onkin se, että ne yritykset joissa työsuhdeasiat ovat kunnossa, harvoin tekevät tämänkaltaisia työsopimuksia. Minusta on myös päivänselvää, ettei pitkällä tähtäimellä voi olla työnantajankaan edun mukaista pitää työntekijöitä jatkuvassa epävarmuudessa.
Eroon nollasopimuksista!
Tällä hetkellä käynnissä oleva kansalaisaloite nollatyösopimusten kieltämiseksi osuu tärkeään epäkohtaan. Mikä työsopimus on sellainen, jossa ei ole määritelty työaikaa? Näitä niin kutsuttuja nollasopimuksia tarjotaan ja solmitaan usein pätkätyöntekijöille. Niille, jotka kutsutaan töihin tarvittaessa, esimerkiksi toisten sairastuessa tai, jos työpaikalla onkin yllättävä kiire.
Nämä nollatyösopimuslaiset elävät päivästä toiseen epävarmuudessa – koska on töitä ja koska ei. Usein työpaikoilla joudutaan pähkäilemään myös tilanteita, miten nollatuntisopimuksesta pääsisi eroon. Kyseessä on kuitenkin sopimus, jonka irtisanominen yksipuolisesti työntekijän puolelta johtaa pahimmillaan työttömyysturvan karenssiin. Työnantajalla ei taas ole mitään syytä irtisanoa sopimusta – eihän se häntä mihinkään velvoitakaan.
Nollasopimus on kuin roikkuisi jatkuvasti löysässä hirressä. Olet työsuhteessa mutta et saa kuitenkaan palkkaa, et korvauksia, koska et ole töissä. Nollasopimuslainen sairastaa usein omalla kustannuksellaan. Työvuoroja on harvoin merkitty eteenpäin niin pitkälle, että voisit suunnitella elämääsi. Pekkaskertymät voivat jäädä pitkäksi aikaa taloon sisälle, lomailet vain silloin, kun sinua ei ole hälytetty töihin, eli palkatta omalla ajalla tämäkin.
Nollasopimukset ja vuokratyö ovat arkea myös elintarvikealalla. Omalla työpaikallani luottamushenkilöiden kesken ja ammattiosastossa olemme ottaneet ilolla vastaan kansalaisaloitteen – juuri tämänlainen toiminta on sitä, mitä ammattiyhdistysliikkeen tulee tehdä!
Aion itse kerätä kansalaisaloitteeseen nimiä omalta työpaikaltani. Näin jokainen joka kokee, että nollasopimukset ovat työläisen kannalta huono vaihtoehto voi osoittaa mielipiteensä helposti. Allekirjoittamalla aloitteen meillä on mahdollista saada aikaan lakimuutos!
Lupaan, että yritän saada työpaikaltani ainakin 50 nimeä kansalaisaloitteeseen. Entä sinä, montako lupaat?
Operaatio vakiduuni herättää työväen liikkeelle!
Ammattiyhdistysliike ei tee mitään. Tämän lauseen ay-aktiivit kuulevat usein. Kysyttäessä syitä tyytymättömyyteen on monia, kun odotukset ammattiliittoa kohtaan ovat kovat. Vieraantuminen omien etujen puolustamisesta on johtanut työväestön laiskistumiseen, odotetaan että joku muu tekee asialle jotain.
Operaatio vakiduuni-kampanja on mielestäni herätyskampanja. Herätetään tarttumaan haasteeseen, nostetaan tärkeä kysymys esille. Tuleeko työntekijän elää tekemällään työllään? Mikäli vastaat kyllä, niin silloin vakiduuni-kampanja on sinua varten.
Nollatuntisopimukset ovat levinneet eri aloille ja niitä tarjotaan lähinnä jo entisestään heikoilla työehdoilla työskenteleville työntekijöille. Kansalaisaloitteen panivat aluille Metallinuoret, joita ongelma ei vielä ole ravistellut, mutta he näkevät puolisoidensa ja läheisten kautta ahdingon, joka koskettaa Suomessa tuhansia perheitä. Tämän saman ongelman näkevät lukuisat ay-aktiivit yli puolue- ja ammattiliittorajojen.
Aloite 18 tunnin viikkotyövaatimuksesta työsopimukseen ei kaada yhtään yritystä Suomessa, kyse on lähinnä työntekijän arvostuksesta. Tehdään työsopimus, missä kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä. Opiskelijat ja muut erityisryhmät säilyttävät mahdollisuuden tehdä lyhempääkin työviikkoa, koska aloitteessa annetaan kirjallisin perusteluin mahdollisuus tehdä työsopimus alle 18 viikkotyötunnin.
Kampanjassa on myös tärkeää kohdata ihmisiä kasvotusten. Työpaikalla nimien kyseleminen aloitteeseen tuo keskusteluun työelämän tärkeät kysymykset. Työntekijöille tulee tunne, että liitto tekee tekoja. Epäileväiset liittyvät liittoon ja kierre on valmis. Tekojen kautta syntyy liikettä, joka johtaa kaikkien työntekijöiden parempaan työelämään.
Tulevaisuudessa työntekijöiden oikeudet joutuvat entistä kovemmalle, kun digilisaatio ja robotisaatio murtavat perinteiset työpaikat. Mikäli ammattiyhdistysliikkeet eivät ole tulevaisuudessa alhaalta päin johdettuja kansanliikkeitä, ei meillä ole myöskään vastavoimaa puolustaa suomalaisia työpaikkoja, joilla työntekijät pystyvät elättämään perheensä.
Tule rohkeasti mukaan. Ensimmäinen askel on allekirjoittaa kansalaisaloite, sen jälkeen on aika tarttua työkaveria hihasta ja pyytää mukaan taistelemaan asian puolesta.
#vakiduuni
Aloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti verkkopankkitunnuksilla kansalaisaloite.fi-palvelussa.
Uusi vuosi uudet kujeet
Joulu on jo ovella ja uusi vuosikin jo häämöttää reilun viikon päässä. Toivottavasti tuleva vuosi näyttäytyy suomalaiselle elintarviketeollisuudelle ja myös Suomen Elintarviketyöläisten Liiton jäsenille edes hiukan valoisampana.
Kulunut vuosi on kohdellut suomalaista palkansaajaa kovin ottein. Omalla alallamme olemme saaneet nähdä useita yt-neuvotteluja, lomautuksia ja elintarvikeviennin mahalaskun Venäjän tilanteen ja pakote-asian vuoksi. Vaikea taloustilanne ja taantuma tuntuu jokaisen tavallisen suomalaisen kukkarossa. Hinnat nousevat ja samaan aikaan palkat junnaavat. Epävarmuus työpaikoilla on vuoden aikana kasvanut. Työnantajien ja EK:n suusta kuullaan vain kiristysvaatimuksia, eläkeikää nostetaan, eduskunnassa osa haluaa supistaa ay-liikkeen oikeuksia ja Pirkanmaan käräjäoikeuskin päätti ja totesi, että on ihan ok pitää työntekijää osa-aikaisena 26 vuotta – vaikka lisätyötä on useasti pyydetty.
Tämä kaikki on vain hyvä osoitus siitä, että markkinavoimat jylläävät ja työelämä voi olla työntekijälle aika turvaton paikka. Ainakin, jos työntekijä on ilman ammattiyhdistysliikkeen tarjoamaan turvaverkkoa. Olisi aika kurjaa joutua esimerkiksi yksin neuvottelemaan omista työehdoistaan tai edustaa itse itseään yt-neuvottelutilanteessa, tai joutua neuvottelemaan itse omasta henkilökohtaisesta eläkeiästä.
Uusi vuosi tuo tullessaan uusia haasteita. Samalla kun elintarvikkeiden tuottajahinnat jatkavat laskuaan kasvaa huoli myös elintarviketeollisuuden kannattavuudesta ja tätä kautta selliläisten työpaikoista. Valtiontaloudelle riittää ensi vuodelle töitä niin työttömyyden torjumisessa kuin myös siinä, kuinka pidetään huolta yrityksistä, jotta työt säilyvät Suomessa ja, että töitä riittää jatkossa myös meille työntekijöille.
Uuden vuoden ei tarvitsisi tuoda lisää ikävyyksiä työntekijöiden elämään vaan ennemmin parannusta nykyiseen. Huolehditaan sillä välin jokainen itse, että kotimaisen elintarviketeollisuuden rattaat pidetään pyörimässä ja ostetaan täällä tuotettua ja valmistettua ruokaa.
Uskalla puuttua
Tässä kirjoituksessa käsittelen työpaikkakiusaamista. Ajattelin kertoa omakohtaisen tarinan työpaikkakiusaamisesta ja siihen puuttumisesta toivoen, että se kannustaisi työyhteisössä työskenteleviä työntekijöitä puuttumaan asiaan.
Työ on usein hektistä ja yksitoikkoista suorittamista liukuhihnamaisesti, ja tämä asettaa työyhteisön henkiset ja fyysiset voimavarat koetukselle. Fyysinen työ kuormittaa ja siitä seuraa usein jaksamisongelmia. Fyysisen kuormituksen huomaaminen on helpompaa ja usein työnantajakin pyrkii erilaisilla kuntouttavilla toimenpiteillä sitä korjaamaan. Henkisen puolen toimintakyky jää helposti vähemmälle huomiolle. Tästä saattaa seurata, että työntekijän työskennellessään omalla paikallaan, ja tehdessä työlle asetetut vaatimukset, tulee työstä yksitoikkoista suorittamista. Tälle suorittamisella haetaan apua usein työpaikanhuumorista – joka ei ole paha asia, jos se ei kohdistu ja toteudu kenenkään toisen kustannuksella.
Työskentelin aikaisemmin noin 100 hengen työporukassa, jossa tapahtui seuraavanlainen tilanne. Työpaikallani oli miespuolinen työntekijä joka oli pitkään elänyt yksin. Onnellisten tapahtumien myötä hän kohtasi toista sukupuolta olevan henkilön johon ensin ihastui, ja myöhemmin tulisesti rakastui. Asian kiirittyä työporukan tietoon alkoi heidän mielestään harmiton leikinlasku, joka tarkoitti, että aina kun tämä onnellinen mies tuli työmaalle, olivat uteliaat työkaverit kyselemässä miten yö oli mennyt. Voitte kuvitella, että siinä kyselyssä mentiin välillä aika henkilökohtaisiin syövereihin.
Seurasin tätä tilannetta ja huomasin, että onnellinen mies alkoi näyttää murheelliselta. Hän pälyili ympärilleen, mistä pääsisi nopeasti ja huomaamatta omaan työpisteeseen? Tämä huomio herätti minut, tässä meni mielestäni raja ja asiaan piti puutua.
Meni onnellisen miehen luo ja kysyin hänen vointiaan. Hän kertoi, että kai tää muuten menisi, mutta kun ei jaksaisi vastailla työkavereiden typeriin kysymyksiin. Siltä seisomalta kävelin työjohdon luokse ja kerroin tilanteen, jonka seurauksena sovimme työnjohdon kanssa työhuonekunnan kokouksesta koko osastolle. Päätimme puuttua yhdessä kiusaamistilanteeseen vaikka tiesimme, että seuraavaksi kritiikki voi kohdistua meihin puuttujiin.
Työhuonekunnankokouksessa otin asian esille ja kehotin jokaista miettimään, minkälaiseen tilanteeseen olemme onnellisen miehen ajaneet omalla typerällä toiminnallamme. Kokouksen päätöksenä päätettiin, että tälle kiusaamiselle on tultava loppu. Seuraavana päivänä muutama tuli sanomaan minulle, että olen lapsellinen kun otin asian esille, sehän oli vain huumoria. Varmaan jonkun mielestä saattoi ollakin mutta kun näin, kuinka onnellinen mies kärsi eikä kokenut tilannetta enää huumoriksi, oli mielestäni tilanteeseen pakko puutua.
Uskalla puuttua ja antaa auttava käsi, jotta kaikilla olisi hyvä olla.